KOLLEEGA RÖRLUND. Ja sellaisessa talossa kuin tämä, -- hyvässä ja
puhtaassa kodissa, jossa perhe-elämä esiintyy kauneimmassa muodossaan,
-- jossa rauha ja sopu vallitsee -- (Rouva Bernickille.) Mitä
kuuntelette, rouva?
ROUVA BERNICK. (Kääntyneenä vasemmalle etummaiseen oveen päin.) Miten
kovaäänisiksi ne tuolla tulevat.
KOLLEEGA RÖRLUND. Onko jotain erikoista tekeillä?
ROUVA BERNICK. En tiedä. Kuulen vain, että siellä on joku mieheni
luona.
(Hilmar Tönnesen, sikari suussa, tulee sisälle oikealla
olevasta ovesta, mutta pysähtyy nähdessään suuren naisseuran.)
HILMAR TÖNNESEN. Oh, anteeksi -- (aikoo vetäytyä takaisin).
ROUVA BERNICK. Ei, Hilmar; tule vaan tänne; et sinä häiritse. Tahdotko
jotain?
HILMAR TÖNNESEN. En, minä vaan aioin vilkaista tänne. -- Hyvää päivää,
hyvät naiset. (_Rouva Bernickille_.) No, mitä siitä nyt tulee?
ROUVA BERNICK. Mistä niin?
HILMAR TÖNNESEN. Onhan Bernick kutsuttanut herrat kokoukseen.
ROUVA BERNICK. Niinkö? Mistä sitten on kysymys?
HILMAR TÖNNESEN. Oh, se on vaan taas lörpöttelyä tuosta rautatiestä.
ROUVA RUMMEL. Niinkö, onko se mahdollista?
ROUVA BERNICK. Karsten-parka, pitääkö hänen nyt saada yhä lisää
ikävyyksiä --
KOLLEEGA RÖRLUND. Mutta miten on tämä ymmärrettävä, herra Tönnesen?
Osoittihan konsuli Bernick viime vuonna aivan selvästi, ettei hän tahdo
tänne rautatietä.
HILMAR TÖNNESEN. Niin, sitä minäkin; mutta minä tapasin prokuristi
Krapin, ja hän kertoi, että rautatieasia on otettu uudestaan esille ja
että Bernick pitää neuvottelua kolmen täkäläisen rahamiehen kanssa.
ROUVA RUMMEL. No, ilmankos minä olin sieltä kuulevinani Rummelin äänen.
HILMAR TÖNNESEN. Niin, herra Rummel on tietysti mukana, ja muut ovat
kauppias Sandstad ja Mikko Vigeland, -- pyhä Mikko, niinkuin häntä
kutsutaan.