KONSULI BERNICK. Jaha, hyvä; -- no saammepa sitten katsella muualta.
TELAKKAMESTARI AUNE. Aiotteko tosiaan eroittaa yhä lisää entisiä
työmiehiänne?
KONSULI BERNICK. En, sitä minä en aio.
TELAKKAMESTARI AUNE. Sillä luulenpa tosiaan, että se herättäisi
paheksumista sekä kaupungilla että sanomalehdissä, jos sen tekisitte.
KONSULI BERNICK. Sangen mahdollista; siksi jätämmekin sen tekemättä.
Mutta ellei »Indian Girl» ole selvä matkalle ylihuomenna, niin eroitan
minä _Teidät_.
TELAKKAMESTARI AUNE (hätkähtäen). Minutko! (Hän hymyilee.) Nyt laskette
leikkiä, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Älkää luottako siihen.
TELAKKAMESTARI AUNE. Tekö aikoisitte eroittaa _minut?_ Minut, jonka isä
ja isoisä ovat olleet telakan palveluksessa koko ikänsä, ja samoin
minäkin --
KONSULI BERNICK. Kuka sitten pakottaa minut siihen?
TELAKKAMESTARI AUNE. Te vaaditte mahdottomia, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Oh, hyvä tahto ei tunne mahdottomuuksia. Joko tai ei;
antakaa minulle varma vastaus, tai saatte eron heti paikalla.
TELAKKAMESTARI AUNE (askeleen lähempänä). Herra konsuli, oletteko
oikein tarkemmin ajatellut, mitä on vanhan työmiehen eroittaminen
työstä? Arvelette, että hakekoon jotakin muuta tointa? Kyllä niinkin,
sen hän voikin tehdä; mutta onko se sillä selvä? Olisittepa kerran
läsnä tuommoisen eroitetun työmiehen kotona sinä iltana, jolloin hän
tulee kotiin ja laskee kalulaatikkonsa oven suuhun.
KONSULI BERNICK. Luuletteko, että minä eroitan Teidät kevyellä mielin?
Enkö ole ollut aina kohtuudenmukainen isäntä?
TELAKKAMESTARI AUNE. Sen pahempi, herra konsuli. Juuri siksi ei
kotiväkeni usko, että syy on _Teissä_; he eivät minulle sano mitään,
sillä sitä he eivät uskalla tehdä; mutta he katselevat minuun, kun en
sitä huomaa, ja ajattelevat, että kai se oli ansiosta. Katsokaas, sitä
-- sitä minä en jaksa kestää. Niin halpa mies kuin olenkin, olen aina
tottunut siihen, että minua pidetään ensimäisenä omieni joukossa. Minun
köyhä kotini on myöskin pieni yhteiskunta, herra konsuli. Tätä pientä
yhteiskuntaa olen minä voinut tukea ja pitää yllä siksi, että vaimoni
on luottanut minuun, ja siksi että lapseni ovat luottaneet minuun. Ja
nyt pitää sen kaiken luhistua kokoon.
KONSULI BERNICK. Niin, jos ei muu auta, niin luhistukoon pienempi
suuremman hyväksi; yksityinen asia uhrattakoon, Herran nimessä, yleisen
tähden. Muuta en voi Teille vastata, ja toisin ei käy muuallakaan tässä
maailmassa. Mutta Te olette itsepäinen mies, Aune! Te vastustatte
minua, ette sentähden, ettette voisi muuta tehdä, vaan siksi, että Te
ette tahdo myöntää koneitten paremmuutta käsivoiman rinnalla.
TELAKKAMESTARI AUNE. Ja Te pysytte tässä vaatimuksessanne, herra
konsuli, koska tiedätte, että jos ajatte minut pois, niin saatte joka
tapauksessa näytetyksi sanomalehdille, miten taipuvainen olette niiden
tahtoon.
KONSULI BERNICK. Entäpä jos niin olisikin? Kuulettehan, mikä minulla on
edessä, -- joko saada sanomalehdistö kimppuuni tai itseäni kohtaan
suopeaksi hetkellä, jolloin minulla on tekeillä suuri työ yhteishyvän
edistämiseksi. Mikä neuvoksi? Voinko menetellä toisin kuin teen? Minä
voin Teille sanoa, että tässä on kysymys siitä: pitääkö Teidän kotianne
yllä, kuten tuota mainitsitte, tai painaako alas satoja uusia koteja,
satoja koteja, joita ei koskaan voida perustaa, jotka eivät koskaan saa
leimuavaa liettä, jollei minun onnistu toteuttaa sitä, mitä nyt aion.
Siksi minä annan Teidän valita.
TELAKKAMESTARI AUNE. Niin, jos sillä tavoin on, ei minulla ole mitään
sanomista.
KONSULI BERNICK. Hm --; rakas Aune, minuun todellakin koskee, että
meidän täytyy erota.
TELAKKAMESTARI AUNE. Me emme eroa, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Kuinka niin?
TELAKKAMESTARI AUNE. Halvallakin miehellä on jotain vaalittavaa tässä
maailmassa.
KONSULI BERNICK. No hyvä, hyvä; -- ja Te siis luulette tohtivanne
luvata --?
TELAKKAMESTARI AUNE. »Indian Girl» on ylihuomenna valmis matkalle.
(Hän kumartaa ja menee ulos oikealle.)
KONSULI BERNICK. Ahaa, jokos sain tuon niskurin taipumaan. Sitä pidän
hyvänä enteenä --
(_Hilmar Tönnesen_, sikaari suussa, tulee portista puutarhaan.)
HILMAR TÖNNESEN (puutarhaportailta). Hyvää päivää, Betty! Hyvää päivää,
Bernick.
ROUVA BERNICK. Hyvää päivää!
HILMAR TÖNNESEN. No, sinä olet itkenyt, näkyy? Sinä siis sen tiedät?
ROUVA BERNICK. Mitä tiedät?
HILMAR TÖNNESEN. Että skandaali on täydessä menossa? Uh!
KONSULI BERNICK. Mitä tarkoitat?
HILMAR TÖNNESEN (tulee saliin). Niin, nuo kaksi amerikalaista
kuljeksivat pitkin katuja ja esiintyvät Dina Dorfin seurassa.
ROUVA BERNICK (tulee myöskin portailta sisään). Mutta, Hilmar, voiko se
olla mahdollista --?
HILMAR TÖNNESEN. Voi; ikävä kyllä, se on aivan totta. Lona oli niinkin
tahditon, että huusi jälkeeni; mutta minä en tietysti ollut
kuulevinani.
KONSULI BERNICK. Ja se ei kai mennyt ihmisten huomaamatta.
HILMAR TÖNNESEN. Ei, sen nyt arvaat. Ihmiset pysähtyivät ja katselivat
heidän kulkuaan. Se näytti levinneen kuin kulovalkea kaupungille, --
suunnilleen kuin tuli lännen ruohoaavikoilla. Joka talossa oli ihmisiä
ikkunoissa odottamassa, että matkue kulkisi ohitse; pää pään vieressä
uutimien takana -- uh! Niin, saat luvan suoda anteeksi, Betty: minä
sanon uh; sillä tämä tekee minut hermostuneeksi; -- jos tätä jatkuu,
niin olen pakoitettu ajattelemaan jotakin pitempää matkaa.
ROUVA BERNICK. Mutta olisit puhunut hänelle ja huomauttanut --.
HILMAR TÖNNESEN. Keskellä katua? Ei, kiitos, saat luvan antaa anteeksi.
Mutta että tuo olento ylimalkaan uskaltaa näyttäytyä tässä kaupungissa!
No, saadaanpa nähdä, eivätkö sanomalehdet saa häntä aisoihinsa; niin,
anna anteeksi, Betty; mutta --
KONSULI BERNICK. Sanomalehdetkö, sanot? Oletko kuullut vihjauksia
siihen suuntaan?
HILMAR TÖNNESEN. Enpä aivan ilmankaan. Kun minä läksin täältä
eilisiltana, jouduin sattumalta klubiin, tautini tähden. Minä huomasin
heti vaikenemisesta, joka siellä syntyi, että nuo amerikalaiset olivat
olleet laudalla. Sitten tulee tuo hävytön toimittaja Hammer sisään ja
onnittelee minua aivan ääneen rikkaan serkkuni kotiintulon johdosta.
KONSULI BERNICK. Rikkaan --?
HILMAR TÖNNESEN. Niin, sitä sanaa hän käytti. Minä tähtäsin tietysti
häntä hyvin ansaitulla katseella ja annoin hänen ymmärtää, etten minä
tiennyt mitään Juhani Tönnesenin rikkauksista. »Oho», sanoo hän, »sepä
merkillistä; onhan Amerikassa tapana päästä jaloillensa, kun on vaan
millä alkaa, ja eihän Teidän serkkunne matkustanut sinne tyhjin käsin».