SYLVI. Elä sitten edes vitkastele niin kauheasti, Aksel. No, mikä se
ehto oli?
AKSEL. Se vaan, että minä ensin saan tutkia kaikki nuo seitsemänkymmentä
ja seitsemän asiaa, ennenkuin hyväksyn.
SYLVI. Ehei, kas siihenpä minä en suostu.
AKSEL. Kuule mokomaa! Vai et sinä suostu siihen?
SYLVI. En.
AKSEL. Onko se täyttä totta?
SYLVI. Täyttä totta.
AKSEL. Tjah--sitten sitä ei voi auttaa. Minun täytyy ottaa sanani
takaisin.
SYLVI. Ei, Aksel--anna nyt myöten. Minä lupaan olla kiltti. En pyydä
mitään mahdottomia, paljaita pikku asioita vaan.
AKSEL. Siinä tapauksessa minä ne kyllä hyväksyn, eikähän minun ehdostani
silloin ole sinulle mitään haittaa.
SYLVI. Niin--mutta kuitenkin, Aksel! Olisi niin paljon, niin äärettömän
paljon hauskempaa, jos minä ihan vapaasti saisin ajatella kaikki nuo
seitsemänkymmentä ja seitsemän asiaa, enkä tarvitseisi pelätä kieltoa.
Rakas pikku Aksel!
AKSEL. Rakas pikku Sylvi, minä pysyn sanassani.
SYLVI. Niin, semmoinen sinä olet, holhoja-setä. Minä en sano sinua enää
koskaan muuksi, sillä se sinä olet aina ollut ja siksi sinä jäät
ikipäiviksi.
AKSEL. Kas niin, nuo kaksi minuuttia ovat tuossa paikassa kuluneet.
Annapa nyt kuulla ensimmäinen pyyntösi.
SYLVI. Enkä anna. En pyydä enää mitään.
AKSEL. Siinä ollaan! Nyt on pikku sirkku taas allapäin, pahoilla mielin.
SYLVI. Olisit sinä nyt yhden ainoan kerran saattanut tehdä minulle
mieliksi, Aksel.
AKSEL. Kultaseni--tuohan kuuluu ihan siltä, kuin en milloinkaan ennen
olisi sitä tehnyt.
SYLVI. Et olekaan. Tahdotko, että luettelen, mitä kaikkia sinä olet
minulta kieltänyt, vai?
AKSEL. Niin, kun sinä pyydät pelkkiä mahdottomia, hyvä lapsi.