Bosinney väisti tätä kysymystä.
»Pihan keskelle teidän pitäisi istuttaa ryhmä iriksiä.»
Soames hymyili kopeasti.
»Pistäydyn jonakin päivänä Beechille ja katson mikä sopii!»
He keksivät muuten hyvin vähän sanottavaa toisilleen, mutta matkalla
asemalle Soames kysyi:
»Irene on kai mielestäsi hyvin taiteellinen?»
»On.» Lyhyt vastaus oli yhtä selvä nolaus kuin jos hän olisi sanonut:
»Jos haluat keskustella hänestä, saat tehdä sen jonkun toisen kanssa.»
Ja hidas, juro viha, jota Soames oli tuntenut kaiken iltapäivää, paloi
hänessä sitä kirkkaampana.
Kumpikaan ei puhunut ennenkuin he olivat aivan lähellä asemaa, sitten
Soames kysyi:
»Koska luulet tulevasi valmiiksi?»
»Kesäkuun lopulla, jos tosiaankin tahdot minua tekemään
sisustustyötkin.»
Soames nyökäytti päätään. »Mutta ymmärrät hyvin», sanoi hän, »että talo
tulee maksamaan minulle paljon enemmän kuin olin laskenut. Voin sanoa
sinulle, että olisin heittänyt sikseen koko asian, mutta minulla vain
ei ole tapana luopua sellaisesta, minkä kerran olen saanut päähäni.»
Bosinney ei vastannut. Ja Soames katsoi häneen syrjästä juron
vastenmielisesti — sillä huolimatta hienostelevasta ilmeestään ja
tuosta kopeasta, keikaroivasta vaiteliaisuudestaan Soames lujine
huulineen ja leveine leukoineen muistutti jossakin määrin verikoiraa...
Kun June seitsemältä samana iltana tuli Montpellier Square 62:teen,
sanoi palvelustyttö Bilson hänelle, että herra Bosinney oli
arkihuoneessa, rouva — sanoi hän — vielä pukeutumassa ja ehtisi alas
heti. Hän menisi ilmoittamaan rouvalle, että June neiti oli täällä.
June seisautti hänet heti.
»Hyvä on, Bilson», sanoi hän, »minä menen kyllä sisään. Ei tarvitse
kiirehtiä rouvaa.»
Hän riisui päällystakkinsa, ja Bilson, ymmärtävä ilme silmissään, ei
edes avannut arkihuoneen ovea hänelle, vaan juoksi alakertaan.
June pysähtyi hetkeksi katsomaan kuvaansa pienestä vanhanaikaisesta
hopeapeilistä, joka riippui tammiarkun yläpuolella. Hento, käskevä
nuori olento, pienet, päättäväiset kasvot, valkoinen puku, leikattu
soikeaksi kaulasta, joka oli liian hoikka kannattamaan kullanpunaisten
palmikkojen kruunua.
Hän avasi arkihuoneen oven hiljaa aikoen yllättää sulhasensa. Huone oli
tulvillaan kukkivien azaleojen suloista, kuumaa tuoksua.
Hän hengitti tuoksua syvään ja kuuli Bosinneyn äänen, joka sanoi, ei
huoneessa, vaan aivan sen vieressä:
»Oi, minulla olisi kasoittain asioita, joista tahtoisin puhua kanssasi,
ja nyt ei ole aikaa.»