TOPRA-HEIKKI. Se ei enää ajattelemisista parane. Eikä pitkistä tuumista.
Päivän selvä asia. Rikkaat meitä ahdistavat, me ahdistamme heitä
vastaan. Syntyy vaan tavallinen sota, ja sotaa ovat ihmiset ennenkin
käyneet, maailman alusta saakka. Tämä ei ole sen kummempaa. Sodassa
ryövätään, poltetaan, murhataan--suuremmassa määrässä kuin me vähillä
voimillamme vielä kykenemmekään. Luvallista kaikki. Voitteko kieltää?
JAARA. Sinä onneton et ymmärrä enää mitään. Paha henki sekoittaa
järkesi. Sinä Jumalan hylkäsit, nyt Jumala hylkää sinut ja jättää sinut
perkeleen valtaan. Rukoile, rukoile poloinen!
TOPRA-HEIKKI. Rukoile itse! Mutta rukoile aseillemme siunausta ja että
sotavoimamme kasvaisi sekä maalla että merellä.
JAARA. Lopeta. Sinä Jumalaa pilkkaat.
TOPRA-HEIKKI. Saisimme vaan köyhän väen kokoon, ei enempää tarvittaisi.
Se olisi silloin jo valmis. Viha niissä kytee kaikissa. Kipinän kun
heittää, niin tuli syttyy, leimahtaa ja leviää kuin kulovalkea joka
haaralle yhtaikaa.--No niin, kuinkas käy? Suostutteko tuumaan, vai
menenkö yksin? Päättäkää sukkelaan!
KUNNARI. Mitä sanot sinä, Mikko?
MIKKO. Minä--minä suostun.
KUNNARI. Minä myös. Oli menneeksi, syteen taikka saveen!
JAARA. Siinä ollaan! Ensin maankiertäjiä, sitten murhapolttajia ja
rosvoja. Antaa pahalle sormen, pian se valtaa kädenkin ja viimein koko
ruumiin.
TOPRA-HEIKKI. Suus' kiinni, elä mökötä turhia. Me kumminkin panemme
asian alkuun, siinä ei auta mikään. Ja tämä ensimmäinen yritys kun
onnistuu, sitten jatkamme yhä suuremmalla voimalla. Mutta nyt toimeen,
Kunnari!
KUNNARI (säpsähtäen). Niin minäkö? Entäs te muut?
TOPRA-HEIKKI. Me tulemme sitten perässä, kun sinä olet sytyttänyt. Riihi
tuolla kaukana, siinä ei mitään vaaraa. Sivumennen pistäännyt kuitenkin
kartanolla ensin katsomassa, jos nukkuvat kaikki.
KUNNARI. Lähdettiin, sanoi poika-Jussi. Mutta ryyppy ensin ja se
kunnollinen. (Ryyppää ja menee.)
TOPRA-HEIKKI. Otetaas mekin, ei tee pahaa (Ryyppää ja antaa Mikolle.)
No, mikäs Jaaraa vaivaa, kun on pudonnut noin läjään.
MIKKO (laskee pullon pois). Se rukoilee.
TOPRA-HEIKKI. Ryyppy, Jaara, ja pystyyn sitten. Ole mies!
JAARA. Jättäkää minut tänne, kun menette.--Taikka ei tänne, ei tänne.
Tuossahan ne juuri asuvat, tuossa kalliossa. Voi, minua onnetonta, kun
jouduin teidän pariinne.
TOPRA-HEIKKI. Houritko sinä, vai--? Ketkä asuvat tuossa kalliossa?
JAARA. Ne, ne--en uskalla sanoa.
MIKKO. Ne pirut, joista hän viime yönä näki unta ja joita hän sitten
kaiken päivää on hautonut mielessään.
TOPRA-HEIKKI. Heitä hiiteen, elä ole lapsellinen. Aika mies!
JAARA. Minä käännyn pois, teen parannusta, armahda laupias Jumala, sinä
ristiinnaulittu. Päästäkää minua, päästäkää! Päästäkää Kristuksen
tähden.
TOPRA-HEIKKI. Niin mekö? Mene herran nimeen. Emmehän me sinusta kiinni
pidä.
JAARA. »Ah, kunne kulkenen,
Kosk' tuskaa tuntenen,
Mun syntein suurten tähden?
Ah, kusta avun löydän?
Ei taida kaikki maailma
Mult' huojentaa tät' vaivaa.»
TOPRA-HEIKKI. Niinpä sinä rohkaiset itseäsi ja seuraat meitä. Etkä
rasita mieltäsi turhilla. Niistä ei kumminkaan mitään hyötyä ole.
Päinvastoin pikemmin. (Pudistelee Jaaraa.) No, Jaara, kuuletko sinä.
Ylös nyt!
JAARA. Minä nousen, minä nousen. Mutta antakaa mun mennä omia teitäni.
TOPRA-HEIKKI. Minnekä?
JAARA. Kirkon ovelle menen polvilleni. Jos sieltä vielä armon löytäisin.
Löytäisin, löytäisin! Voi, kurjaa minua, voi!
TOPRA-HEIKKI. Tuhat tulimmainen! Tuo se kärsimystä koettelee. Mene
sitten, sen vietävä. Mene, mene! Mene paikalla. Ja kiiruusti nyt, että
pääsen sinua näkemästä.
JAARA. »Ah, kunne kulkenen,
Kosk' tuskan tuntenen
Mun syntein suurten tähden.
Ah, kusta avun löydän»----(menee).
TOPRA-HEIKKI. Jos se pakana menee ja hukuttaa itsensä? Seis Jaara! Tule
takaisin, kuuletkos. Tule, minä puhun sinulle. Mihinkä se joutui?
MIKKO. Tuoltapäin kuuluu ääni.