SANDELL. Tiedän kyllä, eihän siellä ole ketään muuta valkoisessa
harsopuvussa, kuin rouva Vahl.
IDESTAM. Hän, joka nyt menee tuolla oikealla!
SANDELL. Juuri sama.
HARLIN. Ja rouva jo! Perhana! Kuinka se on mahdollista? Hän näyttää
vielä niin nuorelta. On aivan kuin pieni koulutyttö.
SANDELL. Niin, ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun meni
naimisiin holhoojansa kanssa.
HARLIN. Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin
muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu.
IDESTAM. Häntä sietäisi vähän rangaista, eikö totta?
HARLIN. Me hakkaamme hirveästi hänen kaunista rouvaansa tänä iltana.
Kiusallakin!
SANDELL. Sh--! Hän tulee. (Tohtori Tuneberg, tullinhoitaja Brun ja Aksel
tulevat virvoitushuoneesta.)
BRUN. Olet aivan oikeassa, hyvä veli. Piru näissä iloissa kulkekoon.
Mutta minkäs sille tekee? Isänä ja aviomiehenä täytyy vaan olla mukana,
joko sitten tahtoo, tai on tahtomatta.
TUNEBERG. Miksi mennä naimisiin? Miksei pysyä ennemmin vanhana poikana
niinkuin minä, ja säilyttää kultainen vapautensa?
AKSEL. Mutta tulethan sinäkin tanssiaisiin tuon »kultaisen vapautesi»
kanssa, vaikka et tanssi. Vai onko sinusta niin hauska katsoa muiden
iloa?
TUNEBERG. Ei, hiisi vieköön, olekaan. Mutta jossakin sitä täytyy
iltaansa kuluttaa.
BRUN. Puhu sitten vielä »kultaisesta vapaudesta»! Sinulla on ikävä--
et tiedä miten iltaasi kuluttaisit. Ei, toista on sittenkin olla
perheenisänä.
SANDELL. Aksel, tulepas katsomaan, kuinka nuoret herrat täällä hakkaavat
sinun kaunista rouvaasi.
AKSEL. Anna sinä heidän hakata. Ei se minua haittaa.
SANDELL. Hoving varsinkin näkyy olevan pahasti pikiintynyt.
AKSEL. Hupaista kuulla.
SANDELL. Elä, helkkarissa? Onko se sinusta hupaista kuulla? Etkö ole
ollenkaan mustasukkainen?
AKSEL. En tunne mitään oireita.
TUNEBERG. Ohoo,--sinä vaan teeskentelet. Niinkö luulet, ettei sitä
huomata?
BRUN. Tunnusta pataa, velikulta. Lääkärin terävä silmä on jo huomannut
vaivasi.
AKSEL. Olkaa löpisemättä! Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma
olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.
SANDELL. Mutta entäpä jos hän nyt sattuisi ihastumaan johonkuhun noista
ihailijoistaan?
AKSEL. Ei hätää mitään. Siihen hän on liian lapsellinen ja viaton.
TUNEBERG. Hoh--hoo, veli hyvä! Luuletko sinä että lapsellisuus ja
viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoista? Suuri erehdys! Senkö
verran sinä tunnet ihmisluontoa?
AKSEL. Ainakaan ne eivät yllytä niitä.
TUNEBERG. Siitä voi olla eri mieltä. Nuoruus on vaikutuksille altis, ja
viattomuus puuttuu kokemusta, muistapas se.
BRUN. Jo riittää filosofiia, hyvät herrat. Franseessi on lopussa,
naiset tulvaavat kohta tänne vilvoittelemaan. Parasta kun korjaamme
ajoissa luumme heidän tieltänsä.
TUNEBERG. Pitänee sitten mennä takaisin tuonne tupakansavuun.
BRUN. Minäpä taidan antaa hyvän päivän koko ilolle ja karata tiehen.
AKSEL. Ja minä kysyn Sylviltä, eikö hän jo ole saanut tarpeekseen tästä
huvista.
SANDELL. Ei, kuule, et suinkaan sinä vielä vie rouvaasi pois? Täällä on
kaksi nuorta luutnanttia, jotka joutuisivat epätoivoon. Ikään juuri
pyysivät, että esittäisin heidät hänelle ensimmäisessä sopivassa
tilaisuudessa.
AKSEL. Erittäin suuri kunnia. Mutta minulla ei ole hituistakaan halua
kiusata itseäni kuoliaaksi luutnanttien tähden.
SANDELL. Kyllä rouvasikin haluaa jäädä, sen näkee. Hän huvittelee oikein
sydämmensä pohjasta, katsopa tuonne. Olisihan sääli häiritä hänen
iloansa.
TUNEBERG. Sääli on Akseliakin. Toiset liehakoivat hänen kaunista
rouvaansa, itse saa hän kävellä täällä nolona, miesparka--ymmärrättehän,
ettei se voi olla kovinkaan hauskaa.
AKSEL. Vähät siitä. Mutta minun täytyy nousta aikaisin ylös
huomisaamuna. Minulla on työtä--
TUNEBERG. Syytä sinä työtä.
BRUN. Ole kärsivällinen, veli kulta, ja jää siivosti tänne. Minun täytyy
tehdä samoin--kun kaikki ympäri käy. Tule, niin otamme pullon viiniä
tuolla!
(Brun, Tuneberg ja Aksel menevät vasempaan. Soitto laukoo salissa.
Seuraavan kohtauksen aikana kulkee naisia ja herroja edestakaisin
huoneessa.
Karin Löfberg, Anni Vidgren, Elin Grönkvist ja Alma Hoving tulevat
sisään.)
ANNI. Emmekö istu tänne vähäksi aikaa?
ALMA. Istutaan vaan. Täällähän on viileätä.
KARIN. Uh, kuinka minusta on ikävää tänä iltana.
ANNI. Ikävää? Kuinka niin? Minusta täällä päinvastoin on aika vilkasta.
ELIN. Sinähän olet myötäänsä lattialla, Karin. Saat tanssia niin paljon
kuin ikinä tahdot. Miekkonen! Olisinpa minä sinun sijassasi--!
ANNI. Sylvi on tavattoman sievä valkoisessa harsossaan, eikös ole?
KARIN. Sievä? Kaikkea muuta!
ALMA. On kyllä, Karin. Minä en ole vielä koskaan nähnyt häntä niin
kauniina. Tuo morsiuspuku sopii hänelle mainiosti.
KARIN. Päinvastoin! Se ei sovi hänelle ollenkaan. Ja kauhean ruma on
hänen pukunsa sitäpaitsi, se täytyy teidän myöntää.
ANNI. Minusta se on erinomaisen hieno ja komea.
ELIN. Karinin pukuun sitä ei kumminkaan voi verrata, ei likimainkaan.
Eikä hän muutenkaan ole niin kaunis kuin Karin.
KARIN. Ja oletteko huomanneet, kuinka hän käyttäytyy tänä iltana?
ANNI. Niin, hän näkyy olevan kovasti ihastunut sinun veljeesi, Alma.
KARIN. Oikein se hävettää. Kaikki ihmiset katsoivat heihin viime
franseessissa.
ANNI. Minä en ole koskaan hyväksynyt sitä tapaa, jolla Sylvi kohtelee
nuoria herroja. Hän on liian vapaa ja tuttavallinen heidän suhteensa.
Eikä se sovi nuorelle rouvalle. Minun mielestäni heidän varsinkin
pitäisi olla arkoja arvostaan. Ei koskaan alentua liehakoimisiin, eikä
antaa mielistellä itseään. Semmoisesta helposti saattaisi syntyä pahoja
puheita.
ALMA. Niin, kyllä sinä olet oikeassa, Anni. Mutta voiko nyt sanoa, että
Sylvi--
KARIN. Minä vaan ihmettelen sinun veljeäsi, Alma. Hän, joka on niin
vakava ja järkevä--kuinka hän voi olla huvitettu semmoisen harakan
seurasta, kuin Sylvi on? Eikö hän huomaa sitä pintapuolista ja
turhamaista luonnetta, joka hänessä niin selvästi pistää esille? Minä
luulin tosiaankin, että herra Hovingilla olisi enemmän arvostelukykyä.
ANNI. Herrat ihastuvat aina pintapuolisiin ja turhamaisiin naisiin.
Sehän on tunnettu asia.
ALMA. Elä sano. Viktor ainakaan ei välitä semmoisista, sen tiedän. Mutta
he ovat vanhoja lapsuudenystäviä Sylvin kanssa; pieninä jo leikkivät
yhdessä joka päivä--
ANNI. Entä sitten? Vanha lapsuudenystävä hän on minunkin kanssani.
Mutta emme me siltä ole noin hirveän hyvää.
ALMA. Niin, sinä kun pidät kaikki herrat niin kaukana luotasi kuin
mahdollista.
ANNI. Muu ei sovellu nuorelle naiselle. Semmoinen on minun ajatukseni.
ALMA. En minä suinkaan tahdo puolustaa Sylviä, mutta kyllä te kumminkin
tuomitsette häntä liian ankarasti. Hän on oikeastaan vaan lapsi vielä.
KARIN. Kyllä kai! Keikailija hän on, ei muuta mitään.--Ja noin
tuttavallinen suhde vanhan ystävyyden nojalla saattaa vielä helposti
kehittyä joksikin muuksi. Sylvi ja herra Hoving saisivat olla
varuillaan--
ALMA. Ei, hyvä Karin! Kuinka voit tuonlaista ajatellakaan!
KARIN. On sitä nähty ennenkin.
ALMA. Viktor rakastuisi toisen miehen vaimoon? Ei ikinä! Luulin toki,
että tuntisit hänet paremmin.
KARIN. Oletko tarkastanut häntä tänä iltana?
ELIN. Sinuunhan herra Hoving on rakastunut, Karin. Etkö muka tiedä?
ANNI. Sh--! Elkää puhuko niin kovaa. (Sylvi ja Viktor tulevat käsi
kädessä salista.)
VIKTOR. Säästät siis kotiljongin minulle, Sylvi?
SYLVI. Sekä sen että kaikki franseessit lisäksi, jos niin tahdot.
(Heittäytyy nojatuoliin vasemmalle.)
VIKTOR. Oi, kuinka mielelläni minä tahtoisin! Mutta pahaksi onneksi se
ei käy päinsä.
SYLVI. Minkätähden ei?
VIKTOR. Sylvi kulta, ihmiset moittisivat meitä siitä.
SYLVI. Ja mitä he sitten osaisivat sanoa? Että me molemmat tanssimme
kernaimmin yhdessä? Sehän olisi vaan puhdas totuus, tiedämmä.
VIKTOR. Niin, mutta sitä pidettäisiin pahana, hyvä ystävä.
SYLVI. Mistä syystä?
VIKTOR. Siitä syystä, että se olisi vastoin yleistä tapaa. Eihän kukaan
tanssi koko iltaa saman henkilön kanssa.
SYLVI. Ei, sillä kaikki tahtovat kernaammin vaihtaa tanssitoveria. Niin
olen minäkin tehnyt ennen. Mutta tästä lähtein minä tahdon tanssia vaan
sinun kanssasi--enkä kenenkään muun.
VIKTOR. Sylvi, Sanonkohan sinulle nyt jotain?
SYLVI. Sano!
VIKTOR. Sinä olet niin viehättävän kaunis tänä iltana.
SYLVI. Elä? Oikeinko totta?
VIKTOR. Oikein totta.
SYLVI. Mutta sinä sanot muille samaa. Karin Löfbergille esimerkiksi?
VIKTOR. En, kuolemani kautta. Häntä ei voi likimainkaan verrata sinuun.
Ei häntä eikä ketään muuta. Sinä lyöt heidät kaikki laudalta.
SYLVI. Voi--sinä olet kovasti hyvä, kun pidät minusta. Minäkin pidän
sinusta niin--niin--niin--äärettömästi. Enemmän kuin kenestäkään muusta
ihmisestä maan päällä.
VIKTOR. Sylvi,--ole varuillasi--sinä teet minut ihan hulluksi. Etkö jo
huomaa, kuinka minun on laitani?
SYLVI. Kuinka sinun on laitasi?
VIKTOR. Elä leiki tulen kanssa!
SYLVI. Mitä sinä tarkoitat? En totisesti ymmärrä, en luotua sanaa.
VIKTOR. Etkö ymmärrä? No hyvä! En minäkään tahdo häiritä sinun rauhaasi.
Taivas varjelkoon!
SYLVI. Vai niin! Sinä aijot ruveta tässä salaperäiseksi!
VIKTOR. Ei, ei,--ei se ollut mitään. Ei kerrassa mitään. Minä--minä
tahdoin vaan tehdä sinut uteliaaksi.
SYLVI. Eläpäs valhettele, kuule! Sinä ihan varmaan tarkoitit jotain.