Valinta.
Yllätykset odottivat nuorta Laverockia, kun hän lounaan aikaan
seuraavana päivänä saapui kukkien peittämään huvilaan.
Kerran vuoksi ei parvekkeilta eikä kentältä kaikunut ääntensorinaa. Ei
missään näkynyt ainoankaan verkkopallopuvun kirkasta väriä. Kentältä,
minne keinotekoinen foxterrieri oli asetettu suloiseen sopuun jänisten
kanssa, ilmestyivät näkyviin "Äidin" harmaatukkainen Beethoven-pää ja
juhlalliset laskokset.
Hän ojensi kätensä leveästä enkelinhihastaan. "Hyvää päivää, mr
Laverock", tervehti hän nuorukaista virheettömällä englanninkielellä.
"Olen iloinen nähdessäni teidät; on hyvin ystävällistä teiltä tulla
ilostuttamaan yksinäisyyttäni. Tiedättehän, että koko nuori väkeni oli
järjestänyt huviretken; minä saan siis pitää teidät kokonaan itseäni
varten."
"Sepä ihastuttavaa," mutisi Archie Laverock kohteliaasti, vaikka
hölmistyneenä.
Jennie ei siis tulisikaan? Eikä Selma? Ei kukaan heistä, ei kukaan
tytöistä? Lounas kahdenkesken "Äidin" kanssa? "Äidin", joka oli
vaiennut kuin muuri aina ensi kerrasta asti, jolloin hän ja Stick
olivat käyneet huvilassa! Archie oli ollut vakuutettu siitä, että hän
puhui tuskin sanaakaan muuta kieltä kuin omaa tanskaansa — mutta...
Tuossa hän nyt joka tapauksessa oli ja puhui englantia, ei vain yhtä
hyvin kuin Archie itse, vaan vieläpä paljon sujuvammin kuin mihin tämä
hämmästyksissään kykeni.
"Tahdotteko tulla sisään? Olen asettanut lounaspöydän niin lähelle
ikkunaa, että olemme aivan kuin ulkona puiden alla," sanoi hän.
Hän meni edeltä siistiin, monipöytäiseen ruokasaliin, joka oli nyt
niin omituisen tyhjä, jossa kaikuivat vain pienen ranskalaisen
tarjoilijattaren askeleet — ja joka odotti ihmeellisintä kaikista
niistä lounaista, jotka Archie Laverock oli syönyt naisen seurassa.
Se tarjoiltiin hyvin ja oli erinomaisesti valmistettu: salaatteja ja
munaruokia ja harvinaisia kalaruokia, jotka nuorukainen hyväksyi. Mutta
äkkiä hän tuli vakuutetuksi jostain: "Hän on pyytänyt minut tänne
puhuakseen minulle kahdenkesken jostakin; mutta mitä se on?"
Hän alkoi samalla tavalla kuin kaikki naiset alkavat keskustelun miehen
kanssa. "Kertokaa minulle jotain itsestänne, mr Laverock." Hän jatkoi
nopein, älykkäin kysymyksin siitä, mihin hän oli ollut komennettu
sodassa, ja missä hänen kotinsa oli. Eikö hänellä ollut oikeaa "kotia"?
No, sitä ei kai nykyään
enää pidetty niin suurena tragediana kuin ennen?...
Archie arveli ihanan kala-annoksensa lomassa, että mies kaipasi
jonkinlaista pohjaa, joskus. Nykyäänkin.
"Teillä ei siis ole äitiä", sanoi tanskalainen nainen myötätuntoisesti.
"Entä sisaria?"
Hän pudisti päätään. Ei, hän huokasi (koska hän alkoi tuntea olonsa
helpommaksi.) Sisaria! Hän oli aina arvellut, että se olisi ollut
ihanaa toveruutta. Oikeastaan ainoa tapa, jolla mies voi saada
käsityksen ystävyydestä toista sukupuolta kohtaan, ilman — ilman mitään
sekaannusta ja häiritseviä olosuhteita!
"Mahtaisittekohan te suuria välittää siitä ystävyydestä, herraseni,"
huomautti "Äiti" hiukan kuivasti — ja siirtyi heti keskustelemaan
kansallisuuksista; hän alkoi puhua tyypeistä kysymättä Archielta hänen
mielipidettään.
"Olen täysihoitolassani aina voinut tutkia kaikkien kansojen lapsia",
selitti hän. "Ranskalainen tyttö — viisain eräällä tavalla. Mutta —
hän näkee vain tosiasiat. Hän luulee ulkonaisten tosiasioiden olevan
kaiken. Mutta sitä ne eivät ole, kuten tiedätte. Vähän lisää juotavaa
monsieurille, Simone."
Archie kuunteli sangen huvitettuna, mutta oliko tämä emäntä, joka puhui
kuin kirjasta ja joka oli kuin Rodinin Balzac-patsas, kutsunut hänet
tänne vain puhumaan tällaisista ylimalkaisista asioista?