Sitten hän kääntyi äskettäin keksimäänsä miellyttävää
tyttöä kohti, joka istui hänen vieressään, siisti tukka hiljaa
tuulessakin ja posket vielä punasta hohtaen.
Hän tunsi äkkiä voimakasta halua nimittää häntä ristimänimellä.
Hän lisäsi siis: "Muuten, teillä on sangen harvinainen nimi, eikö
totta? Miten," hiljemmin, "miten se kirjoitetaan?"
Heidän välilleen tuntui laskeutuvan kylmyys, joka jääti lämpimän
ystävyyden. Aivan selvästi, pannen kuin pisteen jokaisen kirjaimen
välille, neiti Rice-Mathews tavasi sen hänelle. "M-a-u-v-e."
"Vai niin. Samoin kuin senniminen väri. Käsitän", sanoi nuori Laverock
miellyttävästi vaimennetulla äänellään.
Erään seikan hän oli oppinut eräältä toiselta kauniilta opettajaltaan:
"Tyydy joskus kieltävään vastaukseen. Naisten luullaan ihailevan
miehiä, jotka eivät sitä tee. Mikä erehdys! Me ihailemme vain
niitä, jotka joskus tyytyvät siihenkin. Kun olet aivan varma siitä,
että sinulle iloisesti annetaan mitä pyydät, silloin on aika pysyä
pyynnössäsi! Mutta siihen asti kultainen sääntö kuuluu: Älä koskaan ole
tunkeilevainen!"
Tässä neiti Rice-Mathewsin asiassa hän siis otti tämän opikseen eikä
yrittänyt enää jatkaa ristimänimi-kysymystä.
Eipä hän aavistanut, miten pian hän pyytämättään saisi kuulla oman
etunimensä tytön huulilta!