SYLVI. Tunnusta vaan pois. Ja tee se heti paikalla. Muuten en lepy
sinuun ikinä--
VIKTOR. Ei, Sylvi, minä vaikenen, niin kauvan kuin minulla vielä on
vähänkään järkeä jäljellä.
SYLVI. Vai niin! Hyvä juttu! Tiedätkös mikä siitä seuraa?
VIKTOR. En--?
SYLVI. Ett'en tanssi enää askeltakaan sinun kanssasi tänä iltana. Niin
että menettele nyt sen mukaan.
VIKTOR. Se ehkä olisikin parasta.--Ankarasti sinä rankaiset minua,
Sylvi, mutta minä koetan tyytyä kohtalooni ja olla luja.
SYLVI. Ei, Viktor, leikkiä se vaan oli. Päinvastoin--minä en tanssi
kenenkään muun kanssa, kuin sinun. Niinkuin äsken jo sanoin.
VIKTOR. Mutta sehän se juuri on vaarallista, Sylvi.
SYLVI. Sinähän vasta olet--. Mitä vaaraa siinä olisi?
VIKTOR. Elä kysy enää mitään.
SYLVI. Viktor,--minkätähden sinä olet noin paha? Ennen kerroimme ihan
kaikki toisillemme--miksi emme nyt voisi tehdä samoin?
VIKTOR. Ei, ei--!
SYLVI. Hyvä, rakas Viktor--!
VIKTOR. Sylvi--elä katso minuun tuolla lailla. Muuten--menetän kohta
kaiken malttini.
SYLVI. Kuinka kauvan sinä kiusaat minua?
VIKTOR. Oh--mikä heikko raukka minä olen. Minun pitäisi paeta tieheni
eikä koskaan enää näyttää sinulle silmiäni.
SYLVI. Kas sepä olisi kaunista!
VIKTOR. Enhän minä sitä voikaan. Ei, minä en voi!--Oo Sylvi, kuinka
hurmaavan kaunis sinä olet!
SYLVI. Sinä et vastaa mitään kysymykseeni, Viktor.
VIKTOR. No, olkoon menneeksi! Minä tunnustan sinulle kaikki suoraan.--
Mutta ei nyt--toisen kerran, kun olemme kahdenkesken.
SYLVI. Ei kukaan kuule. Näetkös, he puhelevat kaikki keskenään.
VIKTOR. Joku voisi kumminkin tarkastaa meitä.
SYLVI. Se on totta se. Alman silmät ovat juuri nyt tänne päin.
ALMA. Minkätähden te istutte siellä niin kaukana? Ettekö tahdo tulla
tänne meidän luoksemme? Kyllä täällä on sijaa.
SYLVI. Ei kiitoksia, meillä on niin hyvä täällä.
KARIN. Elä häiritse heitä, Alma. Näethän, että he tahtovat olla
kahdenkesken, erillään muista.
VIKTOR. Mitä sillä tarkoitatte, neiti Löfberg? Selittäkää, minä pyydän.
KARIN. Ettekö ymmärrä yksinkertaisia, selviä sanoja?
VIKTOR. Olin huomaavinani, että niillä oli erityinen merkitys. Mutta
samapa se.--Sylvi, näytämmekö neiti Löfbergille, että hän erehtyy?
SYLVI. Kun luulee, että me kernaimmin tahdomme olla kahdenkesken? Ei, ei
suinkaan se mikään erehdys ole.
KARIN (nauraa pakollisesti). Sylvi on toki rehellinen.
ANNI. Ja sen hän sanoo kaikkien kuullen. Hyvänen aika sitä Sylviä,
kuinka hän on hirveästi varomaton! Siitähän voi syntyä vaikka
minkälaisia juttuja!
ALMA (levottomana). Viktorissa ei ollut syytä. Hän kyllä olisi tullut
mielellään, kuulittehan sen.
KARIN. Oh, eipä hänellä näytä olevan ikävä siellä Sylvinkään luona.
ELIN. Oletko sinä mustasukkainen, Karin?
KARIN. Ush, kuinka sinä olet tyhmä, Elin. Minä mustasukkainen!
ELIN. No, johan minä ajattelinkin!
SYLVI. Kas niin, nyt soitetaan polkkaa. Emmekö tanssi taas vähän?