Toinen ääni: "Ei ole tilaa! Ei voi edes ojentaa jalkojaan — —" Toinen:
"Meidän autossamme on tilaa vaikka kuinka paljon! Tulkoon hän tänne
äitinsä kanssa!"
"Ei, ei — —" Sitten päättäväinen ääni, kaikuva altto. "Pojan ei ole
hyvä olla aina äitinsä kanssa. Minä en voi häntä pitää. Viekää hänet
tavara-autoon, kas niin!"
Viimeiset sanat olivat osoitetut Archielle, ja ne lausui
kallisarvoiseen pukuun puettu nainen, joka työnsi hänelle pienen
avuttoman näköisen pojan, jolla oli päässään koululakki. Päättäväinen
alttoääni ilmoitti lujasti: "_Te_ saatte ottaa hänet."
"Te" oli nuori Laverock, joka huomasi olevansa tuolle kontra-altolle
ja soopelinnahoille ja helminauhalle ja hienoille kengille vain
muuan alempiin luokkiin kuuluva — jonka tunteille tämä ei omistanut
ajatustakaan. Hän löi kantapäänsä yhteen ja vei kätensä lakinreunaan
mitä hienoimmalla sotilastavalla; sitten hän nosti ujon lapsen auton
etuistuimelle, jota hän — ent. kapteeni Laverock — ajoi.
Lähtö. Koneiden jyskytystä.