KONSULI BERNICK. Sinun täytyy saada selitys tähän. Minne Juhani jäi?
NEITI HESSEL. Hän tulee tänne; hänellä oli puhumista erään miehen
kanssa.
KONSULI BERNICK. Kun nyt tiedät sen, mitä eilen sait kuulla, ymmärrät,
että koko elämäni tuhoutuu, jos totuus tulee ilmi.
NEITI HESSEL. Ymmärrän.
KONSULI BERNICK. On luonnollisesti itsestään selvää, että _minä_ en ole
syypää siihen rikokseen, josta juorut täällä puhuivat.
NEITI HESSEL. Se on luonnollista, se. Mutta kuka sitten oli varas?
KONSULI BERNICK. Varasta ei ollutkaan. Rahoja ei varastettu;
killinkiäkään ei kadonnut.
NEITI HESSEL. Kuinka?
KONSULI BERNICK. Ei killinkiäkään, tiedä se.
NEITI HESSEL. Mutta se juoru? Kuinka se häpeällinen juoru pääsi
liikkeelle, että Juhani --?
KONSULI BERNICK. Lona, sinun kanssasi uskon voivani puhua asioista,
joista en muille puhu; minä en tahdo salata sinulta mitään. _Minulla_
on osani sen juorun levittämisessä.
NEITI HESSEL. Sinulla? Ja niin voit tehdä häntä kohtaan, joka sinun
tähtesi --?
KONSULI BERNICK. Sinä et saa tuomita ennenkuin muistat, miten asiat
olivat siihen aikaan. Minähän selitin sen sinulle eilen. Minä tulin
kotiin ja näin äitini sekautuneen kaikenmoisiin epäviisaihin
yrityksiin; monenlaisia onnettomuuksia sattui lisäksi; näytti kuin
kaikki paha olisi yhtäkkiä hyökännyt kimppuumme; meidän liikkeemme oli
perikadon partaalla. Minä olin osaksi kevytmielinen ja osaksi
epätoivoissani. Lona, minä luulen, että minä antauduin enimmäkseen vaan
ajatuksiani tukehduttaakseni silloin siihen suhteeseen, joka sitten
saattoi Juhanin lähtemään maasta.
NEITI HESSEL. Hm --.
KONSULI BERNICK. Sinä tietysti voit kuvitella, miten kyhättiin
kaikenlaisia huhuja, kun hän ja sinä läksitte. Tämä ei muka ollut hänen
ensimäinen kevytmielisyytensä, sanottiin. Dorf oli muka saanut suuren
summan rahaa häneltä, että olisi ollut vaiti ja matkustanut tiehensä,
kertoi yksi; toiset väittivät, että tuo _nainen_ se olisi ne rahat
saanut. Siinä samalla tuli ilmi, että meidän liikkeemme oli vaikea
täyttää sitoumuksiaan. Mikä oli luonnollisempaa kuin että kielikellot
liittivät nämä kaksi eri huhua toistensa yhteyteen? Kun tuo nainen jäi
tänne ja eli köyhyydessä, niin väitettiin, että mies oli vienyt rahat
kanssaan Amerikaan, ja huhun levitessä suureni summa suurenemistaan.
NEITI HESSEL. Entä sinä, Karsten --?
KONSULI BERNICK. Minä käytin tätä huhua pelastuksen keinona.
NEITI HESSEL. Sinä yhä sitä levitit?
KONSULI BERNICK. Minä en sitä kumonnut. Velkojat olivat alkaneet käydä
meille aivan kurkkuun kiinni; minun oli välttämättä heidät
rauhoitettava; kaikki riippui vain siitä, saisinko aikaan sen, ettei
liikkeen pohjan lujuutta epäiltäisi; meitä oli kohdannut muka
ainoastaan satunnainen onnettomuus, selitin; meitä ei vaan pitänyt
ahdistella; meille tuli vaan antaa aikaa; jokainen oli saava liikkeeltä
omansa takaisin.
NEITI HESSEL. Ja jokainen sai omansa?
KONSULI BERNICK. Niin, Lona, tämä huhu pelasti meidän liikkeemme ja
teki minusta sen miehen, mikä nyt olen.
NEITI HESSEL. Sinusta on siis valhe tehnyt sen miehen, mikä nyt olet.
KONSULI BERNICK. Kenelle siitä oli silloin vahinkoa? Juhanilla ei ollut
aikomus tulla koskaan takaisin.
NEITI HESSEL. Sinä kysyt, kenelle siitä silloin oli vahinkoa. Tarkasta
itseäsi ja sano, etkö sinä itse ole saanut siitä vahinkoa.
KONSULI BERNICK. Tarkasta ketä miestä hyvänsä, niin näet, että
jok'ainoassa on vähintäin yksi musta kohta, jota hänen täytyy salata.
NEITI HESSEL. Ja Te olette olevinanne yhteiskunnan tukipylväitä.
KONSULI BERNICK. Yhteiskunnalla ei ole parempia.
NEITI HESSEL. Ja mitä toimittaa, tuetaanko mokomaa yhteiskuntaa vai ei?
Mille täällä annetaan arvoa? Ulkokuorelle ja valheelle -- ei millekään
muulle. Tässä sinä elät, kaupungin ensimäinen mies, komeudessa ja
ilossa, vallassa ja kunniassa, sinä, joka olet painanut rikollisen
leiman viattoman otsaan.
KONSULI BERNICK. Etkö sinä luule minun kyllin syvästi tuntevan
vääryyttäni häntä kohtaan? Ja etkö luule, että olen valmis antamaan
hänelle hyvityksen?
NEITI HESSEL. Millä tavoin? Sitenkö, että puhut.
KONSULI BERNICK. Ja sitä sinä voisit vaatia?
NEITI HESSEL. Millä muulla voi hyvittää sellaisen vääryyden?
KONSULI BERNICK. Minä olen rikas, Lona; Juhani saa tehdä mitä
vaatimuksia tahtoo --
NEITI HESSEL. Niin, tarjoapa hänelle rahaa, niin saat kuulla, mitä hän
vastaa.
KONSULI BERNICK. Tiedätkö, mitä hän aikoo?
NEITI HESSEL. En. Eilisestä saakka hän on ollut vaiti. Tuntuu kuin tämä
olisi yhtäkkiä tehnyt hänestä aikamiehen.
KONSULI BERNICK. Minun täytyy puhua hänen kanssaan.
NEITI HESSEL. Tuossa hän tulee.
(_Juhani Tönnesen_ tulee oikealta.)
KONSULI BERNICK (mennen häntä vastaan). Juhani --!
JUHANI TÖNNESEN (torjuen konsuli Bernickiä luotaan). _Minä_ ensin.
Eilisaamuna lupasin sinulle sanallani, että olen vaiti.
KONSULI BERNICK. Sen sinä teit.