ROUVA RUMMEL. Miten kaunista, että Teillä on niin luja perhevaisto,
herra Bernick.
KONSULI BERNICK. No, onhan perhe yhteiskunnan ydin. Hyvä koti,
rehellisiä ja uskollisia ystäviä, pieni lujasti suljettu piiri, johon
eivät mitkään häiritsevät ainekset luo varjoaan --
(_Prokuristi Krap_ tulee oikealta, tuoden kirjeitä ja
sanomalehtiä.)
PROKURISTI KRAP. Ulkomaan posti, herra konsuli; -- ja sähkösanoma
New-Yorkista.
KONSULI BERNICK (ottaa sähkösanoman). Ah, »Indian Girlin» isännistöltä.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Jaha, posti tuli? Siinä tapauksessa minun täytyy
sanoa hyvästi.
KAUPPIAS VIGELAND. Niin minunkin.
KAUPPIAS SANDSTAD. Hyvästi, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Hyvästi, hyvästi, herrat. Ja muistakaa, että meillä
on kokous iltapuolella kello viisi.
KAIKKI KOLME VIERASTA HERRAA. Kyllä, kyllä muistamme; se on selvä.
(Lähtevät ulos oikealle.)
KONSULI BERNICK (luettuaan sähkösanoman). No tämäpä on vasta aito
amerikalaista! Suorastaan mieltä kuohuttavaa --
ROUVA BERNICK. Hyvä Jumala, Karsten, mitä se on?
KONSULI BERNICK. Katsokaa nyt tuota, herra Krap; lukekaa!
PROKURISTI KRAP (lukee ääneen). »Tehkää mahdollisimman vähän
korjauksia; lähettäkää 'Indian Girl' matkalle tänne heti kuin se on
vedenpitävä; hyvä vuodenaika; ui hätätilassa lastin varassa.» No, sitä
kelpaa sanoa --
KONSULI BERNICK. Ui lastin varassa! Nuo herrat tietävät hyvin, että
siinä lastissa menee laiva pohjaan kuin kivi, jos jotain sattuu.
KOLLEEGA RÖRLUND. Niin, siinä nyt näkee taas, millainen on tuo kehuttu
suuri maailma.
KONSULI BERNICK. Siinä olette oikeassa; eivät pidä lukua edes
ihmishengistä, kun vaan oma etu on kysymyksessä. (Krapille.) Voiko
»Indian Girl» lähteä matkalle neljän -- viiden päivän päästä?
PROKURISTI KRAP. Voi, jos kauppias Vigeland suostuu siihen, että
keskeytämme siksi aikaa työn hänen »Palmupuullaan».
KONSULI BERNICK. Hm, sitä hän ei tee. No ehkäpä nyt silmäilette postin.
Kuulkaa, ettekö nähnyt Olavia siellä laiturilla?
PROKURISTI KRAP. En, herra konsuli.
(Poistuu etummaiseen huoneeseen vasemmalle.)
KONSULI BERNICK (katselee jälleen sähkösanomaa). Noita herroja ei
arveluta panna alttiiksi kahdeksantoista ihmishenkeä --
HILMAR TÖNNESEN. No, merimiehen tehtävä on uhmata elementtejä; siinä on
varmaan jotakin hermoja jännittävää -- jaa-a, ainoastaan ohut lankku
itsensä ja syvyyden kuilun välillä --
KONSULI BERNICK. Mutta haluaisinpa nähdä sen täkäläisen
laivanvarustajan, joka taipuisi moiseen! Ei yksikään, ei yksi ainoakaan
-- (huomaa Olavin) No, Jumalan kiitos, hän on toki hyvässä tallessa.
(_Olavi_, ongensiima kädessä, on juossut ylös katua ja
sisään puutarhaportista.)
OLAVI (huutaa jo puutarhasta). Hilmar-eno, minä olin rannassa ja näin
höyrylaivan.
KONSULI BERNICK. Olitko sinä taas laiturilla.
OLAVI. En, minä olin vaan venheellä soutelemassa. Mutta kuules,
Hilmar-eno, sieltä tuli laivalla koko sirkusseurue ja hevoset ja elukat
ja kaikki; ja sitten siellä oli niin paljon matkustajia.
ROUVA RUMMEL. Älkää, saammeko nyt tosiaan nähdä sirkustaiteilijoita!
KOLLEEGA RÖRLUND. Me? Sitä en toki oleta.