ALMA (tulee sisään). Hyvää päivää, Sylvi! Minä pidän sanani, niinkuin
näet.
SYLVI. Minne Viktor jäi? Eikö hän tulekaan?
ALMA. Tulee kyllä. Vähän ajan päästä.
SYLVI. Hän lupasi olla täällä heti yhdeltätoista.
ALMA. Viktor pyysi, että minä ensin puhuisin kanssasi.
SYLVI. Sinä? Pyysikö hän, että sinä puhuisit minun kanssani? Mistä
asiasta?
ALMA. Emmekö istu nyt ensi aluksi?--Sitten sinun täytyy malttaa
mieltäsi, Sylvi hyvä, että voimme jutella oikein levossa ja rauhassa.
SYLVI. Niin, istu sinä vaan. Tuonne sohvaan, tai mihin tahdot. Minä
seison ennemmin.--Ja anna sitten kuulla, mitä sinulla on sanottavaa.
ALMA. Koettaisit ensin vähän rauhoittua, Sylvi. Muuten emme pääse sen
pitemmälle.
SYLVI. Aloita vaan. Kyllä kuulen.
ALMA. Ei pelkkä kuuleminen riitä, rakas Sylvi. Sinun täytyy myöskin
punnita ja tarkkaan miettiä sanojani, ja siihen vaaditaan, että kokoot
ajatuksesi.
SYLVI. Sano suoraan. Ei mitään esipuheita. Mitä varten hän lähetti sinut
tänne?
ALMA (katsoo häneen pitkään ja vakavasti). Sylvi--!
SYLVI. No, niin?
ALMA. Minä tulin sen johdosta, mitä eilen illalla tapahtui teidän
välillänne.
SYLVI. Johan sen arvasin.--Jatka!
ALMA. Niinkuin näit, vaihdoimme jo tanssiaisissa muutamia vakavia sanoja
keskenämme, Viktor ja minä.
SYLVI. Niin, näinhän minä.
ALMA. Sitten kun tulimme kotiin, istuimme vielä hyvän aikaa ylhäällä ja
puhelimme samasta asiasta. Viktor myönsi viimein, että minä olin
oikeassa--
SYLVI (ivallisesti). Tietysti! Mitäs hän muuta olisi voinut. Sinähän
olet aina oikeassa.
ALMA.--ja sitten hän pyysi, että minä tulisin ja selittäisin sinullekin
ajatukseni.
SYLVI. Aivan kernaasti! Mutta sen sanon jo edeltäpäin: Minua et taivuta
yhtä helposti, sillä minä olen hiukan kovempaa ainesta kuin Viktor.
Jaha, jatka nyt!
ALMA. Viktor oli ajattelemattomuudessaan sanonut sinulle eilen semmoisia
asioita, joita hänen ei koskaan olisi pitänyt päästää huuliltaan.
SYLVI. Niin--hän sanoi, että hän rakastaa minua.
ALMA. Siinä juuri hän teki kovin kevytmielisesti. Hän käsittää sen nyt,
ja katuu sitä.
SYLVI. Toisin sanoen: sinä olet saanut hänet siihen.
ALMA. Elä keskeytä minua.--Viktor ei tanssin huumeessa muistanut
seurauksia, vaan antoi hetken vaikutuksille vallan. Ja nyt hän pyytää,
että sinä unohtaisit kaikki ja soisit hänelle anteeksi.
SYLVI. Unohtaisin, että hän rakastaa minua! En ikinä!
ALMA. Ohimenevä, haihtuva tunne. Elä pane sille kovin suurta arvoa.
SYLVI. Ohimenevä, haihtuva tunne! Se ei ole totta! Se ei ole ohimenevä
eikä haihtuva. Näinhän sen hänen katseestaankin. Hänen lämpimästä,
hehkuvasta katseestaan--oi, se hurmaa minua vieläkin. Kun vaan ummistan
silmäni, näen sen kohta edessäni, tunnen sen vaikutuksen koko
olennossani.
ALMA. Voi, sitä Viktoria! Sinun olisi pitänyt nuhdella häntä ankarasti,
Sylvi. Niin, se sinun olisi pitänyt tehdä.
SYLVI. Nuhdella? Siitäkö, että hän teki minut onnelliseksi? Ei, Alma, se
ei tapahdu koskaan. Ei, vaikka koko maailma tahtoisi minua pakoittaa. Me
rakastamme toisiamme ja tulemme vast'edes aina rakastamaan toisiamme.
Siinä ei auta mikään, minun päätökseni pysyy lujana. Minä tahdon olla
hänen, eilisestä asti olen ainoastaan hänen omansa, enkä kenenkään muun.
ALMA. Hyvä Jumala, kuinka sinä puhut! Unohdatko sitten kokonaan, että
olet naimisissa, että sinulla on velvollisuuksia miestäsi kohtaan?
SYLVI. Viktoria olen rakastanut aina lapsesta saakka. En ole koskaan
rakastanut Akselia, vaikka ymmärtämättömyydessäni menin hänelle
vaimoksi. Ja siinä juuri tein väärin, näetkös,--kauheasti väärin. Mutta
tottahan sen jollakin tavalla voi korjata. Sillä korjata se täytyy.
ALMA. Ja minä sanon sinulle: sitä ei voi korjata! Avioliitto on pyhä
liitto, joka kestää läpi koko elämän. Sitä ei saa purkaa noin vaan
mieltä myöten. Viktor sen kyllä tietää. Hän ei rakenna mitään
tuulentupia siinä suhteessa. Minä pyydän sinua, Sylvi,--itsesi tähden,
ole järkevä ja jätä kaikki semmoiset ajatukset. Minä vakuutan sinulle,
ne vievät sulaan onnettomuuteen. Ajattele miestäsikin, joka on niin
hellä ja hyvä sinulle, voisitko niin pahasti palkita hänen rakkautensa?
SYLVI. Jos hän on hyvä ja hellä minulle, niin osoittakoon sen myöskin.
Antakoon hän minun nauttia elämästäni ja päästäköön minut vapaaksi.
Mutta kas, sitäpä hän ei tee.
ALMA. Ei, sillä se olisi suurinta hulluutta. Ja ymmärräthän, Sylvi
kulta, ettei sitä lakikaan sallisi.
SYLVI. Siinä tapauksessa sanon minä, että laki on päin mäntyyn.
Mutta--oletko myöskin ihan varma asiasta?
ALMA. Aivan varma. Kun teidät kerran on vihitty yhteen, ei voi muu kuin
kuolema teitä eroittaa.
SYLVI.. Kuolema--?
ALMA. Niin, Sylvi, kuolema ainoastaan.--Miehesi oma sinä olet niin
kauvan kuin elät, häntä sinun tulee rakastaa, ja hänelle pysyä
uskollisena. Sinun tunteesi Viktoria kohtaan on luvaton, sinun täytyy se
tukahuttaa. Viktor puolestaan on jo täydellisesti kylmennyt.
SYLVI. Se ei ole totta. Viktor ei ole kylmennyt minua kohtaan. Sinä
valhettelet.
ALMA. Saat kuulla sen häneltä itseltään. Viktor ottaa asian järkevästi.
Hän ei ole enää mikään lapsi. Hän tuntee elämää ja tietää, ett'ei
tuommoisiin hetkellisiin mielialoihin ole luottamista. Ne katoovat pian
ja jättävät jälkeensä pelkkää inhoa ja katumusta.
SYLVI. Oi, kuinka sinä olet viisas!
ALMA. Aviollinen yhdyselämä uskollisuudessa ja rakkaudessa on ainoa
terve ja luonnollinen suhde miehen ja naisen välillä. Kaikki muunlaiset
yhteydet tuottavat vaan harmia ja häpeätä. Viktor tahtoo pysyä
rehellisenä miehenä, Sylvi, miehenä, joka suoraan ja vapaasti uskaltaa
katsoa muita ihmisiä silmiin. Hän ei tule koskaan pitämään luvatonta
yhteyttä toisen miehen vaimon kanssa. (Nousee.)
SYLVI. Oh, jatka pois vaan. Ethän sinä vielä kaikkia sanonut.
ALMA. Mitä luulet, että minulla vielä olisi lisättävää?
SYLVI. Vai niin, sinä et ole sitä tietävinäsi. Pitääkö minun ehkä
selvittää ajatuksiasi?--No hyvä, kuule sitten? Viktor ei saa rakastaa
minua, hänen pitää rakastaa toista. Hänen pitää mennä naimisiin. Ja
elää »aviollista yhdyselämää uskollisuudessa ja rakkaudessa»--Karin
Löfbergin kanssa. Niinkö luulet, etten ymmärrä. Siihen sinä pyrit
kaikessa siveydessäsi ja täydellisyydessäsi. Karin Löfberg on vapaa,
hän on rikas, hyvästä perheestä,--erinomaisen »sopiva» aviosiippa
nuorelle miehelle.--Oh, sinä olet niin viisas, niin järkevä ja
erehtymätön, että voisin--vihata sinua.
ALMA. Ja sinä taas olet nyt niin ärtynyt, ettet tiedä mitä sanot.
SYLVI. Kyllä olitte valmiiksi tuumanneet kaikki jo eilen illalla. Karin
Löfberg ja Anni Vidgren ja sinä. Te olette jokaikinen liitossa minua
vastaan. Ja Viktor, Viktor--! Oi kuinka minä olen äärettömän onneton!
(Itkee.)
ALMA. Näin ensi alussa se tuntuu katkeralta. Mutta usko minua, Sylvi:
kaikki kääntyy vielä hyväksesi. Tämä suru haihtuu pian, ja sitten kyllä
huomaat, että koko juttu oli vaan lapsellista hulluutta. Ei muuta
mitään.
SYLVI. Ole vaiti! Minä en kärsi kuulla enää yhtä sanaa.
VIKTOR (tulee etehiseen).
SYLVI. Viimeinkin!--Viktor, kuinka sinä saatoit--! Minkätähden lähetit
Alman? Miks'et tullut itse, niinkuin lupasit? Musertunut olin jo
tarpeeksi asti ennestään ja nyt--! Oi, kuinka te kaikki olette pahoja
minulle!