MATLENA. Vaikka hän kyllä on rajuluontoinen ja kiivas, varsinkin nyt,
kun rautatiellä työt lopetettiin ja miehet jäivät leivättömiksi eikä
minkäänlaista ansion toivoa koko talvena. Onko kumma, jos silloin
meneekin sekaisin pää, ettei enää voi hillitä luontoansa. Menkää
itseenne, hyvä herra, jos teiltä äkkiä otettaisiin virka pois ja te
joutuisitte mieron tielle, eiköhän kävisi mieli karvaaksi. Tulee silloin
sanoneeksi ja tehneeksi, jota ei ajattelekaan ja jota jäljestäpäin kyllä
katuu--
SILTAVOUTI. Sen kieli kun laulaa.
MATLENA. Täytyyhän ihmisten antaa anteeksi toisilleen, antaa Jumalakin
anteeksi ja armahtaa ja auttaa, ei pane kuormaa kuorman päälle eikä
paina yhä alemmaksi. Mitä suurempi syntinen, sitä enemmän Jumala
rakastaa ja holhoo ja hoitaa, tehkää samoin, hyvä herra, sen Jumala
teille palkitsee viimeisenä tuomiopäivänä, ellei ennen--
VALLESMANNI. Jo riittää, jo riittää, minä sanon! Ihme, kumma, ettei pidä
saaman tottelemaan.
TOPRA-HEIKKI. Puhu seinälle tuossa! Siitä ehkä ennemmin löydät sydäntä,
kuin tuommoisen virkanutun alta.
VALLESMANNI. Tämän lompakon löysimme metsästä. Mihinkä on joutunut
sisältö?
TOPRA-HEIKKI. Mitä se sisälsi? Sanokaapa sekin.
VALLESMANNI. Ruohomäen isännän rahat.
TOPRA-HEIKKI. Erehdys. Se ei sisältänyt Ruohomäen isännän rahoja.
VALLESMANNI. Vaan mitäs sitten? Ilmoita, koska tiedät paremmin.
TOPRA-HEIKKI. Köyhän väen hikipisarat siinä oli kultamarkoiksi
muutettuina.
VALLESMANNI. Reuhaa nyt oikein uhalla. Kyllä tukitaan suusi pian.
JAHTIVOUTI. Emmeköhän saisi noita käsiä edes pysymään alallaan?
VALLESMANNI. Panee heidät rautoihin.
TOPRA-HEIKKI. Tehkää hyvin! Tässä molemmat ketarani. Asettakaa
vihkisormukset paikoilleen. Missä pappi, että lukisi siunauksen.
SILTAVOUTI. Kyllä me sinut papittelemme.--Mutta sitä on huikari,
yhtäkaikki. En mokomaa ole ennen tavannut.
MATLENA. Minut kiinni myös! Raudat käsiin niinkuin hänellekin.
Kuuletteko! Minä tahdon seurata häntä. Viekää meidät molemmat. Hän on
mieheni, Jumalan edessä. Jotka Jumala on yhteen luonut, ei niitä pidä
ihmisten eroittaa. Onhan teillä rautoja vielä? Tuokaa! Tuokaa pian!
VALLESMANNI. Tunnustatteko itsenne syylliseksi samoihin rikoksiin?
Murhaan, murhapolttoon, varkauteen?
TOPRA-HEIKKI. Häpiä! Sun musta sielusi niitä tekee, ei hän.
VALLESMANNI. Muuten en voi teitä vangita.
MATLENA. Miks'ette voi? Yhtä hyvin kuin hänenkin. Sanoinhan teille jo,
että olen hänen vaimonsa, samaa sielua, samaa ruumista. Ettekö tiedä,
meidän tulee jakaa kaikki, surut ja murheet, vaivat ja vastukset--
TOPRA-HEIKKI. Elä heitä rukoile, turhaa se on. Tule tänne, että saamme
puhella vielä viimeisen kerran,--istumme tähän--kirjoitelkaa sitä
rotokollaanne siellä sen aikaa.
VALLESMANNI. Ilmoittaako Vaaranen, mihinkä Ruohomäen rahat ovat
joutuneet?
SILJA (hiljaa). Pysy totuudessa, Antti, käyköön kuinka hyvänsä!
VALLESMANNI. Antakaa suora vastaus. Kieltäminen ei teitä hyödytä,
asiasta otetaan selvä kumminkin.
MIKKO. Elä hämmenny, ajattele ennenkuin vastaat.
VALLESMANNI. Vaiti siksi kuin teiltä kysytään.--Antti Vaaranen, missä
ovat Ruohomäen isännän rahat?
ANTTI. Tässä.
VALLESMANNI. Ovatko siinä kaikki?
ANTTI. Niin luulen.
VALLESMANNI. Tekö ne otitte?
ANTTI. En.
VALLESMANNI. Mukana olitte kumminkin?
ANTTI. En.
VALLESMANNI. Kuka teistä sen teki?
ANTTI. Sitä en tiedä.
VALLESMANNI. Miettikää tarkkaan.
ANTTI. En tiedä.
VALLESMANNI. Mutta sen tiesitte, että varastettuja ne olivat?
MIKKO. Kuuntele, Topra!
TOPRA-HEIKKI. Mitä, mitä?--Josko Antti tiesi? Miks'et vastaa, pöllö?
Eihän sinulla ollut aavistustakaan. Minä ne pistin hänen taskuunsa, enkä
tehnyt selkoa, ajoin hänet tiehensä, kun rupesi ällistelemään ja
utelemaan. Sinä olit läsnä, Matlena. Eikö ole asia niinkuin kerroin?
MATLENA. Aivan niin, Antti on syytön. Metsässä olimme yhdessä koko ajan,
ja luulimme näiden olevan tulipaloa sammuttamassa. Eikä hän olisi
lähtenyt koko matkalle ilman minun houkutuksiani.
VALLESMANNI. Mitä sanoo Vaaranen itse?
SILJA (hiljaa). Mutta arvasit sinä sen kumminkin. Puhu totuutta, elä
kiertele.
ANTTI. Silloinpa viedään minut linnaan.
SILJA. Kärsitään mitä olemme ansainneet.
ANTTI. Kuinka käy sinun ja noiden lasten?
SILJA. Se on Jumalan tahdossa.
TOPRA-HEIKKI. Mitä ne siellä supattavat. Eihän siinä ole arvelemista.
Selvä asia.
ANTTI. Kyllä minä tiesin, että ne olivat varastettuja.
TOPRA-HEIKKI. Sen valehtelet, ruoja. Oletko sekaisin päästäsi, vai mikä
sinut huilaa? Kun tapotahallaan menee tekemään itsensä onnettomaksi. Ja
vallan suotta. Mieletön sinä olet, järkiään. En osaa muuta sanoa. Pöllö!
Ethän sinä tiennyt mitään. Et, saakeli vie, tiennytkään. Mitä höpöttelet
turhia? Mokoma vehnänen!
MIKKO. Siljan työtä tuo.
TOPRA-HEIKKI. Onko totta? Te häntä kehoititte siihen? Herra tule ja
puserra! Sielullenneko luulitte sillä autuuden voittavanne?
MATLENA. Voi Silja, minkä teitte. Parhain keino saada häntä todenperästä
pahantekijäksi.
TOPRA-HEIKKI. Ettekö ymmärrä sen vertaa? Minä kysyn, ettekö ymmärrä,
missä tilassa hän on, kun sieltä palajaa. Kuka huolii vankina ollutta
työhönsä semminkään? Kuka ottaa häntä huoneihinsa asumaan? Kuka pitää
häntä enää ihmisenä? Kuka uskaltaa tulla likelle? Ettekö ymmärrä tätä
kaikkea, ettekö--
ANTTI. Elä Siljalle intoile, itsehän minä tunnustin.
TOPRA-HEIKKI. Ota sanasi takaisin. Kiellä! Sinä olit säikähdyksestä
sekaisin--
ANTTI. En ollut.--Minä tiesin, että rahat olivat varastetut.
TOPRA-HEIKKI. Ja minä tiedän että sinä olet pöllö.
VALLESMANNI (katseltuaan protokollaa). Hyvä on!--Ja nyt olemme sitten
valmiit. Lähtekääpä matkaan kaikki kolme.
MIKKO. Kuka kolmas?
SILTAVOUTI. Vielä häntä kysyy.--Sinä tietysti, kukas muu.
MIKKO. Eipä minua ole tutkittukaan.
VALLESMANNI. Sinun ansioitasi tunnetaan sen verran ilman tutkimattakin.
Samoin kuin tämänkin miehen.
TOPRA-HEIKKI. Minun tähteni he vangitaan. Minä, kurja, olen heidät
onnettomiksi tehnyt. Voi, ettei maa minua niellyt sitä ennen! Ettei
salama iskenyt kuoliaaksi! Etten sitä aavistanut! Kovimman kosken
olisin hakenut ja sinne hypännyt. Voi, kurjaa matoa, mikä olen!