"Näyttikö hän siltä? Eikö hän pikemminkin ollut minun keski-ikäinen,
epäluuloinen mieheni?"
"Miehenne? Ei. Haluan tietää, onko hän sitä, onko hän todellakin?"
"Uskoisitteko te sitä", jatkoi arvoituksellinen nuori nainen. "Näyttikö
se todellakin siltä?"
Nuorella Lavcrockilla ei ollut rohkeutta sanoa, että hän heti
ensihetkenä oli pitänyt heitä naimisissa olevana parina, joka oli
joutunut kiivaaseen sanavaihtoon. Mutta tätä ei hän nyt muistanut. Tämä
suloinen, pieni olento. Melkein lapsi. Olisiko hän sidottu niin raakaan
mieheen, joka heitti hänet moottorista.
Raivostuneena jo tästä ajatuksestakin huudahti hän: "Voinko minä tietää
mitä minun on ajateltava?"
"No, niin, toistakaa kohtaus mielessänne. Ettekö halua tehdä sitä?
Toivoisin teidän täyttävän pyyntöni. Minulla on syyni siihen",
virkkoi tytön visertävä ääni. "Kertokaa miltä minä näytin 'Rakkaus ja
mustasukkaisuus' draamassa. 'Ehkäisty pako'. 'Shylockin vallassa'?"
Ennenkuin tyttö oli lakannut puhumasta selvisi koko juttu nuorelle
miehelle.
"Te haluatte leikitellä kanssani", huudahti hän poikamaisesti
naurahtaen, mikä sai kaksi syvää kuoppaa näkymään hänen
auringonpolttamissa poskissaan ja samalla näytti moitteettoman rivin
valkoisia hampaita. "Nyt ymmärrän kaiken."
Tytön katse säihkyi ja salamoi hänen omaansa vasten. "Vai niin,
teettekö sen?"
"Kyllä." Hän nauroi: "Sehän on päivänselvää. Millainen aasi minä
olinkaan kun en huomannut valokuvauskonetta pensasaidalla. Kuvattiin
tietysti koko ajan, eikö niin? Eipä ole ihme, että ystävänne
valkoisessa takissa oli niin raivostunut minuun, kun tulin ja sotkin
kaiken. Luonnollisesti. Sehän oli filmaus. Te näyttelitte kohtausta
filmiin."
Tyttö nyökkäsi ihastuneena. "Te olette arvannut sen vihdoinkin. Tehän
näyttelitte melkein itse
mukana, hyökätessänne näyttämölle ja viedessänne minut salamana mukaanne,
ennenkuin edes ehdin ottaa coldcreamin esille pyyhkiäkseni pois
ihomaalin."
"Olen todellakin kovin onneton, mutta —"
"Ja minusta se oli suurenmoista", vakuutti filmisankaritar ihastuneena.
"Sydney olikin juuri lopettanut tälle päivälle! Mies valkeassa takissa
oli regissööri. Vanha Artur (joka jokapäiväisessä elämässä on hyvin
hyväntahtoinen) oli kappaleessa mieheni. Hänen piti raa'asti hyljätä
minut tienristeykseen, missä hän luuli minulla olevan kohtauksen
kauniin serkkunsa kanssa, jota hän aamuvarhaisesta piti vangittuna
kellarissaan. Teidän täytyy ensi kuussa mennä eläviinkuviin katsomaan
koko tarina. Sen nimenä on 'Monimiljonäärin morsian' tai jotain
sentapaista. Ah, teillä ei ole aavistustakaan mitä se morsian raukka
(minä) saa kestää. Sisäänteljettynä, nälkäisenä, pako ikkunasta,
hyppäys lentokoneesta — Aivan kylliksi pelottamaan kenen tahansa
naimisiin menemästä. Tai ehkäpä Te olettekin naimisissa, herra —? Eikö
Teistäkin olisi hauskempaa, jos tietäisimme toistemme nimet?"
"Siitä varjelkoon taivas. Tarkoitan, että olisin naimisissa", virkkoi
ritarimme nauraen tytölle. "Nimeni on Laverock."
"Kapteeni?"
"Ei enää, olen ollut."
"Laverock, se on kaunis nimi."
Tyttö oli jättänyt kokonaan jäykkyytensä ja puheli luvan saaneen
koulutytön iloisuudella, mutta myöskin sellaisen nuoren naisen
varmuudella, joka on tottunut miellyttämään. Hänen äänessään tuntui
käskevä sävy sanoessaan: "Kertokaa minulle itsestänne jotakin. Mitä te
teette? Ette mitään, oletan."
Nuori mies sanoi valittaen: "En mitään sanotte te. Satun nytkin juuri
olemaan täydessä työssä. Olin kovin onnellinen saadessani tämän
toimen. Tässä siunatussa maassa on kova työn puute. Joka tapauksessa
on sellaiselle poloiselle kuin minä, jolta menee neljä vuotta elämästä
hukkaan juuri parhaassa iässä, jolloin voisi luoda tulevaisuuden
itselleen, vaikeaa saada voita leivälleen.
"Teidän voinne ja leipänne näyttää käsittävän oman sievän auton, joka
kulkee ihastuttavasti."
"Sitä se tekee, mutta kautta taivaan, luuletteko sen olevan omani?"
virkkoi ohjauspyörässä istuva mies hymyillen, sillä tämän olettamuksen
oli hän jo saanut kuulla monesti uudessa elämässään. "Huonosti arvattu,
rakas neitini. Tämä ei suinkaan ole uuden toimeni hedelmä, se on
päinvastoin juuri toimeni."
"Tarkoitatteko, että myytte autoja?"
"Olen liikkeen palveluksessa, joka tekee sitä", selitti hän. "Liikkeen
omistajan vanhin poika oli toverini Sommella, hän oli kyllin
ystävällinen tarjotakseen minulle tämän toimen päästessäni pois
sairaalasta ja saadessani lääkäriltäni määräyksen oleskella paljon
ulkoilmassa.
"Toverini ehdotti, että minä ajaisin ostetut autot omistajilleen, siksi
olen minä tässä. Tämä on pikku Standardin ensimmäinen matka, ja kovin
tapausrikas sellainen, eikö totta?"
"Toivon tuottavani sille onnea", sanoi tyttö miettivänä. "Tehän
kai tiedätte, miten taikauskoisia me teatteri-ihmiset olemme. Me
uskomme onnenpyörään, uniin, aavistuksiin, taikaesineisiin ja muihin
sellaisiin."
Äänensävy, millä hän sanoi "me teatteri-ihmiset", oli kovin lystikäs.
Laverock olisi lyönyt vetoa, ettei tämä pikku tyttö, joka tuskin oli
yhdeksäätoista, ollut ollut kauaakaan teatterissa tai aivan juuri
otettu filmiyhtiön palvelukseen. Mutta missä oli hän aikaisemmin nähnyt
nämä hienopiirteiset, soikeat kasvot? Hänen kuvansa on kai äskettäin
ollut jossain kuvalehdessä, ajatteli hän. Hän kääntyi uudelleen tyttöön
päin sanoen:
"Te aijotte kai nyt sanoa minulle oman nimenne?"
Tyttö piti pienen vaikuttavan paussin.
Sen jälkeen tuli sellainen ilmoitus, joka sai nuoren miehen
huudahtamaan: "Kautta Jupiterin!" Ääni ylpeydestä ja ihastuksesta
väristen, mikä todisti hänen
nauttivan kuuluisuudestaan koko sydämestään, mainitsi hän nimen, joka
sinä keväänä oli tunnettu joka paikassa aamiaistasyövässä Englannissa,
kaikille niille kolmelle miljoonalle ihmiselle, jotka tilasivat erästä
määrättyä kuvitettua aikakauslehteä.
Hän sanoi: "Olen Lycy Joy".