TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ja varsinkin, kun niin arkaluontoinen ja polttava
kysymys on esitettävä. No, sinulla on, Jumalan kiitos, nimi, joka sen
kestää, Bernick. Mutta kuules nyt; meidän pitäisi kai kuitenkin sopia
vähän etukäteen. Ylioppilas Tönnesen on kirjoittanut sinulle runon. Se
alkaa sangen kauniisti näillä sanoin: »Sa aattees lippu korkealla
kanna». Ja kolleega Rörlund on saanut tehtäväkseen pitää juhlapuheen.
Siihen sinun luonnollisesti täytyy vastata.
KONSULI BERNICK. Minä en voi tänä iltana, Rummel. Etkö sinä
saattaisi --?
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mahdotonta, niin mielelläni kuin haluaisinkin.
Omistetaanhan puhe, kuten ymmärrät, erikoisesti juuri sinulle. No, ehkä
siinä lausutaan pari sanaa meille muillekin. Minä olen jo neuvotellut
siitä Vigelandin ja Sandstadin kanssa. Me olemme ajatelleet, että sinä
voisit vastata nostamalla eläköön-huudon yhteiskunnallisille
pyrinnöille. Sandstad aikoo puhua jonkun sanan eri kansanluokkain
keskinäisestä hyvästä sovusta; Vigeland jälleen mainitsee jotain siihen
suuntaan, miten toivottavaa on, ettei tämä uusi yritys riistä altamme
sitä moraalista perustaa, jolla nyt seisomme, ja minä aion muutamin
sopivin sanoin muistaa naista, jonka vaatimaton vaikutus ei myöskään
ole yhteiskunnalle merkitystään vailla. Mutta sinähän et kuuntele --
KONSULI BERNICK. Minä -- kyllä.. Mutta sano, luuletko sinä, että meri
on kovin uhkaava tänään?
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Oh, sinä olet peloissasi »Palmupuusta»? Sehän on
hyvässä vakuutuksessa.