AKSEL. Olla minulle uskoton?--Sylvi, pikkuinen, kuinka voit leikilläkään
puhua tuommoista?
SYLVI. Mitä silloin tekisit?
AKSEL. Mitäkö tekisin? No, jos välttämättä tahdot sen tietää,
niin--Tjah! Mitäpä minä muuta voisin, kuin rangaista sinua oikein
kovasti. Ja viettelijääsi vieläkin kovemmin. Ja sitten erottaisin
teidät, tietysti.
SYLVI. Mutta vapaaksi et minua päästäisi?
AKSEL. En suinkaan. Päinvastoin. Silloinhan vasta sulkisinkin pikku
sirkkuni oikein häkkiin. Kas niin, ole nyt vaiti, kissimirri, ja anna
minun kirjoittaa.
SYLVI (on vaiti, vaipuu ajatuksiinsa).
AKSEL (lopettaa vähän ajan kuluttua, panee pois kynänsä, sytyttää
papyrossin). Jaha--nyt saat kernaasti jatkaa, kun et vaan puhele
tuonlaisia tyhmyyksiä, sillä niitä en totisesti tahdo kuunnella.
SYLVI (on vaiti).
AKSEL. No--? (Katselee häntä tarkemmin). Mikä sinulla on, Sylvi?
Eilisestä illasta saakka olet ollut niin kummallinen--Avioero? Kaikkea
sinulle pistääkin päähäsi--Mistä nämä ajatukset nyt tulivat?--Vai
tanssiko on pannut aivosi pyörälle?--Sinä et vastaa? Totta tosiaan,
enhän minä enää tunne sinua entiseksi Sylvikseni...
Tjah! Tuommoiset tanssiaiset eivät näy olevan sinulle terveellisiä.
Mitäs muuta--ei mennä niihin enää.
Ja koska me nyt kerran puhumme oikein vakavasti, niin sanon samalla
jotakin, joka jo kauvan on pyörinyt kielelläni...
Saisit mielestäni alkaa vähitellen ryhtyä talouden toimiin. Opetella
laittamaan ruokia, leipomaan, panemaan kaljaa ja niin poispäin. Silloin
ei aika käy sinulle pitkäksi. Ja minun pikku kissimirristäni tulisi oiva
emäntä. Eikös olisi hauskaa, vai mitä?...
No, sirkkuseni, yhäkö sinä vaan jörötät? Elä ole milläsikään. Tämmöiset
pienet kahakat eivät merkitse mitään. Emmehän me siltä ole pahassa
sovussa. Enkähän minä ankara ole sinua kohtaan, vaikka välistä saattaa
siltä näyttää. Jos ei aina käykään mieltäsi myöten, niin on se sinulle
vaan hyväksi. Sen kyllä opit aikaa myöten ymmärtämään.
Kas niin, Sylvi, elä nyt nökötä enää. Aika rientää. Tule istumaan tänne
syliini, tule, tule, pikku pulmunen, että saan hyväillä sinua ja
suudella pois tuon happaman näön kasvoiltasi. No? Joudupas nyt
välehen!...
Vai niin, sinä et tahdo? Eroammeko sitten näin pahassa sovussa? Sillä
nyt minun täytyy lähteä, kello on yksitoista...
No niin,--sitä ei näy voivan auttaa... Hyvästi sitten!--Mieti nyt täällä
käytöstäsi sillä aikaa, niin huomaat, luulen, kumpi meistä on ollut
väärässä. Ja sitten varmaankin olet kiltti ja ystävällinen taas, kun
tulen takaisin. (Menee etehiseen.) (Soitetaan. Aksel avaa oven.
Alma tulee.)
AKSEL. Ahaa, neiti Hoving! Sehän sopi oikein hyvin. Tervetultua,
tervetultua! (Leikillisesti.) Niin, tiedättekö, neiti, tanssi ei ollut
ollenkaan terveellistä meidän pikku Sylvillemme. Hän on kovin pahalla
päällä tänäin. Saatte itse nähdä. Niin, niin, neiti Hoving,--te häntä
sinne houkuttelitte--yksissä tuumin veljenne kanssa--laittakaa nyt
myöskin, että kaikki tulee taas entiselleen. Teille se saattaa onnistua
paremmin. Te olette nainen ja ymmärrätte paremmin muita naisia. Ja sitä
paitse te vielä olette niin »kauhean viisas ja järkevä», niinkuin Sylvi
sanoo.
ALMA (hymyillen). Niin, kyllähän Sylvi minua aina moittii niistä
ominaisuuksista--syystäkö sitten tai syyttä, sitä en mene päättämään.
AKSEL. Jätän nyt kumminkin täydellä luottamuksella pienen pulmuseni
teidän huostaanne niin kauvaksi.