AKSEL. No, esimerkiksi, että minun pitäisi istua ja leikkiä sinun
kanssasi.
SYLVI. Leikkiä! Koska olen pyytänyt sinua leikkimään?
AKSEL. Istua ja lellitellä sinua sitten.
SYLVI. Sanotko sinä sitä leikkimiseksi?
AKSEL. Melkein.
SYLVI. Ja se on sinun mielestäsi mahdotonta. Niin, sitten en suinkaan
tahdo enää vaivata. (Liukuu alas, kääntyy selin Akseliin ja hypistelee
pöydällä olevia kapineita.)
AKSEL. Ei, pikku lemmikkini, et sinä saa suuttua. Enhän minä sitä
tarkoittanut. Sitä vaan, että kaikella pitää olla rajansa, ymmärrätkös.
Sylvi, muruseni, tule nyt taas tänne polvelleni.
SYLVI. Eivätköhän nuo kaksi minuuttia jo olekin lopussa?
AKSEL. Aikoja sitten, mutta se ei tee mitään. Minä en päästä sinua,
ennenkuin tulet hyvälle mielelle taas, sirkkuseni.
SYLVI. Aksel--mitä sinulla tässä on,--tässä laatikossa, kuules?
AKSEL. Ai, elä koske siihen. Se on hyvin vaarallista.
SYLVI. Vaarallista? Mitä se sitten on?
AKSEL. Ketunmyrkkyä. Strykniiniä. Anna tänne, et saa koskea.
SYLVI. Ei, minä vaan vähän katson. Kapseleissa? Kuoleeko kettu
tuommoisesta pienestä kapselista?
AKSEL. Kuolee.
SYLVI. Mutta ihmistä se ei mahtaisi tappaa?
AKSEL. Tappaisi kyllä.
SYLVI. Tuommoinen pieni kapseli? Sepä vasta kummaa. Jos minä nyt
nielisin yhden--
AKSEL.--Niin kuolisit kuin kärpänen.--Kas niin, nyt panemme sen pois.
(Panee sen pöytälaatikkoon.) No, pikku kissimirri,--jos minä nyt
kumminkin tämän yhden kerran--
SYLVI. Mitä niin, Aksel?
AKSEL. Suostuisin pyyntöösi, ilman että tutkin sitä edeltäpäin.
SYLVI. Tee se, niin olet kiltti.
AKSEL. Olkoon menneeksi.--No, anna kuulla. Mitä pikku pulmunen aikoi
minulta pyytää?
SYLVI. Niin, Aksel, se oli vaan sitä, että sinä jättäisit kaikki työsi
yhdeksi viikoksi.
AKSEL. Mutta rakkahin Sylvi!
SYLVI. Yhdeksi ainoaksi viikoksi, Aksel!
AKSEL. No, mutta ole toki järkevä, hyvä lapsi. Enhän minä voi
laiminlyödä virkaani.
SYLVI. Joku toinen voisi hoitaa sitä sen aikaa.
AKSEL. Mitä sanot,--ei, sinä olet tosiaankin kovin lapsellinen, Sylvi
kulta. Minun pitäisi yks' kaksi jättää kaikki tyyni ja istua kädet
ristissä--tehdäkseni pikku vaimolleni mieliksi. Ei, se ei käy päinsä,
lapseni.
SYLVI. Menethän sinä usein metsästämään, esimerkiksi, ja viivyt siellä
päiväkausia.
AKSEL. No niin, sehän on ihan toista, tiedämmä. Enkähän minä kovin usein
ole sielläkään ollut.
SYLVI. Sinä et siis aijo pysyä sanassasi?
AKSEL. Maltapas--jos sovittelisimme muulla tavalla vai mitä arvelet?
Ensi kesänä voisin ehkä ottaa virkavapautta viikoksi tai pariksi.
SYLVI (nyreissään). Kesään on niin pitkä aika.
AKSEL. Mutta, rakas pikku Sylvi, minkätähden minun sitten pitäisi
heittää työni?
SYLVI. Kyllähän sinä sen tiedät. Siksi että minulla on niin ikävä olla
yksin, kun sinä alituisesti joko olet ulkona taikka istut
kirjoituspöytäsi ääressä.
AKSEL. Entä kun me nyt keksisimme jotain oikein hauskaa pikku
kissimirrille, suostuisitko sitten siirtämään tuon laiskuriviikon ensi
kesään?
SYLVI. Niin no--ehkäpä. Jos sinä tosiaankin keksit jotain erinomaisen
hauskaa.
AKSEL. Annapas kun ajattelen--. Kuules nyt. Minä menen kirjakauppaan ja
etsin sinulle sieltä jonkun hyvin huvittavan kirjan.
SYLVI. Ush--ei! Minä olen ihan kyllästynyt kirjoihin.
AKSEL. Joitakuita uusia soittokappaleita sitten?
SYLVI. En minä välitä soitostakaan.
AKSEL. Nytpä minä tiedän. Sinä lähetät kutsumaan vieraita.
SYLVI. Niin--mutta ketä?
AKSEL. Ketä vaan itse tahdot. Anni Vidgreniä, esimerkiksi.
SYLVI. Huh--häntä! Joka on ikävin olento koko tässä maailmassa.
(Jäljittelee.) _Minä_ en hyväksy semmoista, sillä _minusta_ se ei
ole sopivata, _minä_ teen aina omien periaatteideni mukaan.--Ei,
kiitoksia, pysyköön Anni Vidgren täältä seitsemän peninkulman päässä.
AKSEL. No, entä Elin Grönkvist, mitäs hänestä sanot?
SYLVI. Hän taas on niin kauhean tyhmä. Hyväluontoinen, mutta tyhmä. Ei
kelpaa.
AKSEL. Mutta Karin Löfberg sitten?
SYLVI. Hän--paras! Joka on niin koketti ja inhoittava, että häntä tuskin
viitsii katsoa. Ei, häntä minä toki suvaitsen kaikkian vähimmän.
AKSEL. No, sano sitten itse.
SYLVI. Kyllä minä tiedän yhden, josta pidän enemmän kuin kestään muusta.
Mutta se on eräs herra.
AKSEL. Herra--?
SYLVI. Viktor Hoving, arkkitehti. Kyllä sinä hänet tunnet.
AKSEL. Enpä oikein. Hän kun vasta nykyjään on tullut paikkakunnalle.
Mutta olen minä hänet nähnyt yhtä kaikki.
SYLVI. Se kelvoton kapine ei vieläkään ole käynyt täällä. Ja me kun
olimme niin hirveän hyviä ystäviä lapsina.
AKSEL. Olettehan te hyviä ystäviä hänen sisarensa, Almankin kanssa.
SYLVI. Ooja, mukiin menee. Kauhean hurskas ja siveellinen,--mutta hän on
kumminkin Viktorin sisar, ja minä pidän hänestä aika paljon.
AKSEL. No, mitäs muuta. Sinä kutsut heitä telefoonilla tänne molempia.
SYLVI. Nytkö heti?
AKSEL. Miten vaan tahdot.
SYLVI. Mutta jos me sitten häiritsemme sinua?
AKSEL. Ei hätää mitään. Kohtahan kello on yksitoista. Minun täytyy
tuossa paikassa mennä virastoon.
SYLVI. Se on totta, se! Kuinka sinä kumminkin olet kiltti,
holhooja-setä. Nyt saat kernaasti lykätä laiskuri-viikkosi ensi kesään.
(juoksee telefoonin luo.)