SYLVI (soittaa). Olkaa hyvä ja yhdistäkää Hovingin kanssa. Kiitos!
(Soittaa taas.) Onko se Alma?--Hyvä. Arvaatko, kuka minä olen?--Vai
niin, vai tunsit sinä heti äänestä. Kuule, Alma hyvä, onko veljesi
kotona?--Mitäkö minä hänestä? Niin, minä aijoin pyytää teitä molempia
tänne, kun minulla on niin ikävä.--Mitä sanot?--Kyllä, kyllä Aksel on
kotona, mutta hän istuu ja kirjoittaa. Ei hänellä ole aikaa minun
kanssani. Ja kohta hän menee pois. Ota työtä mukaasi, muuten sinä et
varmaankaan malta viipyä. Mitä?----Etkö jouda vielä? Miks'et?--Vai
niin.--Vai pitää sinun kirjoittaa kirjeitä? Entäs Viktor?--Ei,
mutta--mitä ihmettä, nukkuu vielä! Se laiskajaakko. Aja hänet ylös heti
paikalla ja käske tänne.
AKSEL. Mutta lopeta nyt jo, rakas Sylvi. Minä en voi pitää ajatuksiani
koossa.
SYLVI. Silmänräpäys vaan, Aksel. Minä vähän kiusaan häntä ensin.--Hyvää
huomenta, unikeko. Tiedätkös, mitä kello on? Nyt nukuit ohi aamiaisen,
poloinen. Vai luuletko saavasi ruokaa vielä? Eikös mitä--Alma ei anna
leivän muruakaan.----Mitä? Kaksi tuntia? Kyllä kai! Sitä ei usko kukaan
ihminen. Vai näit unta? Mitä sitten? Kerropas.
AKSEL. Minun on ihan mahdoton kirjoittaa.
SYLVI. Ole vaiti, sinä siellä--!----Ei, mutta sehän oli hassua.----Entä
sitten? Eikö mitään muuta?--Mitähän se merkitsee?----Niin, jotakin
hyvin, hyvin kummallista, niin minäkin luulen.
AKSEL. Ettekö te koskaan saa kylliksenne tuosta lörpöttelemisestä? Nyt
olen kahdesti kirjoittanut päin honkaan teidän tähtenne.
SYLVI. Ush, mikä jöröjaakko sinä olet. Kuule, Viktor, meidän täytyy
lopettaa. Herra puoliskoni kirjoittaa päin honkaan meidän tähtemme.
Tulethan sinä sitten tänne? Ihan tuossa tuokiossa?--Äsh, jätä sinä Alma
sinne kirjoittamaan kirjeitään niin kauvaksi.--Ja ala joutua. Elä
viivyttele. Hyvästi, hyvästi. (Soittaa.) Ajattelepas, Aksel, hän oli
nähnyt unta--
AKSEL. Minä vähät hänen unistaan.
SYLVI (järjestelee huonetta). Hyi, kuinka sinä olet epäkohtelias. Ethän
sinä siitä pahene, vaikka kuuntelisitkin. Hän oli nähnyt unta, että me
leikimme yhdessä sokkosilla, hän ja minä, jota me muuten teimmekin
alituisesti, kun olimme lapsia. Mutta että hänen juuri nyt piti uneksia
sitä, nyt, vähää ennen kuin heräsi. Eikö se ollut omituista?
AKSEL. Hyvin omituista.
SYLVI. Se tulee käymään toteen hyvin pian. Jos se muuten ollenkaan käy
toteen. Vai mitä sinä arvelet, Aksel?
AKSEL (kokoo paperinsa). En osaa sanoa. En ole oikein perehtynyt niihin
asioihin.
SYLVI. Joko sinä nyt menet, Aksel?
AKSEL. Täytyy.
SYLVI. Sinä taidat olla vähän pahalla päällä, vai kuinka? Juuri kun minä
rupean hiukan virkistymään.
AKSEL (kietoo kätensä hänen vyötäisilleen). Ei, pikku kissimirrini, en
minä ole pahalla päällä. Päinvastoin minä kernaasti suon sinulle hauskan
aamupäivän.
SYLVI. Niin, sitähän minä aina olen sanonut! Sinä olet sittenkin
kaikkein paras, oivallisin holhooja-setä, mitä ajatella saattaa. Ja
tiedätkös mitä? Nyt saat varsin hyvin viipyä poissa vaikka koko päivän,
jos tahdot.
AKSEL. Vai niin? Sinä et siis kaipaisi minua?
SYLVI. En vähääkään. Minä pitäisin heidät siinä tapauksessa täällä
päivällisillä.
AKSEL. Totta tosiaan! Vai sen verran sinä minusta välitätkin? Sitäpä en
olisi uskonut.
SYLVI. Hyvä, rakas holhooja-setä, enhän minä sitä tarkoittanut. Anna
kaikin mokomin anteeksi. Suutuitko sinä minuun, mitä?
AKSEL. Ei, pikku pulmunen, ole huoleti. En minä turhista suutu.
Hyvästi nyt niin kauvaksi. Kyllä minä kuitenkin tulen kotiin
päivälliselle.
SYLVI. Niin, tee se. Hyvästi, hyvästi!
AKSEL (etehisestä). Etkö sinä tulekaan saattamaan minua portaille
niinkuin tavallisesti?
SYLVI (puuhailee ympäri huonetta). Ei, tiedätkös, nyt minä en jouda.
Täytyy vähän siistiä ja järjestää, ne saattavat olla täällä tuossa
paikassa.