SYLVI. Hädin tuskin. Hirveällä kiireellä riensit heti takaisin Karin
kaunottaren luo.
VIKTOR. Rakas Sylvi kulta, minähän olin enemmän tuttu hänen kanssaan, me
kun tapasimme toisiamme niin usein viime aikoina Helsingissä. Mutta
sinua en ollut nähnyt kuuteen, seitsemään vuoteen. Olihan ihan
luonnollista, että tunsin itseni vähän vieraaksi ja että olin hiukan
hämilläni ensi alussa. Muistin sinut pienenä tyttönä lyhyissä hameissa
ja nyt sinä olit täysikasvuinen nainen. Naimisissa vielä kaiken lisäksi.
SYLVI. Niin, se todistaa vaan kaikki, kuinka vähän sinä olet minua
kaivannut. Kokonaisen viikon olet sitäpaitsi ollut kaupungissa, ilman
että olet tullut minua tervehtimään. Ei, sinä et ole enää sama kuin
ennen.
VIKTOR. Ihan sama!
SYLVI. Elä väitäkään. Minä _tiedän_ ettet sinä ole sama.
VIKTOR. Ja minä _tiedän_, että olen juuri sama.
SYLVI. Entä kun näytän sinulle heti paikalla--. Lyömmekö vetoa?
(Ojentaa kätensä.)
VIKTOR. Lyödään vaan.
SYLVI. Minkä päältä?
VIKTOR. Konvehti-naulan.
SYLVI. Topp! (Erottaa toisella kädellään.) Nyt panen sinut koetukselle!
(Ottaa juhlallisen asennon.) Ylös, Viktor Hoving, me rupeamme
sokkosille.
VIKTOR. Mutta--mitä sinä ajattelet?
SYLVI. No?--Oletko sinä ihan sama kuin ennen, vai etkö ole?
VIKTOR. Sylvi kulta, onko tuo nyt täyttä totta?
SYLVI. Tietysti. Kas niin, Viktor, joudu, joudu! Elä anna minun odottaa.
Naula konvehtia--muista!
VIKTOR. Sinä olet mieletön.--Ajattele, jos joku sattuisi tulemaan.
SYLVI. Mitä se tekee? Ja voimmehan vaikka lukita ovet. (Lukitsee
vasemmanpuolisen oven sekä sen, joka vie etehisestä portaille.) Kas
niin. Nyt voit olla huoleti siitä asiasta. (Ottaa huivin etehisestä.)
Tule tänne nyt! Kuka meistä ensin rupeaa sokoksi? Minäkö?
VIKTOR. Kernaasti minun puolestani.
SYLVI. No, sido sitten huivi, ole niin hyvä!
VIKTOR. Vedänkö liian kovaan?
SYLVI. Eikös, vain! Luuletko, että minä näen, vai--?
VIKTOR. Jahka koetetaan. Onko sormi suorassa vai väärässä?
SYLVI. Suorassa.
VIKTOR. Eipäs ollutkaan.--Onko sormi suorassa vai väärässä?
SYLVI. Väärässä.
VIKTOR. Jo riittää! Kyllä uskon jo.
SYLVI. Pyöritä minua nyt niin paljon kuin tahdot.
VIKTOR. Heti paikalla. No--eiköhän jo riitä?
SYLVI. Kyllä, minä olen ihan pyörryksissä.
VIKTOR. Elä vaan satuta itseäsi!
SYLVI. Pakene, taikka olet heti kiinni.
VIKTOR. Polttaa, polttaa.
SYLVI. Elä pelkää.
VIKTOR (hiipii hiljaa hänen taaksensa ja lyö häntä selkään).
SYLVI. Ahaa, veijari! Äännäpäs!
VIKTOR. Huh--huu!
SYLVI. Niin ja sitten sinä heti juokset tiehesi.
VIKTOR. Huh--huu!
SYLVI. Maltapas, mokoma käen-poika!
VIKTOR. Huh--huu!
SYLVI. Sepä nyt on merkillistä. Enkö minä saa sinua kiinni? (Jatkavat
leikkiä nauraen ja riemuiten. Innostuvat yhä enemmän, kunnes Sylvi
viimein saa hänet kiinni.)
SYLVI (pitää hänestä kiinni ja vetää huivin silmiltään, hengästyneenä).
Sainpas--viimeinkin.--Oletpa sinä koko mestari juoksemaan. Mutta
maltahan nyt on minun vuoroni.
VIKTOR. Vieläkö jatkamme?
SYLVI. Tietysti. Eikö tämä sitten ole hauskaa?