(Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Aksel istuu ja kirjoittaa.
Sylvi tulee hiljaa sisään, kalpeana, arkana, hermostuneena. Kuljeskelee
hiljaa ympäri, koettaen hillitä levottomuuttaan, seisahtuu välistä,
heittää aran, epävarman katseen Akseliin päin ja asettuu viimein erään
tuolin taakse, jonka karmiin hän nojautuu käsillään.)
SYLVI. Aksel, minä tahtoisin kysyä sinulta jotakin.
AKSEL (kääntämättä päätänsä). Tee se, pikku sirkkuseni.
SYLVI (etsii turhaan sanoja).
AKSEL. No, mitä koskee asia?
SYLVI (epäröiden). Ottavathan naineet ihmiset välistä avioeron?
AKSEL. Sattuuhan sitä semmoista. Hyvin harvoin meillä, kaikeksi onneksi.
SYLVI (miettiväisenä, hetken kuluttua). Laki sallii sen siis?
AKSEL (kirjoittaa yhä). Sallii joskus.--Kun asianhaarat niin vaativat.
SYLVI. Esimerkiksi?
AKSEL. Esimerkiksi, kun toinen puolisoista on tehnyt itsensä syylliseksi
uskottomuuteen.
SYLVI (vilkkaammin). Eikö siihen enempää tarvita?
AKSEL. Ja kun viaton puoliso semmoisessa tapauksessa pyytää eroa.
SYLVI (seisoo vähän aikaa äänettömänä, epäröivänä. Menee toiselle
puolelle huonetta, tulee takaisin, seisahtuu samalle paikalle).
Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton?
AKSEL (nauraen). Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei
pelkoa.
SYLVI. Vaan jospa minä--rakastaisin toista?
AKSEL (hymyillen). Jos senlaisia juonia pistää päähäsi, niin--otan minä
ne sieltä pois, ilman muita mutkia.--Ja sillä välin pidän huolta siitä,
että sinä kumminkin pysyt minulle uskollisena.