SYLVI. Voi, jos sen tekisitte? Hyvä, rakas rouva Hake, minä kiittäisin
teitä polvillani. Voi, jos sen tekisitte!
ROUVA HAKE. No, totta maar! Minä menen ihan varmaan.
SYLVI. Kuinka hyvä te olette! Ja kuinka minä pidän teistä! Kiitoksia,
rakas, rakas rouva Hake! (Suutelee hänen käsiään.) Kiitoksia, tuhansia
kiitoksia!
ROUVA HAKE. Ei, herra siunaa, mitä te nyt--? Minun karkeita, ryppyisiä
käsiäni--no, eipä totta vie, tuota ihmettä ole minulle vielä elämässäni
tapahtunut.
SYLVI. Menettekö nyt heti, sanokaa? Ja tuotteko hänet jo mukananne,
mitä?
ROUVA HAKE. Eikö olisi parasta, että lepäisitte ensin pikkuisen aikaa?
Voisin mennä sitten illalla tai ehkä paremmin huomenna heti aamiaisen
jälkeen--
SYLVI. Ei, hyvä, rakas rouva Hake, menkää nyt jo. Minä en voi nukkua
hetkeäkään sitä ennen. Menkää nyt--!
ROUVA HAKE. Odottakaa--ääniä kuuluu tuolta alhaalta--. Ehkä siellä on
joku, joka aikoo tänne?
SYLVI. Viktor--?
ROUVA HAKE. Ei--tarkastaja ja kaksi naista--en voi vielä nähdä heidän
kasvojaan. Nousevat parast'aikaa portaita ylös. Nyt kääntyvät tänne
päin. Oikein! Samat naiset, jotka oikeussalissa istuivat vastapäätä
teitä, kuulijain joukossa. (Vetäytyy ovelta pois.)
(Tarkastaja avaa oven Almalle ja Karinille.)
TARKASTAJA. Jaha--rouva Hake näkyy olevan täällä. Sitten saan ehkä
jättää herrasväen ja vetäytyä takaisin.
ALMA. Suokaa anteeksi, että olemme vaivanneet teitä.