Sitten hän ajatteli: "Mutta samantekevä! Kun ottaa lukuun, että tahdon
rahaa vain voidakseni lähteä toisen naisen jäljessä Basse Bretagneen,
niin mitä ihmettä tämä on?"
Siihen ei löydy mitään vastausta meidän aikamme sivistyksessä.
Vihdoin tyttö vetäytyi taapäin ja kääntyi jälleen Archien puoleen
sanoen:
"Se riittää. Nyt lopetamme. Yhdeksän on hyvä numero. Olette voittanut
yhdeksäntuhatta frangia, monsieur Laverock."
Archie Laverock hätkähti. Sodan jälkeen hän ei ollut nähnyt yhtaikaa
niin paljon rahaa kuin hän nyt näki ojennettavan itseään kohti — häntä
itseään! Hän näki ryppyisen setelitukun tuon tytön kädessä, joka tuotti
hänelle onnea.
"Yhdeksän — tuhatta — frangia!" toisti hän, "satakahdeksankymmentä
puntaa?"
"Niin. Ja oletteko nyt hyvä ja annatte minulle kaulakoristeeni takaisin,
sillä minun täytyy palata toisten luo."
Archie otti rahat häneltä ja palautti helmet. Hän näki tytön
kiinnittävän ne kaulaansa ja näki hänen hymyilevän vastaukseksi hänen
kiitoksilleen.
"Älkää tulko pengermälle kanssani," sanoi hän ja Archie käsitti, että
hän todella tarkoitti sitä. "Hyvää yötä."
"Huomiseen," sai hän sanotuksi, juuri tytön poistuessa nopeasti kasinon
lasiovesta.
No niin, hän tapaisi hänet huomenna. Hänhän menisi lounaalle
Mon Reposiin. Hän tapaisi myös Jennien. Hän voisi sanoa hänelle
(Jennielle), että he tapaisivat toisensa pian Concarneaussa. Hänen
matkakassansa oli nyt kunnossa. Yhdeksäntuhatta frangia! Ajatellapa
sitä! Miltei kaksisataa puntaa vain tuhlattavaksi, ajatteli Archie
innostuksissaan. Hei!
Tuo ihastuttava, kultainen tyttö... jolla oli niin tyyni ääni, mutta
joka ei sittenkään näyttänyt aina olevan niin järkähtämättömän tyyni.
Hän ei tainnut tietää, minkä onnen hän oli tuottanut Archielle.
Sininen Concarneau, Jennien ja pikku pojan kanssa...
Miten hän odottikaan huomista, kello kahtatoista...
Niin, mutta miksi? Vain tuon tummakiharaisen amerikattaren vuoksiko?
Eikö hän halunnut nähdä tuota kultatukkaista pohjolan tytärtä? Kumman,
kumman kanssa hän kernaammin halusi lounastaa?