ALMA. Kas niin, Sylvi, nyt meillä on kaikki selvillä.
SYLVI. Viimeinkin. Minä jo luulin, ettei teidän keskustelustanne
loppua tulisikaan.
ALMA. Niin, näetkös, asia oli tärkeätä laatua.
SYLVI. Koskiko se minua?
ALMA. Osaksi sinuakin.
SYLVI. Mitä se oli, Alma? Sano minulle kaikki, sano nyt heti.
ALMA. Ei, ei vielä tänä iltana. Mutta minä tulen luoksesi jonakin
päivänä. Ehkä jo huomenna.
SYLVI. Istu tänne, Viktor, entiselle paikallesi.
VIKTOR. Sylvi elä pyydä.
SYLVI. Sinä näytät niin masentuneelta. Viktor, mikä sinun on? Mitä Alma
sanoi? Te salaatte jotain.
VIKTOR. Ole huoletta, Sylvi, sinä saat tietää kaikki. Huomenna tulen
luoksesi, aamusta päivin, kello yksitoista. Mutta nyt--niin, nyt emme
uskalla enää olla yhdessä tänä iltana, koska kuuluvat pitävän meitä
silmällä täällä.
SYLVI. Emmekö uskalla?
ALMA. Ette mitenkään. Te olette jo herättäneet liian suurta huomiota.
SYLVI. Eihän se meitä haittaa vähääkään. Viktor, tule pois istumaan.
Minä olen niin levoton. Almakin ihan peloittaa minua, hän näyttää niin
vakavalta.
ALMA. Peloittaa? Rakas, pikku Sylvi--. (Istuu hänen viereensä.)
Pyysithän itse tänäin aamupäivällä, että pitäisin sinusta huolta,
etkö muista?