Tyttöryhmästä kuului vastaukseksi iloista loiskutusta ja huutojen
sorinaa: "Eläköön!" ja "Suurenmoista!" ja lomasta joku "Kiitos! Paljon
kiitoksia!", osoitettuna Archie Laverockille, joka hymyili toiselta
toiselle näistä oudoista tytönkasvoista.
Tällä hetkellä hän tiesi olevan mahdotonta toistamiseen tavatessaan
tuntea ketään heistä — paitsi ensimmäistä, joka oli kahlannut
kauimmaksi venettä vastaan.
Tämä ensimmäinen vedenneito (kuten häntä, voitaisiin nimittää tässä
"henkilöluettelossa") oli oikeastaan erittäin kaunis, kuten Archie
huomasi hänen kahlatessaan eteenpäin. Ollen naiseksi harvinaisen pitkä,
olisi hän kenties mitassa voittanut Archien itsensä, mietti tämä.
Mutta kuinka kaunis hän oli! Kuinka lumivalkoiset ja hyvinmuodostuneet
olivatkaan käsivarret, joita hän heilutti vedenpinnan yläpuolella!
Vakavana ja tietämättömänä omasta kauneudestaan hän katsoi miestä
veneessä suurilla silmillään, jotka olivat yhtä siniset kuin vesi,
missä hän seisoi. Taustanaan sininen taivas, kultainen hiekka ja
kylpyrannan valkoiset tornit, olisi hän saattanut esittää kylpyrannan
reklaamitaulua (kasino ja merikylpylä). Viehättävä tyttö — tietysti
puhtaasti esteettiseltä näkökannalta.
Hiljentäen veneen vauhtia virkkoi Archie matkustajalleen: "Saanko
myöhemmin iltapäivällä käydä kysymässä miten voitte?"
Tiesihän hän, olihan hän vastikään itse sanonut hänen voivan mainiosti;
mutta eikö kohteliaisuus vaatinut, että hänen tuli tehdä vieraskäynti
hänen luonaan?
"Kernaasti. Olen iloinen saadessani keittää teille kupillisen teetä ja
esittää teidät perheelle."
"Paljon kiitoksia. Pelkään, etten voi viedä teitä
maihin tässä kohdassa; luuletteko pääsevänne rantaan, jos vien teidät
hiukan tuonnemmaksi?"
"Odottakaahan!" Hän nousi pienille, paljaille jaloilleen. Laverock
pysähdytti koneen ja vihreä kiila laskeutui lepoon Dulcien laidoilla.
"Selvä on!" huusi amerikatar. "Näkemiin!"
Äkkinäisellä hyppäyksellä hän sukelsi kuin nuoli syvyyteen, nousi
vedenpinnalle, käänsi pienet nauravat kasvonsa Archiea kohti ja hävisi
loiskivien, sorisevien toveriensa joukkoon.
Archie Laverock kuuli hänen huutavan: "Kas nyt, Selma —" tai jotain
samanlaista pitkälle, komealle tytölle...
Selma? Se kuului pohjoismaalaiselta; samoin nuo loistavansiniset silmät...
Nilkkojaan myöten vaahdossa, joka Dulcien laineista kantautui heihin
saakka, kääntyivät tytöt vielä kerran huiskuttamaan nuorukaiselle
veneessä. Hän viittoi vastaukseksi...
Kunnes hänet viimein saavutti jatkuva, kovaääninen huuto: "Hoi! Archie!
Archie!" ei hän edes tiennyt vanhan kunnon Stickin jo kauan aikaa
antaneen hänelle merkkejä laiturilta.
Archie oli koko ajan vain katsellut tyttöjä.
Luonnollisesti esteettisestä harrastuksesta.