KARIN (avaa etehisen oven oikealla). Näetkös--nyt se ei ole lukossa.
ELIN. Eipä tosiaan.--Voi, voi, kuka olisi voinut uskoa! (Menevät
molemmat.)
SYLVI. Rakastunut Kariniin?--Te valhettelette! Niin, kautta taivaan,
te valhettelette! (Menee toiselle puolelle huonetta.) »Silmiä ja korvia
myöten rakastunut Kariniin»? Ei, ei miksi pelkään suotta...
AKSEL (tulee etehiseen).
SYLVI (vavahtaa ilosta, rientää vilkkaasti yli lattian etehiseen päin).
Jumalan kiitos! Johan sinä tulit takaisin?
AKSEL. Jo tulin, pikku kissimirri! (Tulee sisään sanomalehtiä kädessä.)
No, mitä sinulle nyt kuuluu? Joko olet hyvällä tuulella taas?
SYLVI. Sinä? Sinäkö se olet?
AKSEL. Tietysti. Kukas minä sitten olisin?
SYLVI. Kuinka sinä tulit näin aikaiseen?
AKSEL. Olin niin väsyksissä ja pujahdin sieltä tieheni.--Ei tuo yön
valvominen sovi sille, jonka pitää tehdä työtä. (Heittäytyy sohvan
nurkkaan.) Sitten on päivällä niin uninen ja väsynyt, ettei kelpaa
mihinkään. (Haukoittelee, levittää sanomalehden ja silmäilee sitä.)
Pikku sirkku, sinä olet niin hiljainen. Mikä sinua vaivaa? Tulepas vähän
likemmäksi, niin saan sinua katsella. No--?
SYLVI (epäröi, ottaa pari askelta, pysähtyy).
AKSEL. Joudu, joudu! Onko sirkkunen kadottanut siipensä?
SYLVI. Mitä tahdot?
AKSEL. Mitäkö tahdon? Hyväillä sinua vähän. En muuta mitään. Enhän ole
saanut sinulta yhtä ainoata suukkosta koko päivänä. Ajatteles, en yhtä
ainoata! Enkä eilen illallakaan. Sinä olit niin läpi väsynyt, etten
raskinut sinua häiritä. Mutta tänäinpä minä vaadinkin vahingon
korvausta. (Katsoo häneen.) Oma pikku vaimoni! Tiedätkös,--sinä olit
niin ihmeen suloinen eilen tanssiaisissa. Eipä kumma, että herrat
tulivat vähän päästä pyörälle. Tuneberg ja Brun koettivat saada minua
mustasukkaiseksi, mutta kas, siinäpä he eivät onnistuneet--ei vähän
vähääkään. Antaa heidän liehakoida, arvelin minä, mitäs se minua
liikuttaa. Ihailkoot vaan minun pikku sirkkustani niin paljon kuin
tahtovat, minun hän on kumminkin ja minun omanani hän pysyy kaikissa
tapauksissa.
Mutta on se yhtäkaikki vähän hauskaa, tiedätkös, kun on saanut
tuommoisen suloisen pikku vaimon, josta muutkin pitävät. Ja jota nuoret
herrat kadehtivat, kun eivät saa omakseen. Tuo tieto juuri, että sinä
kuulut ainoastaan minulle, ettei kellään muulla ole vähintäkään oikeutta
sinuun, huokailkoot sitten vaikka kuinka--niin kissa vieköön--se se
juuri tekee ihmisen ylpeäksi ja tyytyväiseksi... Pikku Sylvi! Suloinen
sinä olet, sen tiedän vaan. Helkkarin suloinen! Kas niin, kissimirri,
hyppää nyt tänne polvelleni, niin saan sinua hieman puristaa. Sitten
menen vielä vähäisen nukkumaan ennen päivällistä. No--?
SYLVI (vetäytyy takaisin). En tule.
AKSEL. Mitä ihmettä? Et tule? Kuinka se on selitettävä? Minkätähden et
tule?
SYLVI. Sentähden että--että ... minä en tule.
AKSEL. Ihanko todella?--Sinä et tule?
SYLVI. En.
AKSEL. Ahaa--minä jo ymmärrän. Sirkkunen ei ole vielä unohtanut meidän
aamullista pientä kiistaamme. Sinä taidat olla äkeissäsi yhä, vai
kuinka? Oikein suuttunut, ehkä? Niin, niin--kyllä huomaan nyt--
Enköstä siis peri perältäkään saa suukkosta, vai--?
SYLVI. Et!
AKSEL. Suloinen pikku hallitsijattareni, ole armollinen, anna vihasi
lauhtua. Yksi ainoa pieni suukkonen! Minä pyydän niin kauniisti. Yksi
ainoa vaan. Ethän sinä toki voi olla niin kova, että hennot sen minulta
kieltää?
Kas niin, pikku sirkku. Elä oikkuile enää suotta. Kärsivällisyyteni
kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua,--no, pian,
pian--en jaksa odottaa enää. Juokse tänne, juokse!
SYLVI. Anna minun olla. Minä en kumminkaan suutele sinua enää koskaan.
AKSEL. Et koskaan? Kuulinko oikein? Vai uhkaatko sinä tosiaankin, ett'et
enää koskaan suutele minua?
Tästähän näyttää tulevan pahempi jupakka kuin luulinkaan.
No, Sylvi pikkuinen, nyt tämä leikki jo alkaa riittää. Tuletko sinä, vai
etkö tule?
SYLVI. En tule, en! Johan sen kuulit. Kuinka monta kertaa sinulle pitää
sanoa samaa asiaa? Minä en suutele sinua enää koskaan. Saat olla varma
siitä. En koskaan.
AKSEL. Vai niin,--vai on sinulla niin jäykkä luonto? Sitä en olisi
uskonut. No,--mitäs muuta,--se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa
vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi
kesytetään? Varo itseäsi--! Minä ehkä tulen käyttämään samaa keinoa,
ellei muu auta...
Ei ei, elä pelästy, sirkkuseni. Niinhän sinä seisot siinä, kuin
säikytetty pikku kyyhkynen. En minä niin äkkiä ankaraksi rupea, vaikka
suotta peloittelen. Minä päinvastoin olen heti valmis sovintoon, kun
vaan teet niinkuin pyydän. Näytä nyt, että osaat olla kiltti.
SYLVI. Elä kiusaa minua. Minä pysyn siinä, mitä olen sanonut.
AKSEL. Vai niin?--Mutta kuule sitten myöskin, mitä minä sanon. Ellet
sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisen. Ja silloin
en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet
lauhkeaksi kuin lammas.