Mutta tyttö keskeytti hänet hymyillen.
Sitten, aivan kuten Archie oli tehnyt matkavaunun portailla eilen
auringonpaisteessa heidän istuessaan yhdessä keskellä heinän ja apilan
tuoksua ja tuntiessaan nuoruuden, läheisyyden ja ilon vetävän heitä
toistensa puoleen, niin teki Mauve nyt. Hän ojensi hoikan kätensä —
mutta kuinka toisin kuin eilen! Ja tällä kertaa hän pakoitti Archien
laskemaan kätensä — kuinka toisin kuin eilen! — hänen käteensä.
Mauve puristi Archien kättä lujasti ja vilpittömästi kuin joku toinen
poika olisi saattanut tehdä. Kuinka suurenmoisesti tehty Mauvelta,
ajatteli Archie, huomaamatta kurjuudessaan lainkaan, kuinka pientä
ponnistusta se itse asiassa kysyi tytöltä.
"Hyvästi, Archie", sanoi Mauve Rice-Mathews. "Onnellista matkaa."
Archien vastaus (kuulumaton) tunkeutui kenties sentään Mauven sydämeen:
"Jumala siunatkoon sinua..."
Mauve kääntyi, nousi aidan yli ja hävisi sumuun, joka jo olikin
muuttunut sateeksi.
Sateessa, joka nyt jälleen valui koko päivän ajan, varusti Archie
vaununsa matkaan. Tihkusateessa hän jälleen kääntyi Englantia kohti,
kosteiden metsien kautta, virtaavia teitä myöten ja lehtojen tulvivan,
läpimärän väriloiston läpi, jota niin moni englantilainen matkailija
on tottunut pitämään "tyypillisenä" walesilaismaisemana. Mutta he
muistavat vain auringottomat
päivät, nuo matkailijat; ja heidän laillaan unohti kiittämätön
Archie Laverock ne päivät, jolloin tämä maakunta oli näyttäytynyt
hänelle selkeän päivän loisteessa.
Satoi yhä edelleen...
Märkyyden pisaroidessa pitkinä hopeajuovina Navaracin ikkunoihin arveli
nuori Laverock ikävystyneenä, että Walesissa ei milloinkaan ollut muuta
kuin sadetta.
Sadetta jatkui...