ROUVA HAKE. No, kertokaa sitten, kertokaa,--niin saamme kuulla, eikö tuo
taaskin ole pelkkää hourailua.
SYLVI. Ell'ei Viktor tule--ell'ei hän enää koskaan tule luokseni,--
silloin vie kummitus minut mukanaan.
ROUVA HAKE. Kaikkia vielä! Pelkkää hourailua, johan sen näin
silmistännekin. Ei, lapsi kulta, siitä saatte olla ihan huoleti. Ei
teitä anneta kummituksille eikä muille. Ei, kissa vie, annetakaan. Kas
niin, olkaa nyt rauhassa, elkää ajatelko enää koko moskaa.
SYLVI. Kyllä hän vie. Saattepa nähdä. Ei, minä en kestä tätä enää. En
jaksa ponnistella vastaan--minun täytyy antautua sen valtaan--voimani
ovat lopussa.
ROUVA HAKE. Luuletteko sitten, että olisi helpoitukseksi teille, jos
saisitte tavata herra Hovingia? Eiköhän se vaan tuntuisi kahta
vaikeammalta sitten jäljestä päin, kun hän taas on mennyt pois?
SYLVI. Ei, ei--minä elän sitten siitä, siksi kuin hän tulee takaisin. Ja
kirjeitä hän saa lähettää minulle, niin lohduttelen itseäni niilläkin
sen aikaa kuin hän on poissa.
ROUVA HAKE. Ajattelin tässä--mutta en oikein tiedä, kävisikö tuo
laatuun--
SYLVI. Mitä ajattelitte? Hyvä rouva Hake, sanokaa, mitä ajattelitte?