ALMA. Että--?
VIKTOR. Että minä en enää tarvitse hoitajaa. Olen nyt vihdoin ja viimein
siksi vanha, että voin tulla omin neuvoin toimeen.
ALMA (lempeästi nuhdellen). Viktor--! Noin et ole vielä koskaan
puhutellut minua.
VIKTOR. Anna anteeksi, Alma. Mutta minä pyydän, mene pois. Minkätähden
sinä häiritset meitä, vaikka näet, että mieluummin olemme täällä kahden?
ALMA. Oikein todella, Viktor, se ei käy laatuun. Kaikki sitä jo
paheksivat, ja useat ovat pyytäneet minua varoittamaan teitä molempia.
VIKTOR. Vai niin--? Vaikka mitäpä sitä ihmettelen.--Ihmiset ovat
samanlaisia joka paikassa. Aina valmiit juoruamaan, kun vaan saavat
vähänkään aihetta.
SYLVI. Emme välitä heistä, Viktor.
ALMA. Sylvi kulta, se saattaisi tulla Akselin korville. Ja hän varmaan
siitä närkästyisi.--Enkä minä sitäpaitsi ihmisten tähden ainoastaan
tahdo teitä eroittaa, ymmärrättehän sen--
VIKTOR. Vaan minkätähden sitten?
ALMA. Viktor--tule nyt tänne vähäisen.
SYLVI. Enkö minä saa sitä kuulla?
ALMA. Kyllä sanon sen sinullekin, Sylvi, sitten toisen kerran. Ei
vielä--. (Vie Viktorin syrjään.) Ole varuillasi, Viktor! Hän on nuori
ja kokematon ja pitää sinusta ehkä enemmän kuin hänelle toisen miehen
vaimona olisi luvallista. Eikä hän ole tottunut hillitsemään tunteitaan,
sen sinä tiedät vanhastaan. Sinun tulee olla järkevä teidän molempien
puolesta.
VIKTOR. Elä pelkää kyllä minä vastaan töistäni.
ALMA. Olen koko illan ollut niin levoton teidän tähtenne. Herkiä ajoissa
tästä, Viktor, minä pyydän sinua vielä kerran. Ennenkuin tiedät
asiastakaan, on teidän suhteenne saattanut muodostua semmoiseksi, joksi
et nyt voi sitä ajatellakaan. Vetäänny erillesi! Sitä et kadu. Usko
minua.
VIKTOR. Alma kulta--sinä näet aaveita keskellä kirkasta päivää.
ALMA. Elä koeta kierrellä, Viktor. Huomasinhan äsken selvään, että
teillä jo oli jotakin välillänne.
VIKTOR. Loruja! Mitä se olisi ollut?
ALMA. Jotakin, jota sinä tahdoit peittää. Viktor, Viktor, sinulla on
paha omatunto--
VIKTOR. Vielä vain! Mutta sinä olet aina niin turhantarkka. Teet
kissasta karhun ja säikähdytät itsesi aivan hukkaan, tyhjänpäiten. Mitä
nyt sitten oikeastaan on tapahtunut? Sylvi ja minä olemme puhelleet
toistemme kanssa--siinä kaikki.
ALMA. Sinä olet sanonut hänelle asioita, joista et voi vastata. Ja
tiedät kumminkin varsin hyvin, että Sylvi on vaan kokematon lapsi.
Sentähden sinä oletkin kaksinkertaisesti moitittava. Ja jos sinä viet
hänet harhateille, Viktor, niin sanon minä--että sinä olet tunnoton
mies, ilman rehellisyyttä, ilman kunniantuntoa--
VIKTOR. Alma--!
ALMA.--kevytmielinen hupakko, jolla ei ole järkeä rahtuisen vertaa.
VIKTOR. Lopeta!
ALMA. Etkö ymmärrä, että tällä tavoin syökset sekä hänet että itsesi
turmioon! Ohimenevää, rikoksellista nautintoa sinä haluat ja panet koko
tulevaisuutesi alttiiksi. Ja ajattele, minkä surun se tuottaisi
vanhemmillekin ja meille kaikille--