Uusi ihastus.
Mauve tulisi vasta kello neljä iltapäivällä. Mutta jo kello kolmeksi
oli nuori Laverock valmistanut kaiken vierastaan varten: koristanut
vaunun kuusamanoksilla, levittänyt puhtaan pöytäliinan pöydälle,
leikannut voileivät, pannut kermaa ruskeaan kannuun ja kirsikoita
sinivalkoiseen maljaan — vastaisuudessa hän ei ollut milloinkaan näkevä
sinivalkoista kiinalaista porsliinia muistamatta näitä kirsikoita! — ja
keittänyt vettä teetä varten.
Nyt Archie istui vaunun portaitten ylimmällä askelmalla silmäillen
heinäniityn yli, jonka päässä matkavaunu sijaitsi, ja jonka yli tie
Rhosista johti. Hänellä oli yllinkyllin aikaa miettiä tänä raukeana,
ihanana kesäkuun iltapäivänä kaikkea, mikä oli jo pitänyt häntä koko
yön valveilla, niitä tuhansia seikkoja, joita hän aikoi sanoa Mauvelle
tämän tultua.
Mutta nähdessään hänen tulevan polkua myöten heinärukojen välissä
Archie unohti kaikki nuo tuhannet asiat; ainoa, mitä hän saattoi
ajatella, oli hänen nimensä.
Mauve, Mauve!
Innokkaana Archie kiiruhti tielle häntä vastaan. Mauvella oli yllään
sievin pukunsa: yksinkertainen, suora kesäpuku nimensä väriin,
ametistikoriste kaulassaan ja päässään leveälierinen hattu, jota
somisti sinipunerva silkkinauha. Nainen olisi huomannut, että tämä
nauha oli uusi ja tarkalleen samaa väriä kuin silkkisukat, jotka
nousivat sileistä harmaista kengistä, että neiti Rice-Mathewsin puku
näytti aivan toiselta kuin ennen (tosin yhtä yksinkertaiselta ja
hillityltä, mutta sittenkin toiselta) ja että hän oli niin "sievä" kuin
hän ikänä saattoi tai tahtoi olla.
Archie Laverockin mieleen ei johtunut ajatella oliko hän sievä
vai yksinkertainen. Hän oli vain Mauve. Hän täytti — ja miten
täydellisesti! — nuorukaisen sydämen.
Mutta tervehtiessään Mauvea Archie sanoi hänelle vain tavallisimmat
kohteliaisuudet siitä kuinka herttaisesti hän teki tullessaan, ja
astuessaan jalallaan (pitkällä, sirolla jalallaan) ensimmäistä kertaa
Archien vaunuun totesi hänkin varsin tavanomaisesti kuinka hauskalta
kaikki siellä näytti — eikä kumpikaan vielä ollut virkkanut sanaakaan
siitä, mitä he olivat aikoneet sanoa toisilleen.
Archie luuli edellisen iltapäivän ja illan jälkeen tietävänsä mitä hän
tahtoi. Se tosiseikka, että Persiassa tai jossain muualla oli toinen
mies, joka halusi Mauvea, teki hänen mielensä kiihkeäksi. Se kannusti
häntä ja piti häntä jännityksessä, aivan kuin kilpailun alkaessa. Tuo
tyttö — tyttö, jota joku toinen halusi; hän oli Archien tavoittelema
päämäärä.
Tytön mielestä ei asia ollut niinkään yksinkertainen. (Tyttöjen
mielestä asiat harvoin ovat sitä.) Hänkin oli miettinyt yön
hiljaisuudessa. Mitä olikaan hänelle tapahtunut? Viisi vuotta hän oli
pitänyt itseään naisena, jonka sydän oli omistettu muistolle — naisena,
jonka elämästä mielenkiinto toista sukupuolta kohtaan ainiaaksi oli
pyyhitty pois. Nyt — nyt näytti miltei siltä, kuin olisi hänen elämänsä
täyttänyt kolminkertainen mielenkiinto... Ei vain yhtä miestä kohtaan!
Kolmea miestä kohtaan samaan aikaan.
Oli Basil, mies, joka kuului menneisyyteen... Mutta siitä huolimatta
kaikki, mikä oli täyttänyt hänen elämänsä, kaikki pysyi samana.
Sitten oli Archie Laverock, nykyisyyden mies. Miksi olikaan Archie
näinä päivinä niin suunnattomasti kohonnut hänen silmissään? Mutta
varmaan hän olikin parempi kuin Mauve aluksi oli kuvitellut. "Liikkeen"
kirjoittaessa aikovansa lähettää mr Rice-Mathewsin opettajaksi
nuoren sotilasuran jättäneen kapteenin nimeltä Laverock, ei Mauve
ollut ajatellutkaan häntä niin miellyttäväksi, niin huvittavaksi ja
hyödylliseksi. Sitäpaitsi hän oli hauskan näköinen, vaikkei suorastaan
kaunis mies. Sillä tässä suhteessa Mauve erosi Lucy Joysta ja Meganista
ja monista muista sukupuolensa jäsenistä, joiden mielestä Archie
Laverockin kasvot olivat kauneimmat mitä he koskaan olivat nähneet.
Mauve Rice-Mathews kuului niihin ihmisiin, joita yksi ainoa tyyppi
miellyttää. Hänen ihailemansa tyyppi oli rakenteeltaan voimakkaampi
kuin solakka ja siro Archie ja piirteiltään jyrkempi, haukkamaisempi.
Silmien, ollakseen kauniit, tuli olla väriltään selvät: siniset kuten
Basilin silmät olivat olleet!... Mutta olipa hänellä mitä puutteita
hyvänsä, oli Archie miellyttävä. Etenkin ollessaan läsnä. Vasta hänen
poissaollessaan huomasi hänen vikansa... Ja hän oli tosiaan ollut
suurenmoinen estäessään isoisän murskautumasta tien kiviseinämään.
Jollei Archie olisi osoittanut niin suurta kylmäverisyyttä ja notkeutta
— mutta toisaalta, jollei Archie olisi ruvennut opettamaan isoisälle
autonohjausta, ei tämä milloinkaan olisi joutunut sellaiseen vaaraan.
Isoisä luonnollisesti ihaili nuorukaista. Kuinka kauan tämä oikeastaan
oli ollut Rhosissa? Kolme viikkoa! Mitä oli kolme viikkoa? Verrattuina
niihin vuosiin, jotka Mauve oli viettänyt vain haaveillen Basilista!
Oli totta, että hän tulisi kaipaamaan Archieta tämän lähdettyä. Mutta
varmaankaan — varmaankaan ei kovin pitkää aikaa.
Viime yönä oli Mauve päättänyt sanoa Archielle, että jos tämä kuvitteli
Mauven olevan jollain tavoin sidottu mieheen, joka oli lähettänyt
hänelle hopeamaljakon Persiasta, niin hän oli kerrassaan väärässä.
Mutta aamulla hän oli ajatellut: "Miksi oikeastaan puhuisin siitä
mitään? Mitä se kuuluu Archie Laverockiin?" Nyt hän jälleen toivoi
saavansa jonkun syyn asian mainitsemiseen ja koko jutun selittämiseen
Archielle...
Sillä kolmanneksi oli Lionel hänen mielessään, Lionel, joka kieltäytyi
tyytymästä hänen kieltävään vastaukseensa. Lionel, jota hän ei ollut
nähnyt vuoden 1915 jälkeen, mutta joka nyt oli kotimatkalla. Mauve ei
voinut olla ajattelematta, mitä hän tuntisi Lionelia kohtaan tämän
palatessa ja mitä hän tälle sanoisi.
Samalla oli hänen vaikea selvittää itselleen mitä hän tunsi Archie
Laverockia kohtaan. Miksi sai tämä, elettyään kuukauden päivät hänen
läheisyydessään, hänen mielensä hämmentyneeksi ja rauhattomaksi? Ja
Mauven oli mahdotonta sanoa hänelle, mitä hänen mielessään liikkui.
Mikä tekosyy hyvänsä oli parempi.
Ja siksi hän liioitellulla hilpeydellä ihaili sohvapeitteen
kudontamallia ja pientä tytönpäätä esittävää kuvaa
peilipöydällä ja pienien ikkunoiden kirkkautta, joista avautui näköala
vihreille niityille ja lehtoihin, ja kaikkia taloudellisia mukavuuksia,
jotka tekivät tästä siirrettävästä asunnosta oikean matkailijan
paratiisin.
Sillävälin Archie, näytellessään kohteliasta isäntää, muisti mitä eräs
amerikkalainen asiakas oli sanonut nähdessään Navaracin näytteillä
Lontoossa: "Mutta kuulkaahan, nuori mies, kukapa enää perustaa kodin
asuttuaan tällaisessa paikassa! Tehän annatte suorastaan kuoliniskun
avioliitolle!" Ja Archie oli hymyillyt ja sanonut ystävällisimmällä,
leikkisimmällä sävyllään: "Kenties..."
Mutta tällä hetkellä hänen mielensä täytti ajatus: "Luoja, kuinka ihana
tämä olisikaan häämatkaa varten!"
Hänen ajatuksensa keskeytti Mauven ääni. "Tämähän on mukavampi kuin
mikä loistohuoneusto hyvänsä: mutta yksi teiltä puuttuu."
"Ja se olisi — —?" kysyi Archie, miettien oliko tyttö saattanut arvata
hänen salaisen ajatuksensa.
Mutta Mauve vastasi pinnistetyllä hilpeydellään: "Teillä ei ole
kylpyhuonetta!"
"Eikö ole?" väitti Archie vastaan ja veti esiin suuren kumista
valmistetun kylpyammeen, jonka hän joka aamu täytti suuresta
kattilasta, missä parhaillaan kiehui vettä teetä varten.
"Oh, emmekö joisi teetä portailla", ehdotti Mauve. "Ulkona on nyt
kerrassaan suloista, ja me voimme käyttää koko nurmikkoa pöytänämme — —
—"
Niin he istuutuivat portaille; Mauve matkavaunun ylimmälle askelmalle
ja Archie hiukan alemmaksi, häntä vastapäätä ja katsoen ylöspäin
häneen. Mauve kaasi teetä, koska hän oli lähempänä keittiötä, ja
ojensi Archielle hänen kuppinsa. Yhdessä he söivät Archien valmistamia
voileipiä ja yhdessä he nauroivat turhalle.
Mutta viimein syntyi hiljaisuus, joka ei ollut vältettävissä. Mauve
ojentautui taaksepäin ja asetti
tyhjät teekupit pöydälle. Hän aikoi sanoa: "Kello lienee kahtakymmentä
yli — tai kahtakymmentä vailla — jotakin..." Mutta siitä ei tullut
mitään. Hän vaikeni, istuen askelmallaan, sirot kädet leväten hänen
sinipunaisella puvullaan.
Archie, häntä vastapäätä, alkoi vetää esiin savukekotelonsa ja tarjota
siitä Mauvelle. Mutta sitten hän muutti mieltään, hänen katseensa
kiintyi Mauven käteen, joka toimettomana lepäsi hänen sylissään.
Vaistomaisesti hän ojensi omat pitkät, tummat sormensa Mauvea kohti
eleellä, joka ilmaisi enemmän kuin mitkään sanat.
Mauve ymmärsi. Ojennettu käsi oli jatkoa samaan pyyntöön, jonka
edellisenä päivänä oli alkanut heidän välillään vaihdettu nopea katse
puutarhassa. Kaikki, mitä sillävälin oli tapahtunut, ei merkinnyt
mitään. Archie ojensi kätensä.
Mutta seuraavassa hetkessä Mauve piti parempana olla ymmärtämättä.
Hän liikahti paikaltaan. Hän otti tyynesti sinivalkoisesta
porsliinimaljasta muutamia kirsikoita ja pani ne Archien käteen,
ikäänkuin hän olisi niitä pyytänyt.
Yhtä tyynesti otti nuori mies ne hänen kädestään ja pani ne takaisin
maljaan, mistä tyttö oli ne ottanut. Ja sitten hän selvällä
tarkoituksella ojensi uudelleen kätensä.
Tällä kertaa hän teki myöskin pienen liikkeen tyttöä kohti ja kiinnitti
häneen saman katseen kuin edellisenä päivänä.
Nyt Mauve kohtasi sen.