KARIN. Sano pois vaan! Mitä sinä tänäin tiedät?
SYLVI. Sama se! Eihän minun tarvitse ilmoittaa kenellekään, mitä tiedän.
KARIN. Jatkanko minä--? Sinä tiedät, ett'ei tässä mustasukkaisuus
mihinkään auta. Sentähden käännät takkisi tuulta myöten ja tyydyt
koreasti kohtaloosi. Ja siinä todella teetkin viisaimmin.
SYLVI (hermostuneesti). Ohoh! Suuri erehdys! Ei, minä tarkoitin kokonaan
toista. Ja koska sen niin välttämättä tahdot tietää, niin à la bonheur!
Voinhan sen sanoakin. Minä tiedän nyt ett'ei Viktor olekaan rakastunut
sinuun.
ELIN. Voi, voi, Sylvi, olisitpa nähnyt, kuinka ihastunut hän oli
Kariniin, sitten kuin sinä läksit. Ja tiedätkös mitä?--Saanhan kertoa
sen Sylville, Karin?
KARIN. Ei, elä viitsi!
ELIN. Kyllä minä kumminkin kerron. Ei Sylvi sitä etemmäksi vie.--
Tiedätkös, hän melkein teki rakkauden tunnustuksen Karinille, siinä
kun he kotiljongia tanssivat.
SYLVI: Loruja!
ELIN. Ei, ihan totta--saat uskoa minua. Hän teki Karinille rakkauden
tunnustuksen. Ei aivan täydellisesti vielä, mutta jotakuinkin selvään
yhtäkaikki.
SYLVI. Karin on ymmärtänyt hänet kokonaan väärin. Se oli tietysti
pelkkää liehakoimista, tyhjää korupuhetta, jolla ei ole minkäänlaista
merkitystä. Tavallista seurakeskustelua, ei mitään muuta. Suuressa
maailmassa pidetään semmoista ihan luonnollisena. Ihmettä, ett'et sinä
sitä tiedä, Karin?
KARIN. Saanko luvan kysyä: kuka sinulle nuo tiedot on antanut?
SYLVI. Viktor itse.--Eilen illalla jo.
KARIN. Suo anteeksi! Sinä menit pois ennen kotiljongia.
SYLVI. Niin, mutta tänäin hän taas puhui samaan suuntaan.
ELIN. Joko sinä olet tavannut häntä tänäin?
SYLVI (epäröi ensin vähän). Jo.
ELIN. Onko hän sitten ollut täällä?
SYLVI. Onpa saattanut olla.
ELIN. Koska sitten?
SYLVI. Sitä en sano.
KARIN. Vai niin--? Vai et sano? Sitten kai saa itse arvata lopun.--Hän
oli täällä äsken, kun me soitimme, eikö niin? Vai aijotko kieltää?
SYLVI. Entä sitten? Mitä se tekee, jos olikin? Ja mitä se teitä
liikuttaa?
KARIN. Jos sinä, naimisissa oleva nainen, salaa seurustelet nuorten
miesten kanssa? Ei, luonnollisesti ei se asia meitä liikuta. Sillä
minkäpä sille voi, että on ollut koulutoveri--kaikenlaisten ihmisten
kanssa. Mutta nyt, Elin, saammekin laittaa itsemme täältä pois, mitä
pikimmin. Meidän ei sovi käydä semmoisten rouvien luona, jotka
ihailevat muita miehiä. No Elin--?
ELIN. Kyllä, odota, minä tulen heti. Ei, mutta kuinka voi tätä ymmärtää?
Kun hän kumminkin oli niin silmiä ja korvia myöten rakastunut Kariniin!
KARIN (etehisestä). Eihän se estä Sylviä olemasta silmiä ja korvia
myöten rakastunut häneen. Joudu nyt, Elin!