MATLENA. Elä puhu, kun et tiedä kumminkaan. Topra ei ole syönyt eikä
nukkunut, ollut vaan yhtämittaisessa tuskassa ja hädässä. Sitä ei
ihminen kestä, tulee viimein höperöksi.
MIKKO. Ole vaiti. Tuommoisesta alituisesta hopotuksesta luulet hänen
sitten paranevan. Heitä hiiteen. Minulla on keino, joka tepsii (ottaa
lakin rahojen päältä). Katsopas tänne, Topra! Tokko muuttuu iloiseksi
mielesi?
TOPRA-HEIKKI. Tuossako te niitä pidätte? Päättömät kollot! Eikö teillä
ole järkeä sen verran että hakisitte niille piilopaikan. Millä hetkellä
hyvänsä tulee vallesmanni sisään ja saa ne silmiinsä. Silloin olemme
kiinni joka kynsi.
MIKKO. Niin, tosiaankin. Kyllä nämä täytyy kätkeä. Mutta mihinkä? Sano
sinä, Antti, joka paremmin tunnet paikat.
ANTTI. Miettikäähän nyt te. En minä kykene tällä haavaa.
MIKKO. Uunille.
TOPRA-HEIKKI. Josta ensimmäinen kerjäläinen ne kaappasee.
MIKKO. Porstuan-nurkkaan sitten? Taikka navettaan.
TOPRA-HEIKKI. Porstuan ne syynäävät ja navetan, jos kerran tulevat.
MIKKO. No, neuvo sinä. En minä enää tiedä.
TOPRA-HEIKKI. Pannaan kätkyeen--ei, pannaan Villen sänkyyn, vaatteitten
alle. Niin, sinne juuri, Villen sänkyyn! Villen hyvä haltija ne ottakoon
huostaansa.
SILJA. Ei tänne!
TOPRA-HEIKKI. Minkätähden ei? Villen omat ne ovat. Ei kenenkään muun.
Tulkoonpas kukaan niitä ryöstämään häneltä.
ANTTI. Sinä et vielä tiedä, Topra, mitä täällä on tapahtunut.--Ville on
eronnut meistä.
TOPRA-HEIKKI. Eronnut--?
ANTTI. Ville on kuollut. Kylmä ruumis tuossa vaan on jäljellä.
MATLENA. Kaikki surut yhtaikaa!
TOPRA-HEIKKI. Kylmä ruumisko vuoteella, tuossa?
MATLENA. Niin, Villen ruumis.
TOPRA-HEIKKI (hiljaa itsekseen). Toinen metsässä.