OTTILIA (näyttämön takana, laulaa). Sun on sydämein, on iankaikkisesti!
BARNAU. Hän tulee kuin kutsuttu. Käytä nyt tilaisuutta hyväksesi.
OTTILIA (esiin). Herrani, alamaisin palveliattarenne on jalkojenne
juuressa.
WISMAR. Päinvastoin pitäisi olla.
BARNAU. Miestenhän pitää langeta polvilleen suloisien impien eteen.
OTTILIA. Mutta ei kahden niin korkiasti oppineen herran kuin te olette.
Suurimmasti kunnioitan minä teitä. Suuria laatikkoja laatikkojen
jälkeen on asemahuoneelta vedetty kaupunkiin, ja minun arveluni mukaan
kuuluvat ne kaikki teidän tieteellisiin kokoelmiinne. Tohtori Offenburg
seisoo par'aikaa siellä alhaalla, tutkistellen erästä hirvittävää
kalloa. Hän koetti vakuuttaa minulle, että se on Goliat-jättiläisen
sylikoiran pääkallo, mutta sitä min'en uskonut. Kaikki te tiedättekin,
hyvät herrat! Minun ymmärrykseni seisoo vallan.
BARNAU. Ja kuitenkin tiedät sinä jotain, jota me emme tiedä, vaan jonka
sanomattoman kernaasti tahtoisimme tietää. (Hiljaa). Autanko ma sua?
WISMAR (hiljaa). Jos olisit niin hyvä.
BARNAU (hiljaa). Täällä on tänään jo jaettu kahdet rukkaset, minä
toivon toki sinulle käyvän paremmin.
OTTILIA. Eno, minä olen varsin hämmästynyt. Te tahdotte tietoja
minulta, kysytte neuvoja minulta?
BARNAU. Niin neiti raivio. Katseleppas herraa tuossa!
OTTILIA. No?
BARNAU. Etkö huomaa hänessä mitään?
OTTILIA. En muuta, kuin mitä jo alusta pitäin olen hänessä huomannut.
BARNAU. Ja mitä se?
OTTILIA. Pitääkö minun sanoa?
BARNAU. Tietysti! Kun enosi ja holhojasi kysyy.
OTTILIA. No, niin, minä olen nähnyt miehiä, jotka ovat olleet vähemmin
viehättäviä kuin herra Wismar.
WISMAR. Oi, neitini!
BARNAU. Tämä herra on mahtava mathematikeri, hän osaa mitata kaikki
kulmat, vieläpä sekä auringon että kuun parallaksitkin, yksi ainoa
kulma vain on, jota hän ei vielä ole saanut tutkineeksi.
OTTILIA. Mikä kulma?
BARNAU. Sinun sydämesi kulma.
OTTILIA. Mutta eno, sinä saatat minut hirveään pulaan.
BARNAU. Tarkoitat kai, kun minä kolmantena puhelen asiasta, kun en
jättänyt sitä hänen tehtäväkseen, ollessaan sinun kanssasi
kahdenkesken, kuu en antanut hänen itse sulle tunteitaan tunnustaa?
Niinpä kyllä, lapsikulta, mutta sinun hilpeytesi saapi hänet aina
äänettömäksi, senvuoksi täytyi minun rientää hälle avuksi.
WISMAR. Lakkaahan jo, säästähän toki tuon armaan neidon
arkatuntoisuutta. Niin, neitini, Oswald on puhunut totta; Te olette
tehnyt minuun syvimmän, katoamattoman vaikutuksen, vaikutuksen, joka
vetää miestä neidon luo tarjoamaan itseään hänelle. Ainoa, minkä minä
voin teille tarjota, on suora, rehellinen sydän, joka vilpittömällä
uskollisuudella teihin liittyy. Jos tahdotte olla omani, olen
vakuutettu elämäni onnesta ja toivon ett'ei teidänkään kohtalonne minun
kanssani onnettomaksi tule. Nyt päättäkää itse.
OTTILIA (kainosti). Herrani, kuinka saatan minä näin aivan
silmänräpäyksessä -- pitäähän mun ensin toki miettiä -- --
BARNAU. Mitä siin'on miettimistä? Pika-päätös paras päätös! Sulla ei
ole äitiä, jonka tahtoa sun kuulustella pitää, ainoastaan seurata
minun, enosi ja holhojasi neuvoa. Ja minä puolestani liitän riemulla
teidän kätenne, sillä Brunon tunnen minä perinpohjin, jotta saatankin
sanoa: Parempata miestä sin'et saisi milloinkaan. Puhu nyt.
OTTILIA. Vaan -- kuinka sinä minua pakoitat!
BARNAU. Muille sit'en tekisikkään, mutta iloiselta, älykkäältä
Ottilialtani tohdin jo odottaa pikaista päätöstä.
OTTILIA. Oi, kuinka viekkaasti sa ajoit minut satimeen -- min'en saata
pettää luottamustasi -- no -- niin!
(Kasvot poispäin, käsi Wismar'ille).
WISMAR (ottaa hänen kätensä), Ottilia! Onko tämä totta?
OTTILIA. Enhän muuta saata, kun te mua pakoitatte.
WISMAR. Mutta ainoastaan käsi? Eikö silmää myöskin? Enkö siitä saa
nähdä tämän käden antavan itseänsä mielellään?
OTTILIA (kääntyy vitkaan, katsoo häneen häveliäästi).
WISMAR. Ja silmää seuraapi sydän?
OTTILIA. No niin. Pakoitattehan te minut ilmaisemaan kaikkityyni!
Kuinka te sydämeni vangitsitte, sit'en tiedä mutta -- -- --
WISMAR. Mutta?
OTTILIA. Minä miellyin teihin heti ensisilmänräpäyksessä.
WISMAR. Miellyitte vain?
OTTILIA. Jos vielä enemmän tietää tahdotte, odottakaa kunnes olemme
kahdenkesken. Tuon hirveän enon ei tarvitse kaikkea kuulla!
BARNAU. Olenko minä todellakin niin hirveä?
OTTILIA (heittäikse hänen kaulaansa). Hirveä, paha julmuri sinä olet,
eno, kun saatoit ilmi sen, mitä itsekseni aivan hiljaa salailin.
BARNAU. Sydämesi kulmassa?
WISMAR. Ottilia! Morsiameni! Sulo impyeni!
OTTILIA. Morsian! Minä morsian! Voi, herrainen aika, nyt pitää mun siis
ruveta vallan hiljaiseksi, nyt en enää tohdi laulella enkä nurmella
juoksennella?
WISMAR. Laulele sinä vain ja tanssiele tahtosi mukaan, minä teen sulle
seuraa.
BARNAU. Minun seuraukseni seuraa teitä, armaat ystäväni. Hiljaa toki,
nyt emme enää ole yksin.
Kymmenes kohtaus.
Entiset. Schummrich (perältä oikealta).
SCHUMMRICH. Hyvä herrasväki, saan kunnian toivottaa hyvää iltaa!
WISMAR. OTTILIA (kiittävät äänettömällä kumarruksella, menevät perälle
vasemman koriste-aidan luo, puhelevat hiljaa keskenään).
BARNAU. Tervetultua, herra Schummrich.
SCHUMMRICH (Barnau'ille kuni uskotulleen). Minua on vähän kaivellut,
herra Barnau, että tuo pikkuinen tän'aamuna antoi mulle -- rukkaset --
sitä en olisi uskonut -- me olemme kaupungin rikkaimpia -- ää -- mutta
minä koen unhoittaa sen. Minun varoissani saatan kolkuttaa kenen ovea
tahansa ja nyt vasta olen tullut oikein vakavaan päätökseen ottaa
itselleni rouvan tästä talosta. Näin meidän miesten kesken, kumpaan te
neuvotte minun tähtäämään? Neiti Ottiliaanko vai neiti Idunaan?
BARNAU. Herra Schummrich, rouvansa pitää jokaisen valita itse, siinä
suhteessa ei saa luottaa kenenkään muun makuun.
SCHUMMRICH. Ää -- te olette oikiassa. Hm, sitten olisi Ottilia-neiti --
kuten huomaan, syvässä keskustelussa tohtori Wismar'in kanssa.
BARNAU. Tohtori Wismar selittää hälle erästä tähtitieteellistä
perusjohdetta!
SCHUMMRICH, Kuinka?
BARNAU. Suhteellisista vetovoimista.
SCHUMMRICH. Se selitys tuntuu jotenkin pitkäveteiseltä. Kuinka
mokomasta saattaa neidon kanssa puhella?
BARNAU. Neidot kuuntelevat semmoista ylipäänsä aivan mielellään.
Yhdestoista kohtaus.
Entiset. Ulrika (oikealla). Thusnelda.
Palvelia (perältä, oikealla).
PALVELIA (tuopi tee-varustukset, pois).
THUSNELDA (valmistelee teetä perällä).
SCHUMMRICH. Niin, varsinkin niin oppineet kuin Ulrika-neiti.
ULRIKA. Herrat puhelevat minusta?
SCHUMMRICH (kääntyy). Hyv'iltaa, neitini.
ULRIKA. Kuinka saan minä kunnian olla keskustelunne esineenä?