Archie kohotti katseensa.
"Kun puhuu amerikkalaisesta, niin täytyy ensin ajatella: onko hän
latinalais-amerikkalainen, vai germaanilais-amerikkalainen, vai
etelä-amerikkalainen vai englantilais-amerikkalainen? Se on ensimmäinen
kysymys, jonka eurooppalainen tekee kohdatessaan heitä."
"Hm — monet amerikattaret", sanoi nuorukainen mielessään vain yksi,
"monet amerikattaret, joita tapaa, voisivat olla erikoisen onnistuneita
englannittaria."
"Mutta siinä on ero", keskeytti "Äiti". "Englannitar parhaimmillaan
on ihastuttava. Hän osaa olla iloinen, kun sitä eniten tarvitaan
ja kun siihen on vähiten syytä. Ja mitä työhön tulee — minä tunnen
englantilaiset sotahoitajattaret. Vain yhdessä suhteessa englannitar ei
loista."
Archie (joka yhä ajatteli: "Mistä tämä henkilö oikeastaan tahtoo puhua
kanssani?") kysyi: "Missä suhteessa?"
"Se nainen, joka odottaa saavansa englannittaresta todellisen
ystävättären, on narri", vastasi tanskatar. "Poikkeuksia on. Mutta
tavallisesti ei englannittarella ole käsitystä oman sukupuolensa
arvosta. Hän halventaa pitkäaikaista ystävätärtään miehen silmissä,
jonka juuri on tavannut."
"Mutta hyvänen aika. Madame!"
"Amerikkalainen nainen ei ole sellainen. Mahdollisesti se johtuu
siitä, että hän ei rakasta miehiä kylliksi. Kahvia, Simone, ja
tuo myöskin vihreäjalkaiset liköörilasit ja savukkeita", jatkoi
tanskatar palvelijattarelle yhtä hyvällä ranskankielellä kuin hänen
englanninkielensä oli. "Sitten saat olla vapaana, kunnes on aika
auttaa illallisen tarjoilussa. Miten haluatte kahvinne, mr. Laverock,
mustanako?"
Ja sitten, kun palvelijatar oli poistunut, oli sen aika. Asian, johon
lounas ja nuo yleisarvelut naisista olivat olleet johdantona.
Archien emäntä sanoi ojentaen hänelle kupillisen mainiota kahvia:
"Pyysin teitä luokseni tänään, koska tahdon pyytää teiltä palvelusta."
"Niinkö? Mitä vain voin tehdä", alkoi mies, "tietysti — —"
Graniitinharmaat silmät kääntyivät häntä kohti sangen ystävällisinä.
Tanskatar puhui hiljaa.
"Tahdon teidän heti lähtevän pois."
"Pois — —? Heti pois — —?"
Mutta kun hämmästynyt Archie nousi tuoliltaan, niin nainen hymyili ja
teki pienen kädenliikkeen. "Oh, istuutukaa vain. En tarkoita, että
lähtisitte tässä silmänräpäyksessä, mr. Laverock. Ei ennen kuin olette
maistanut kahviani. Olkaa hyvä! Te jäätte ainakin siksi, kunnes
olette kuullut, miksi" — hän vaikeni ja hymyili jälleen — "miksi ikävä
vanha nainen tahtoo karkoittaa teidät Mon Reposista."