OFFENBURG. Ei tässä, herra Barnau, saattaisimme tulla häirityksi.
BARNAU. No mennään sitten.
(Offenburg'in kanssa perältä vasemmalle).
Kuudes kohtaus.
Irmgard.
IRMGARD (oikealta). Hän on poissa, todellakin poissa! Ja kuitenkin
kuulin minä juuri äsken-ikään hänen äänensä! Hän meni siis pois
pyytämättä minulta anteeksi! Voi, kuinka suurta pilkkaa ihminen joutuu
kärsimään! Minulle ilmaisee hän salaisen lempensä toisiin! Käyttää
minua välittäjänä, neuvonantajana, kuni vanhaa tätiä tai mummoa. Ja
kaikenmoisiin nuo miehet rakastuvatkin! Nuoriin, puoli-kasvuisiin
lapsiin. Voi, noita miehiä, noita miehiä! -- Ken tulee?
Seitsemäs kohtaus.
Irmgard. Wismar (aikoo perällä oikealta vasemmalle).
IRMGARD. Ahaa, Bruno! Oi, ystäväni, nyt ainoastaan pari sanaa!
WISMAR. Anteeksi, veljenne odottaa minua.
IRMGARD. Ainoastaan pari sanaa! Minun täytyy pyytää Teiltä neuvoa.
WISMAR (esiin). Minä kuultelen, neitini.
IRMGARD. Voi, Te olette niin sanomattoman kylmäkiskoinen! Tuollainen
ette ollut ennen muinoin.
WISMAR. Jättäkäämme sikseen muinoiset muistot! Kuinka saatan olla
hyödyksenne?
IRMGARD. Teidän lauseenne on nyt minun päätökseni. Eräs ystäväni on
pyytänyt minua seurakseen Italiaan, jossa viipyisimme pitemmän aikaa.
Suostunko minä siihen?
WISMAR. Ehdottomasti.
IRMGARD. Sekö neuvonne?
WISMAR. Italiassa on hyvin paljon kaunista, erinomaisen paljon
katseltavaa.
IRMGARD (surumielisesti moittien), Min'en olisi luullut Teidän neuvovan
minua poistumaan, niin kauvas poistumaan täältä!
WISMAR (yhä kylmästi). Miks'ette?
IRMGARD (its.). Inhoittavaa!
Kahdeksas kohtaus.
Entiset. Barnau (vasemmalta, perältä).
BARNAU. Ahaa, täällähän sinä oletkin!
WISMAR. Minä juuri ai'oin tulla sua auttamaan.
BARNAU. Älähän huoli, se olikin väärä laatikko, siinä oli pelkkiä
luurankoja. Tohtori Offenburg jäi sinne mittailemaan kalloja. Mutta
minulla olisi muuta puheltavaa kanssasi.
IRMGARD. Minä luultavasti häiritsen herroja.
BARNAU. Hm -- et varsin -- pianhan toki jo salaisuudet ilmaistaan.
Kuinka pitkälle on asiasi Ottilian kanssa joutunut? Joko olet hälle
tunteesi tunnustanut?
WISMAR. En vielä.
IRMGARD (kiihkolla). Mitä sanot, Oswald, rakastaako Wismar Ottiliaa?
BARNAU. Kummastuttaako se sinua?
IRMGARD (suurimmalla katkeruudella). Ei suinkaan, minua ei enää
kummastuta mikään. Herrojen sydämet näkyvät olevan erinomaisen
tulen-arkoja! Tuskin tänne saapunut, kun jo palaa ilmi-tulessa! Onneksi
vain Ottilialle ja Idunalle! Minä pelkään toki seikoista syntyvän
kamppailuja, rettelöitä, sillä teill' on kilpa-kosioita pelissä! Niin,
niin, Oswald-kulta, tohtori Offenburg lempii Idunaa, hän on kymmenen
vuotta nuorempi sinua, ja ken tietää kumpaisen puolelle Idunan sydän
kallistuu. Ja herra Schummrich aikoo myöskin naida yhden tämän talon
naisista. Kun ei Iduna enään olekkaan vapaa, töyttää hän varmaankin
Ottiliaan ja Teihin, herra Wismar. No, minä toivon toki, ett'ei nämät
kilpakosiat koskaan veristä toisiaan.
(Pois).
BARNAU. Kateus ja kiukku kalvaa hänen sydäntään, ja syystäpä kyllä!
WISMAR. Minun on häntä melkein sääli.
BARNAU. Hän on kohtalonsa hyvin ansainnut, hän on pitänyt leikkinään
miesten pyhimpiä tunteita koketteriallaan, kiemailemisellaan on hän
tuottanut tuskaa monelle, niinkuin sinullekkin, ja siten omaa onneansa
pilkannut. Nyt kärsii hän vain ansaittua kostoa siitä. Niinpä joka
koketille käyköön.
WISMAR. Saatatpa olla oikeassakin, mutta yksi hänen sanoistaan saattoi
minut rauhattomaksi. Tiedätkö herra Schummrich'in tähtäilevän Ottiliaa?
BARNAU. Tiedän varsin hyvin ja siksipä sinua etseinkin. Ilmoita
sukkelaan tunteesi Ottilialle, ennenkuin Schummrich ennättää sen tehdä.
Sitte olet asiastasi varma.
WISMAR. Mitä, suostuisiko Ottilia toiseen? Vereni kuohuu sitä vain
aatellessanikin!
BARNAU. Min'en ollenkaan pelkää ymmärtäväisen Ottilian pitävän tuosta
narrista; kuitenkin: Tyttöjen sydämet ovat epäluotettavia. Tee
sentähden kiireesti tunnustuksesi.
WISMAR. Kyllä jo tänäänkin sana kolme tuntia pyöri kielelläni, kun olin
hänen kanssaan kävelyllä, mutta leikillään hän yhä suuni lukitsi. Hänen
hilpeytensä poisti jok'ainoan totisen aatoksen mielestäni.
Yhdeksäs kohtaus.