KAUPPIAS SANDSTAD. Tehkää niin hyvin.
KONSULI BERNICK. Ja nyt päätili yhteiskunnan kanssa. Tässä mainittiin,
että me olimme tänä iltana päässeet eräistä huonoista aineksista. Minä
voin siihen lisätä seikan, jota ei tiedetä: se mies, jota tuo vihjaus
koski, ei matkustanut täältä yksin; häntä seurasi, ruvetakseen hänen
vaimokseen --
NEITI HESSEL (kovalla äänellä). Dina Dorf!
KOLLEEGA RÖRLUND. Mitä!
ROUVA BERNICK. Mitä sanoit!
(Suurta hämmästystä läsnäolijain joukossa.)
KOLLEEGA RÖRLUND. Paennut? Karannut -- _hänen_ kanssaan! Mahdotonta!
KONSULI BERNICK. Ruvetakseen hänen vaimokseen, herra kolleega. Ja minä
lisään vielä jotakin. (Hiljaa.) Betty, rohkaise luontosi ja kestä mitä
nyt saat kuulla. (Ääneen.) Minä sanon: hattu päästä sen miehen edessä!
Sillä hän on ylevästi ottanut toisen miehen rikoksen omaksi syykseen.
Kanasalaiset, minä tahdon vapautua valheesta; se on ollut vähällä
myrkyttää jok'ainoan solun olennossani. Teidän täytyy saada tietää
kaikki. _Minä_ se olin viisitoista vuotta sitten se syyllinen.
ROUVA BERNICK. (hiljaa ja vavahtaen). Karsten!
NEITI BERNICK (samoin). Oi, Juhani --!
NEITI HESSEL. Nyt voitit vihdoin itsesi!
(Mykkää hämmästystä läsnäolijain joukossa.)
KONSULI BERNICK. Niin, kansalaiset, minä olin silloin syyllinen, ja hän
lähti maasta pois. Niitä ilkeitä ja valheellisia huhuja, joita sitten
jälkeenpäin levitettiin, ei mikään maallinen mahti nykyään enää voi
todistaa vääriksi. Mutta siinä suhteessa ei ainakaan _minulla_ ole
valittamista. Viisitoista vuotta sitten nousin minä ylös siivilleni
niiden huhujen avulla; onko minun nyt suistuttava alas niiden vuoksi,
sen saa jokainen itse harkita.
KOLLEEGA RÖRLUND. Kuin salama kirkkaalta taivaalta! Kaupungin
ensimäinen mies --! (Hiljaisella äänellä _rouva Bernickille.)_ Voi,
miten minä surkuttelen Teitä, rouva.