(Tilava seurusteluhuone vankilassa. Takana iso ristikko-ovi, jonka läpi
näkyy porraskäytävä. Oikeanpuolisella seinällä yksinkertainen
puusohva, vasemmalla suuri ikkuna, jonka alla on pöytä. Muutamia tuolia
siellä täällä.
Sylvi tulee sisään. Hän on vangin puvussa ja hyvin väsynyt. Rouva Hake
tukee häntä ja vie hänet tuolin luo, jolle hän vaipuu puoleksi makaavaan
asentoon.)
ROUVA HAKE. Kas niin, nyt on kaikki ohitse. Ei hätäpäivää enää. Saatte
olla ihan rauhassa, Tutkinto on päättynyt, eikä teitä enää milloinkaan
viedä oikeuteen.
SYLVI. Poltetaan roviolla? He sanoivat, että minut poltetaan roviolla?
ROUVA HAKE. Eihän toki. Ei tule kysymykseenkään. Sataan vuoteen ei tässä
maassa ole poltettu yhtään ihmistä roviolla. Tuomitsevathan ne useinkin
milloin poltettavaksi, milloin mestattavaksi, mutta ei siitä ole lukua
ensinkään. Molemmat muutetaan heti kohta elinkautiseksi vankeudeksi.
Niin ett'ei teidän ollenkaan tarvitse pelätä, ei välittää hölyn pölyä
koko tuomiosta. Eikä tiedä, tuleeko siitä elinkautista vankeuttakaan.
Hovissa ja senaatissa tavallisesti lievennetään koko lailla näitten
alempien oikeuksien määräämiä rangaistuksia. Mutta emme nyt huoli
ajatella ensinkään niitä asioita, emme hiisi vieköön huolikaan, koska
meillä kerran on parempiakin tuumittavana. Niinkuin esimerkiksi tämä
koppi. Sanokaas, eikö tämä ole hauska ja mukava, vai mitä? Sitten kun
jaksatte, niin tulette tänne ikkunaan katsomaan näköalaa. Ihmettä,
kuinka kauvaksi tästä näkeekin jäälle! Ei sille ole mittaa eikä määrää!
--Oli se tirehtööri kuitenkin hyväluontoinen, kun antoi teidän muuttaa
tänne päiviksi, eikös ollut sitten? Ja näettekös vielä--kääntäkääpä
silmiänne tännekin päin. Näettekös--oven läpi voitte milloin tahansa
kurkkia tuonne käytävään, jossa myötäänsä liikkuu ihmisiä. Vahti ainakin
seisoo alituisesti jossain lähellä. Niin ett'ei teidän enää tarvitse
pelätä näkyjä eikä muuta semmoista joutavan. Ei totisesti! Huutakaa vaan
paikalla apua, jos ne heittiöt vielä uskaltavat tulla hätyyttämään.
SYLVI. Hän oli siellä--hänkin.
ROUVA HAKE. Kuka niin?
SYLVI. Hän--Viktor.
ROUVA HAKE. Jaa, niin--oikeudessa, näet. Herra Hoving oli siellä
vieraanamiehenä.
SYLVI. Hän käänsi aina päänsä pois. Ei katsonut minuun, ei kertaakaan.
ROUVA HAKE. Eikö katsonut!
SYLVI. Ei kertaakaan koko aikana. Ei yhtä ainoata kertaa.
ROUVA HAKE. Ei voinut, arvaamma. Teidän onnettomuutenne on mahtanut
pahasti koskea häneen.
SYLVI. Olisin niin mielelläni tahtonut katsoa häntä silmiin. Noihin
herttaisiin silmiin!... Ja sitten luulin, että hän odottaisi minua
kadulla... Mutta ei hän tehnyt sitäkään--
ROUVA HAKE. Ei--ei häntä näkynyt. Mutta kyllä minä kumminkin uskon, että
hän on kovasti kärsinyt teidän tähtenne näinä aikoina.
SYLVI. Miksi hän ei sitten tule luokseni?
ROUVA HAKE. Niin, nähkääs, sitä nyt on vaikea sanoa, kun ei tiedä.
SYLVI. Jos vain saisin tavata häntä jonakin päivänä... Voi, rouva Hake,
jos hän kumminkin tulisi kohta.
ROUVA HAKE. Kyllä kai hän tuleekin.
SYLVI. Luuletteko?--Luuletteko, että hän tulee jo tänäin? Luuletteko
ihan varmaan?
ROUVA HAKE. Ehkäpä jo tänäinkin. Toivotaan häntä.
SYLVI. Silloin minä unohtaisin kaikki, kaikki pahat. Sekä oikeudet
että--muut kauheat asiat.
ROUVA HAKE. Ettäkö tosiaan unohtaisitte?
SYLVI. Unohtaisin, tietysti! En välittäisi enää mistään. Kaikki
muuttuisi hyväksi, kun vaan saisin häntä nähdä.
ROUVA HAKE. No, totisesti, me toimitamme hänet tänne. Tavalla tai
toisella. Antakaahan olla, jahka tästä vaan joudun, niin tuumaillaanpa
asiaa.
SYLVI. Minkätähden hän ei ole vastannut mitään kirjeisiini? Ei
kirjoittanut yhtä riviä, ei lähettänyt edes terveisiä: Ja minkätähden
hän äsken niin vältti katsoa minua silmiin!
ROUVA HAKE. Eihän sitä tiedä. Hänellä mahtaa olla omat syynsä.
SYLVI. Entä kun hän ei ole niitä saanutkaan! Kirjeitä, tarkoitan?
ROUVA HAKE. Tietysti hän ne on saanut. Kuinkas muuten.
SYLVI. Jospa viejä on ne hävittänyt? Tai jättänyt vääriin käsiin? Niin,
voi, ajatelkaapas tosiaan! Jos viejä on jättänyt ne vääriin käsiin?
ROUVA HAKE. Ei, en minä sitä luulisi.
SYLVI. Mutta voisihan se kumminkin olla mahdollista. Oh--minä uskon ihan
varmaan, ett'ei hän ole saanut ainoatakaan kirjettä. Sillä muuten hän
olisi heti, siinä paikassa rientänyt tänne.
ROUVA HAKE. Ikävöittekö te häntä niin kauheasti?
SYLVI. Hyvä rouva Hake--vieläkö epäilette? Enhän voi muuta ajatellakaan.
Hän on alituisesti mielessäni, yöllä ja päivällä. Hän, ja--niin
tiedättehän tuo hirveä kummitus. Ja minä kerron teille jotain, rouva
Hake, minä kerron teille...
ROUVA HAKE. Mitä sitten, hyvä ystävä? Nyt olette taas niin levoton.
(Silittää hänen päätänsä.) Levätkää te vaan rauhassa. Melkeinpä
tahtoisin tuoda teille oman nojatuolini, jos tarkastaja vaan sallii--