IRMGARD. Sivistymätön, siivoton lapsi -- tollikko -- omien sanojenne
mukaan, armollinen rouva.
ADELGUNDA. Lapsesta kyllä kasvaa neitonen. Vanhat-piiat ovat yleensä
jonkinjoutavaa liika-painoa vain.
IRMGARD (raivoissaan). Minuako tarkoititte, täti-rouva?
ADELGUNDA. Minä sanoin "yleensä," jos tahdot ottaa itseesi, niin tee
niin hyvin.
IRMGARD. Tämä on kauheata! Jos oudot ihmiset lausuisivat mokomia
loukkauksia, voisi olla kuinka tahansa; mutta isämme todellinen sisar!
ULRIKA. Jonka pitäisi näyttää meille hyviä, kärsivällisyyden
esimerkkiä!
ADELGUNDA. Luuletteko te hyvän esimerkin vaikuttavan itseenne mitään!
IRMGARD. Voi, sua, veliparkani! Jos hän todellakin on saanut päähänsä
naida Idunan -- --
ULRIKA. Ja ruveta Teidän vävypojaksenne!
IRMGARD. Kauheata!
ADELGUNDA. Oi, jos hän nyt kuulisi nuo lauseenne! Varmaankin ottaisi
hän vaimokseen vaikka kenen tahansa, ainoastaan päästäkseen elämästä
mokomien sydämettömien, itserakkaiden sisarien kansaa!
(Esirippu alkaa laskeutua vitkaan).
ULRIKA. Mekö sydämettömiä?
IRMGARD. Mekö itserakkaita?
ADELGUNDA. Niin, te juuri!
ULRIKA. Sama sydän on häntä ja minua lämmittänyt!
IRMGARD. Meitä yhdistää luonnon siteet.
ADELGUNDA. Ne tuntuvat hänestä orjantappurakahleilta!
ULRIKA. Mikä pohjaton hävyttömyys! Ja todellinen täti -- veljensä
tyttärille! -- Mokomata kuullessa, alkaa epäillä ihmisyyttä
löytyvänkään!
IRMGARD. Te ylpeilette korkea-arvoisesta herra puolisostanne; mutta
ellei Teidän ylevissä seuroissanne ole enemmän sivistystä, kuin mitä
Teissä ilmoittaikse, kiitän minä kunniasta!
ADELGUNDA. Sisaret, jotka pelkästä itserakkaudesta vastustavat
todellisen veljensä elämän-onnea, eivät ansaitse sisaren nimeä!