"Ei?" toisti pehmeästi ja hyvin hellästi Archie.
"Archie", aloitti tyttö äänellä, joka oli samalla kertaa sekä
pingoitettu että epävarma. "Minä tahtoisin sanoa teille jotain. Ei,
älkää pidelkö kättäni sanoessani sen, älkää... Se on jotain... se on
vaikeata..."
Archie katsoi häneen. Tällä hetkellä hän rakasti häntä lämpimästi ja
vilpittömästi...
On olemassa ihmistuntijoita, jotka tahtoisivat keskeyttää
sanoen: "Hän luuli rakastavansa häntä." Heille on rakkaus
kestävyyskysymys. Kenties nuo samat ihmiset haluaisivat väittää,
että päivänpaistetta ei ole ollut olemassakaan, jos se on lakannut
valaisemasta äsken rikastuttamaansa maisemaa.
Auttaakseen tyttöä Archie keskeytti hänet: "Jotain siitä, mitä en eilen
puutarhassa voinut olla näkemättä?"
"Osaksi siitäkin", vastasi Mauve, ristien kätensä polviensa ympärille
ja kiinnittäen hajamielisen katseen vuorien siintävään ääriviivaan
heinäniityn takana. "Luulen, että te piditte tuota — tuota korttia —
jonain, mitä se ei ollut."
Hiljaisuus. Archie odotti tytön jatkavan.
Vihdoin tämä sanoi suoraan: "Minä en ole kihloissa miehen kanssa, joka
oli kirjoittanut kortin —"
Archie odotti.
"Enkä luule enää milloinkaan meneväni kihloihin." sanoi Mauve
Rice-Mathews nopeasti ja punastuen puhuessaan. "Minä olin kihloissa.
sinä keväänä, jolloin sota puhkesi..."