TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ei, ei, sinun täytyy itsesi tulla; sinua ei
tietysti kukaan uskalla epäillä sellaisesta.
NEITI HESSEL. Eipä, senhän arvaa.
KONSULI BERNICK. Minä en saata, johan sanoin; minä voin pahoin; -- tai
ainakin, odottakaa -- antakaa minun vähän levähtää.
(_Kolleega Rörlund_ tulee oikealta.)
KOLLEEGA RÖRLUND. Anteeksi, herra konsuli; te näette minut mitä
kiihtyneimmässä mielentilassa --
KONSULI BERNICK. Kyllä, kyllä, mikä Teillä on?
KOLLEEGA RÖRLUND. Minun täytyy tehdä teille eräs kysymys, herra
konsuli. Teidän luvallanneko tuo nuori tyttö, joka on saanut
turvapaikan kattonne alla, näyttäytyy julkisesti kadulla sellaisen
ihmisen seurassa, joka --
NEITI HESSEL. Minkä ihmisen, herra pastori?
KOLLEEGA RÖRLUND. Ihmisen, josta hänen, jos kenestä maailmassa, pitäisi
olla kaikkein loitoimpana.
NEITI HESSEL. Ohoo!
KOLLEEGA RÖRLUND. Teidänkö luvallanne, herra konsuli?
KONSULI BERNICK (haeskellen hattuaan ja hansikkaitaan). Minä en tiedä
mistään. Anteeksi; minulla on kiire, minun täytyy lähteä kauppaseuraan.
HILMAR TÖNNESEN (tulee puutarhasta ja menee takimmaiselle ovelle
vasemmalle). Betty, Betty, tule tänne!
ROUVA BERNICK (ovella). Mitä sinä tahdot?
HILMAR TÖNNESEN. Sinun täytyy mennä tuonne puutarhaan ja tehdä loppu
lepertelystä, jota eräs henkilö harjoittaa tämän Dina Dorfin kanssa.
Minä tulin aivan hermostuneeksi sitä kuullessani.
NEITI HESSEL. Oho? Mitä se henkilö sanoi?
HILMAR TÖNNESEN. Oh, ei muuta kuin että Dinan on lähdettävä hänen
kanssaan Amerikaan. Uh!
KOLLEEGA RÖRLUND. Voiko se olla mahdollista!
ROUVA BERNICK. Mitä sanot?
NEITI HESSEL. Mutta sehän olisi mainiota.
KONSULI BERNICK. Mahdotonta! Sinä olet kuullut väärin.
HILMAR TÖNNESEN. Kysy sitten häneltä itseltään. Tuossa se pari tulee.
Mutta annahan vaan minun pysyä syrjässä.
KONSULI BERNICK (Rummelille ja Vigelandille). Minä tulen sitten
myöhemmin, -- hetken päästä -- (_Tukkukauppias Rummel ja kauppias
Vigeland_ lähtevät ulos oikealle. _Juhani Tönnesen ja Dina_ tulevat
saliin puutarhasta.)
JUHANI TÖNNESEN. Eläköön, Lona, hän tulee meidän kanssamme!
ROUVA BERNICK. Mutta Juhani, -- sinä ajattelematon --!
KOLLEEGA RÖRLUND. Onko tämä totta! Sellainen suunnaton skandaali! Millä
viettelytaidolla Te olette --
JUHANI TÖNNESEN. So, so, mies; mitä Te sanotte?
KOLLEEGA RÖRLUND. Vastatkaa, Dina; onko tämä Teidän aikomuksenne, onko
se Teidän oma, vakaa päätöksenne?
DINA. Minun täytyy päästä täältä pois.
KOLLEEGA RÖRLUND. Mutta _tuon_ kanssa -- _tuon_ kanssa!
DINA. Sanokaa joku muu täällä, joka uskaltaisi ottaa minut mukaansa.
KOLLEEGA RÖRLUND. No, sittepä saattekin tietää, mikä hän on.
JUHANI TÖNNESEN. Älkää puhuko!
KONSULI BERNICK. Ei sanaa enää!
KOLLEEGA RÖRLUND. Silloinpa palvelisin huonosti yhteiskuntaa, johon
minä olen pantu moraalin ja tapojen vartiaksi; ja anteeksiantamaton
olisi käytökseni tätä nuorta tyttöä kohtaan, jonka kasvatuksessa
minullakin on ollut oleellinen osa ja joka on minulle --
JUHANI TÖNNESEN. Varokaa, mitä teette!
KOLLEEGA RÖRLUND. Hänen _täytyy_ saada se tietää! Dina, _tämä_ mies on
se, joka on syynä Teidän äitinne kaikkeen onnettomuuteen ja häpeään.
KONSULI BERNICK. Herra kolleega --!
DINA. Hän! (Juhani Tönnesenille.) Onko se totta?
JUHANI TÖNNESEN. Karsten, vastaa sinä.
KONSULI BERNICK. Ei sanaa enää! Nyt te olette hiljaa.
DINA. Totta siis.
KOLLEEGA RÖRLUND. Totta, totta. Ja vielä enemmänkin. Tuo ihminen, johon
Te luotatte, ei karannut kotoa tyhjin käsin; -- leskirouva Bernickin
kassa --; konsuli voi todistaa sen!
NEITI HESSEL. Valhetta!