MATLENA. Aina se on niin kummallinen. »Sinun tähtesi. Ja Siljan ja Villen
tähden. Heidän tähtensä, siellä Santalassa. Kaikkien kärsivien tähden!»
Hm. Ota siitä selvä.--Ei, mutta tulkaapas katsomaan, Antti, kuinka
hirveästi se nyt leimuaa. Koko taivas on punaisena. Tulkaa nyt tänne!
ANTTI (pitkollaan). Johan minä äsken näin.
MATLENA. Äsken se ei vielä likimainkaan ollut tuollaisessa voimassa.
Kuuletteko sitä huminaa ja paukkinaa? Ja ihmiset kun riehuvat aivan
tulen keskessä. Niillä on hätä, raukoilla. Jos olisimme sentään menneet
apuun mekin. Mitä, Antti! Vielähän ennättäisimme.
ANTTI. Pysytään paikoillamme, kun kerran jäimme. Pelastaa siellä ei
kumminkaan enää voi, eikä se liioin sammu, ennenkuin on palanut poroksi.
MATLENA. Minuapa alkaa niin pelottaa.
ANTTI. Mikä sitten? Tuoko tulipalo?
MATLENA. Ei, vaan kun olemme näin kahden täällä synkässä metsässä.
ANTTI. Entäs tätä. Olet kai sinä usein ollut metsässä yksinäsikin,
saatikka sitten toisen kanssa.
MATLENA. Niin, kotipuolella, jossa tuntee joka kiven ja kannon. Mutta
nyt! Vieraassa paikassa, pilkkoisten pimeässä. Onko kumma, jos kamottaa.
ANTTI. Rupea maata, niinkuin minä. Luulisihan sinuakin jo raukaisevan.
(Haukottelee ja vetää hattunsa kasvoilleen.)
MATLENA. Hyvänen aika! Minäkö tällä haavaa malttaisin olla pitkälläni ja
ummistaa silmiäni (menee perälle). Se vaan suurenee yhä. Voi, kauheata!
Kipinöitä lentää kauvas tuonne, järven toiselle puolelle. (Kääntyy ja
tulee takaisin.) Sanoivatko ne, Antti, kenenkä tuo riihi on?--Antti!--
Kas niin, hän nukkuu... Ei tiedä enää maailmasta mitään... Ei enemmän
kuin pölkky tuossa... Nyt olen aivan yksin... Ja yö lähestyy ...
sydän-yö... Täällä alhaalla pimenee pimenemistään, vaikka taivaalla
kajastaa tuli... Pelottaa ... pelottaa niin kamalasti ... voi, kun
tulisivat takaisin, Mikko ja Topra.--Ei, mitä hätäilen suotta. Eihän
tämä ole sen kummempaa. Mikko ja Topra tulipaloa sammuttamassa, me Antin
kanssa sill'aikaa metsässä likellä. Vähän ajan päästä päivä valkenee,
siksi tulipalokin sammuu ja he tulevat takaisin... Ei tässä ole hätää
minkäänlaista. Hupsu, kun pelkään suotta... Ei hätää minkäänlaista...
Kun en vaan kuuntele enkä katsele... Parasta tosiaankin, että seuraan
Antin neuvoa ja koetan levähtää...
JAARA (tulee juosten; sieppaa palavan kekäleen ja katselee ympärilleen).
Onko siellä ketään?
MATLENA (parkaisee). Kuka se on?
JAARA. Matlena, tekö täällä? Missä Topra ja Mikko ja Kunnari?
MATLENA. Herra ihme, kuinka te minua säikytitte, Jaara. Mutta hyvä, että
tulitte. Minua niin pelotti, kun Antti nukkui, eikä ristittyä ihmistä
ollut koko metsässä paitsi minua. Käykää tänne istumaan niin kauvaksi.
Kai ne kohta palaavat.
JAARA. Se polttaa tuo kekäle. Polttaa, polttaa.
MATLENA. Pankaa pois. Mitä pitelette sitä kädessänne?
JAARA. Helvetissä polttaa kauheammin. Paljon kauheammin. Ja ikuisesti.
Ei sammu tuli koskaan. Siellä ritisee ja ratisee, ja poukat lentelevät,
kun piru sieluparkoja sinne viskelee. Ooh sitä itkua ja valitusta, sitä
hammasten kiristystä.--Matlena, koetelkaas tuota paikkaa sormellanne.
Tuota noin!
MATLENA. Koetelkaa itse. En minä halua sormeani kärventää.
JAARA. Polttaa, polttaa! Ooh!
MATLENA. Mutta johan te olette hullu. Patahullu suorastaan. Heittäkää
menemään se kekäle. Taikka antakaa tänne. Noh, nyt ei polta enää.
JAARA. Nepä vetävät meitä köysillä, kiskovat ja repivät. Ja vievät
sinne, ikuiseen tuleen.
MATLENA. Ketä vetävät? Ja ketkä vetävät?
JAARA. Pahat henget vetävät. Ei teitä. Mutta Mikkoa ja Topraa ja
Kunnaria ja minua. Minua varsinkin. Eivät jättäneet kirkon
portaillakaan rauhaan, vaikka polvillani rukoilin, itkin ja luin
virsiä.
MATLENA. Heretkää! Mitä puhetta tuo on? Rupean jo pelkäämään teitä.
JAARA. Papin luokse olisin mennyt, mutta hän asuu kaukana, järvien
takana. Eikä ole venettä.
MATLENA. Hyvä Jaara, te olette varmaankin sairas. Te houritte.
JAARA. Mutta vallesmanniin?--Miksi en sitä ennen älynnyt?
MATLENA. Sielullenneko luulette vallesmannin rauhaa antavan?
JAARA. Kun kiusattaisiin ajassa. Ruoskittaisiin. Pidettäisiin vedellä ja
leivällä. Vankina, rautakahleissa. Eikö sillä syntivelkaansa maksaisi
että saisi sitten armoa haudan tuolla puolen? Matlena, sanokaa? Kun
kituisi, kärsisi aina kuolemaan saakka, eikö viimein jo lauhtuisi
kaikkivaltiaan viha?
MATLENA. Menkää johonkin taloon, Jaara. Pyytäkää yösijaa ja ruvetkaa
levolle. Onko likellä semmoista sopivaa?
JAARA. Ettei kadotukseen joutuisi, vaan saisi armon...
MATLENA. Ruumiinne vapisee. Te olette kovin kipeä. Menkää, hyvä Jaara,
jos suinkin vielä jaksatte. Menkää!
JAARA. Minä menen, minä menen. Annan ilmi kaikki ja pyydän rangaistusta.
Niin minä teen. Hyvästi!
MATLENA. Ei hänen laitansa ollut oikein. Saattaa häntä ehkä pitäisi.
Antti, nouskaa ylös. Antti, kuuletteko, Antti! Suuri luoja, eikö hänessä
enää ole henkeä (pudistaa ja kiskoo häntä). Antti, hoi, Antti!
ANTTI. Ota pois lapset, Silja. Ne jäivät sinne tuleen. Juokse, juokse!
MATLENA. Herätkää, Antti!
ANTTI. Tupa ilmivalkeassa ja lapset sisässä, kaikki kolme.
MATLENA. Antti, Antti! Voi, että hänen pitää nukkua noin sikeässä.
ANTTI. Silja makaa kuin kuollut. Eikä nouse auttamaan. Ooh, tuo hirsi
painaa ... en pääse ylös... Mitä nyt? Mitä, mitä?
MATLENA. Joko nyt viimeinkin selviätte unestanne?
ANTTI. Ku-ku-kuka se on?
MATLENA. Minä,--Matlena. Ettekö enää tunne?
ANTTI. Jaha! Jaa, Matlena. Niin, niin, jo minä. Mehän olemme matkalla.
MATLENA. Oletteko nyt ihan valveilla? Ymmärrättekö, mitä puhun?
ANTTI. Kyllä. Puhukaa vaan.
MATLENA. Jaara hoippuroitteli tässä äsken niin sairaana, että hourasi.
Käskin häntä yösijaa hakemaan jostain talosta. Mutta nythän te nukutte
taas,--ettekä kuule mitään. Antti!
ANTTI (torkkuen). Kyllä, kyllä... Yösijaa talosta... Niin ... hyvähän se
oli...
MATLENA. Meidän pitäisi mennä viemään häntä, jos saisimme hänet kiinni,
hän oli niin huono. Mitä arvelette? Antti, vastatkaa!
ANTTI. Mitäkö arvelen? En mitään. En yhtikäs mitään.
MATLENA. Niin, te ette tiedä, mistä on kysymyskään. Sama jos puhuisin
kalliolle tuossa.
ANTTI. Sanokaas uudestaan.
MATLENA. Olkoon. Ennenkuin teitä saisin liikkeelle, on hän ehtinyt niin
kauvas, ettemme häntä enää löytäisi kumminkaan.
ANTTI. Eikös ole tulipalo jo vähenemään päin, vai kuinka?
MATLENA. On, luulemma, kosk'ei kajasta taivas niinkuin äsken. Lähtäänkö
rannalle päin katsomaan?
ANTTI. Ei häntä viitsitä.--Surma, kuinka minua yhä nukuttaa (pitkälleen).
MATLENA. Elkää ruvetko maata. Valvotaan yhdessä ja odotetaan... Siellä
risahtelee, kuuletteko?... Topra!... Hyvä, että tulit. Nyt en pelkää
enää.
TOPRA-HEIKKI (tulee kiireesti). Missä Antti?
ANTTI. Täällä.
TOPRA-HEIKKI. Joutuun kotiapäin. Tässä lompakko. Osta rohtoja, ruokaa
niin paljon kuin tahdot. Ei--rahat vaan sinulle, lompakko pois (heittää
sen metsään). Tuonne menköön! Nyt pistät povitaskuusi nämä.