Sininen kalliokyyhkynen ja keltasirkku.
Seuraavana aamuna, sinä aamuna, jolloin mr Rice-Mathewsin piti ottaa
ensimmäinen ohjaustuntinsa, oli loistava ilma. Walesin kyyneleet
näyttävät niin toivottomilta, mutta mikä voi olla sen hymyn vertaista?
Sillä nyt Archie tutustui aurinkoiseen, eloisaan, tuoksuavaan
maaseutuun ja selväpiirteisiin vuoriin, joiden yli pilvenvarjot
kiitivät kuin jättiläismäiset merisiat vihertävällä valtamerellä.
Suuria timantteja kiilteli pensaissa jokaisen majan oven edessä.
Vesirikkaat virrat lorisivat sananjalkojen ohi; äänettömänä solui joki
vanhan kivisillan kaarien alitse. Kalastaja seisoi reisiään myöten
vedessä lähellä rantaa, jonka ohi Archie kulki. Ja oi, tuota kosteaa,
lämmintä kuusaman tuoksua kaikilta tienvieriltä matkalla Rhosiin!
Mitä ohjaukseen tuli, huomasi Archie sen alusta asti toivottomaksi. Mr
Rice-Mathewsista ei milloinkaan tulisi autonohjaajaa! Auto oli tuolle
vanhalle intoilijalle suunnilleen samanarvoinen kuin omena kalalle.
Nuori Laverock arveli, että hänen tietämättään ei auto koskaan jättäisi
tuota tasaista kenttää talon edessä, paitsi silloin kuin hän itse vei
sen alas leveälle tielle valkoisten veräjänpylväitten ohi. Tämän tunnin
jälkeen vanhus olisi lopussa.
Lounas, joka oli jälleen katettu ruusujen kiertämälle parvekkeelle,
keskeytti tunnin. Sitä olisi iltapäivällä jatkettu, vaikka ohjaukseen
vaaditaan kättä yhtä hyvin kuin lujaa tahtoa, ja mr Rice-Mathewsin
vanhat, heikot kädet vapisivat väsymyksestä ohjausrattaan
hoitamisesta. Mutta neiti Rice-Mathews, munakori
käsivarrellaan, huomautti, että hänen isoisänsä oli saanut kyllin
harjoitusta täksi päiväksi.
"Toivoisin sinun tulevan katsomaan tätä kanaa, isoisä", sanoi hän.
"Ettekö tekin tule, mr Laverock?" — niin, tuskinpa hän olisi voinut
jättää nuorukaista seisomaan siihen.
He seurasivat häntä puutarhaovien läpi polkuja myöten kanakoppeihin
ja pihalle, joka näytti loppumattomalta höyhenten vilinältä, ja jolta
kuului hurjaa kirkunaa heti Rhosin nuoren emännän ilmestyessä.