ROUVA BERNICK. Hyvä Jumala, hyvä Jumala!
JUHANI TÖNNESEN (mennen kolleegaa kohti käsi koholla). Ja sellaista
sinä julkenet --!
NEITI HESSEL (estellen Juhani Tönneseniä). Älä lyö häntä, Juhani!
KOLLEEGA RÖRLUND. Niin, satuttakaa Te vaan kätenne minuun. Mutta
totuuden pitää tulla ilmi; ja se _on_ totuus; konsuli Bernick itse on
sanonut niin, ja koko kaupunki tietää sen. -- Nyt, Dina, nyt sinä hänet
tunnet.
JUHANI TÖNNESEN (hiljaa, tarttuu Bernickiä käsivarteen). Karsten,
Karsten, mitä sinä olet tehnyt!
(Lyhyt hiljaisuus.)
ROUVA BERNICK (matalalla äänellä ja puhjeten itkuun). Voi Karsten, että
minun piti saattaa sinut tällaiseen häpeään.
KAUPPIAS SANDSTAD (tulee kiireesti oikealta ja huutaa käsi oven
rivassa). Nyt Teidän täytyy viimeinkin tulla, herra konsuli! Koko
rautatieasia riippuu hiuskarvasta.
KONSULI BERNICK (hajamielisesti). Mitä se on? Mitä on minun --?
NEITI HESSEL (vakavasti ja painolla). Sinun täytyy mennä tukemaan
yhteiskuntaa, lanko.
KAUPPIAS SANDSTAD. Niin, tulkaa, tulkaa jo; me tarvitsemme koko Teidän
painavaa moraalista arvoanne.
JUHANI TÖNNESEN (astuen aivan lähelle Bernickiä). Bernick, -- me kaksi
puhumme keskenämme huomenna. (Hän poistuu puutarhaovesta; konsuli
Bernick menee aivan kuin tajuttomana ulos oikealle _kauppias
Sandstadin_ kanssa.).