KONSULI BERNICK. Päivällislevon aikana täytyy teidän koettaa päästä
uudestaan laivaan; täysi selko minun on saatava.
PROKURISTI KRAP. Sen saatte, herra konsuli; mutta anteeksi, mitä aiotte
sitten tehdä?
KONSULI BERNICK. Tietysti ilmoittaa asian viranomaisille. Emmehän voi
antautua osallisiksi sellaiseen rikokseen. Minun omantuntoni pitää olla
puhdas. Sitäpaitsi on tekevä hyvän vaikutuksen sekä sanomalehtiin että
yhteiskuntaan kokonaisuudessaan, kun nähdään, että minä lykkään kaikki
persoonalliset pyyteet syrjään ja annan oikeuden tehdä tehtävänsä.
PROKURISTI KRAP. Varsin totta, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Mutta ennen kaikkea täysi selko. Ja oltava vaiti sen
aikaa --
PROKURISTI KRAP. Ei niin sanaa, herra konsuli; ja selko, sen Te saatte.
(Menee ulos puutarhaan ja sieltä kadulle.)
KONSULI BERNICK (puoliääneen). Mieltä kuohuttavaa! Mutta ei, sehän on
mahdotonta, -- aivan uskomatonta!
(Kun hän aikoo poistua huoneeseensa, tulee _Hilmar Tönnesen_
oikealta.).
HILMAR TÖNNESEN. Päivää, Bernick! No, minä onnittelen eilisen voiton
johdosta kauppaseurassa.
KONSULI BERNICK. Kiitos, kiitos.
HILMAR TÖNNESEN. Sehän on loistava voitto, olen kuullut, älykkään
kansalaisvaiston voitto itsekkyydestä ja ennakkoluuloista, --
suunnilleen kuin ranskalainen razzia kabyleja vastaan. Merkillistä,
että sinä sen epämiellyttävän kohtauksen jälkeen täällä --
KONSULI BERNICK. Niin, niin, anna olla.
HILMAR TÖNNESEN. Mutta päätaistelu on vielä edessä.
KONSULI BERNICK. Rautatie-asiassako, tarkoitat?
HILMAR TÖNNESEN. Niin, tiedäthän kai, mitä soppaa toimittaja Hammer nyt
keittää?
KONSULI BERNICK (jännityksessä). En! Mitä _se_ sitten on?
HILMAR TÖNNESEN. Hän on iskenyt kiinni siihen juoruun, joka nyt on
liikkeellä, ja siitä hän nyt aikoo kyhätä kirjoituksen lehteen --
KONSULI BERNICK. Mihinkä juoruun?
HILMAR TÖNNESEN. Tietysti siihen noista suurista tilanostoista pitkin
sivuradan vartta.
KONSULI BERNICK. Mitä sinä sanot? Onko täällä liikkeellä sellainen
juoru?
HILMAR TÖNNESEN. On, kaikkialla kaupungissa. Minä kuulin sen klubilla,
jonne sattumalta jouduin. Eräs meidän asianajajistamme kuuluu muka
kaikessa hiljaisuudessa toisten puolesta ostaneen kaikki metsätilat,
kaikki malmipaikat, kaikki putoukset --
KONSULI BERNICK. Ja eikö mainita, kenen puolesta?
HILMAR TÖNNESEN. Klubilla arveltiin, että kai jonkin ulkolaisen yhtiön,
joka on saanut vihiä siitä, mitä sinulla on tekeillä, ja joka on
kiiruhtanut puuhaan ennenkuin maatilain hinnat kohoavat --. Eikö se ole
halpamaista -- Uh!
KONSULI BERNICK. Halpamaistako?
HILMAR TÖNNESEN. Niin, että vieraat sillä tavoin tunkeutuvat meidän
metsästysmaillemme. Ja että joku kaupungin _omista_ asianajajista antaa
pestata itsensä sellaiseen! Nyt siis tulevat ulkolaiset ja vievät
voiton.
KONSULI BERNICK. Mutta sehän on vain kulkupuhetta.
HILMAR TÖNNESEN. Mutta sitä uskotaan kuitenkin, ja huomenna tai
ylihuomenna toimittaja Hammer julistaa tietysti sen tosiasiaksi. Siellä
klubilla vallitsi jo yleinen suuttumus. Minä kuulin monien sanovan,
että jos se huhu osoittautuu todeksi, niin ne pyyhkivät nimensä
listoista pois.
KONSULI BERNICK. Mahdotonta!
HILMAR TÖNNESEN. Vai niin? Mistä syystä sinä luulet näiden
poroporvarien niin halukkaasti yhtyneen yritykseesi? Etkö sinä luule,
että heille itselleen valahti vesi suuhun, kun --?
KONSULI BERNICK. Mahdotonta, väitän minä; _sen_ verran toki meidänkin
pienessä yhteiskunnassamme on kunnallishenkeä --
HILMAR TÖNNESEN. Tässäkö? Niin, sinä nyt olet optimisti ja arvostelet
toisia itsesi mukaan. Mutta minä, joka olen aikamoisen hyvä huomioiden
tekijä --. Täällä ei ole ainoaakaan, -- niin, tietysti meitä lukuun
ottamatta, -- ei ainoaakaan, sanon minä, joka pitää korkealla aatteen
lippua. (Menee näyttämön taustalle.) Uh, tuolla ne taas ovat!
KONSULI BERNICK. Ketkä?
HILMAR TÖNNESEN. Nuo kaksi amerikalaista. (Katsoo oikealle ulos.) Ja
kenen kanssa he kävelevät? Hm, jumal'avita, eikö se ole »Indian Girlin»
kapteeni. Uh!
KONSULI BERNICK. Mitä he hänestä?
HILMAR TÖNNESEN. Oh, hehän sopivat niin hyvin toistensa seuraan.
Kapteenihan kuuluu olevan orjakauppias tai merirosvo; ja kuka tietää,
mitä nuo toiset ovat harjoittaneet näinä monina vuosina.
KONSULI BERNICK. Kuuleppas, on kovin väärin ajatella heistä sellaista.
HILMAR TÖNNESEN. No, sinä nyt olet optimisti. Mutta nyt me saamme
tietysti taas heidät kimppuumme; siksi minä ajoissa --
(Menee ovea kohti vasemmalle. _Neiti Hessel_ tulee oikealta.)
NEITI HESSEL. No, Hilmar, minäkö sinut säikytin ulos?
HILMAR TÖNNESEN. Eipä suinkaan; minä vain tässä seisoskelin, kun oli
tässä kiire; minun piti puhua pari sanaa Betyn kanssa.
(Menee takimmaiseen huoneeseen vasemmalle.)
KONSULI BERNICK (lyhyen vaitiolon jälkeen). No, Lona?
NEITI HESSEL. Niin.
KONSULI BERNICK. Minkälainen olen nyt tänään mielestäsi?