"Ole hiljaa. Polly! Frankie, hae jotakin juotavaa! Frankie! Lucy, mitä
sinä teet, lemmikkini? Tule tänne ulos!"
"En voi mitenkään, pikku äiti", kuului kirkas ääni huvilan toisesta
kerroksesta. "Miten voisin tulla alas, kun kasvoni ovat valkoisen
voiteen peittämät. Amiraali vallan kauhistuisi."
"Mikä kauhea päähänpisto! Miksi tuhritte kasvonne aivan valkeiksi,
miss Lucy?" Amiraali korotti ääntään puhuen kysyvällä, mielistelevällä
äänellä. "Onko tapana maalata liljaa? Miksi valkaista sitä?"
"Minun on kuivattava ihomaali kasvoistani jollakin, ja tämä on
todellakin parasta kasvovoidetta, mitä on saatavana. Ainakin olen minä
sanonut niin eräässä allekirjoittamassani todistuksessa." Tämä lyhyt
huomautus hukkui lasien ja lautasten kilinään, joita Frank kantoi
tarjottimella; Frankie, joka oli kokonaan toinen kuin hetki sitten.
Nöyränä kuten palvelijatar ja hiljaisena kuten joku tuolilla olevista
tyynyistä.
Nuori Laverock, seisten yhtenä kunnioittavana huomaavaisuutena näitä
vanhempia herrasmiehiä kohtaan, kätki sisimmässään ajatuksia, jotka
olisivat olleet kaikkea muuta kuin mieluisia asianomaisille, jos he
olisivat ne voineet nähdä.
Ei mikään voi olla kauniimpaa kuin nuoruuden ihailevat ja
jumaloivat silmäykset niihin, jotka yhteiskunta ja ikä ovat
asettaneet huomattavaan asemaan. Mutta toiselta puolen, kuka voi
anteeksiantamattomimmin tehdä naurunalaisiksi heidät, kun he haluavat
kilpailla nuoruuden kanssa sen omalla radalla?
"Missä on Frankie?" kirkui papukaija. "Mikä elämä!"
"Mitä mahtaa noilla vanhoilla puhvelihärillä olla mielessään, jotka
niin odottamatta ilmestyivät häiritsevinä seuraan, jolla oli kovin
hauskaa yhdessä. He pilasivat kaiken. Ei kukaan toivonut heidän
tulevan. He muuttivat äidin ja tädin iloisen lavertelun kohteliaaksi
keskusteluksi. He eivät olleet huomaavinaankaan häntä ja poikaa,
vieläpä he vihasivatkin heitä jollain tavoin, sen hän tunsi.
"On naurettavaa", tuumi Archie, "etteivät he aja kotiinsa ja pidä
huolta, että heidän lapsenlapsensa joutuvat kunnollisesti ajoissa
vuoteeseen, sensijaan että — —."
"Olemme ajatelleet pientä huvimatkaa, jos äitinne sallii Teidän tulla
mukaan. Mutta kiiruhtakaahan nyt, miss Lucy", huudahti amiraali
uudelleen Archien
hylkäämästä tuolista. ("Ah, rakas mrs Joy, minulla on kirjelippunen
sisareltani, missä hän lupautuu 'kaitsijaksi', ha, ha, ha. Pidämme
hyvää huolta miss Lucystä, sen minä lupaan. Huolehdimme hänestä mitä
hellimmin.") Senjälkeen kovemmin: "Aikainen aamiainen lankoni luona
Maidendalissa. Sitten matka Murray'in — lupaa tulla ihana ilta. Joki
tulee olemaan ihastuttava. Tehän olette sanonut, että pidätte tanssista
ulkona luonnossa."
Iloinen, tyytyväinen naurahdus sisältä: "Mutta minua odotetaan lady
Richbournen kutsuihin 'Carltonilla' tänä iltana."
"Sehän sopii hyvin, oikein hyvin", huudahti vanha, hyvinsäilynyt
sotilas, joka istui mrs Harrisonin vieressä. "Meillä on aikaa muutamiin
tansseihin ja sitte ajamme me Teidät kaupunkiin. Pukeutukaa nyt
hienoimpiin koreuksiinne —."
"Hopeapitsiseenkö?" kuului keimaillen ikkunasta.