ADELGUNDA. Minä pyydän myöskin saada olla vapaa siitä, että mokomata
kelvotonta kappaletta käytetään todistajana äitiänsä vastaan.
OTTILIA. No, hyvä, täti-rouva, paras todistaja Thusneldan suhteen
olette te itse, sillä te juotte joka aamu täyteläiset kuusi kuppia
kahvia, -- teiltä ei edes vahingossa milloinkaan jää tippaakaan kannun
pohjaan.
ULRIKA (nauraen). Siinä olet oikeassa!
IRMGARD (nauraen). Hyvin lausuttu!
OTTILIA. Älkää naurako ilman syytä, sillä joka katsannossa te
kohtelette Thusneldaa vallan kelvottomasti.
IRMGARD. Pidä sinä vain huolta itsestäsi, äläkä meistä.
OTTILIA. Minun tietääkseni oli enon aikomus, että Thusneldaa piti
pidettämän hänen lapsensa vertaisena eikä kohdeltaman niin kamalan
ilkeästi kuin nyt tapahtunut on.
IRMGARD. No kaikkia! Hänen lapsensa vertaisena! Thusnelda on
mieron-kiertäjän, köyhän näytteliättären tytär. Hänen äitinsä kuoli
kaupungissa kurjuuteen. Jalomielisyydestään otti veljemme tytön
perheesemme; ahkeruudellaan ja toimeliaisuudellaan tekee Thusnelda
ainoastaan velvollisuutensa.
OTTILIA. Kunpahan te vain tekisitte velvollisuutenne häntä kohtaan!
ULRIKA. Mitkä ne olisivat?
OTTILIA. Ystävällisyys alammaisia kohtaan on jokaisen velvollisuus, ja
kuta sivistyneempi, kuta ymmärtäväisempi tahdot olla, sitä
täydellisemmin sua vaaditaan tuota velvollisuutta täyttämään.
ULRIKA. Eipä maksa vaivaa sinun kanssasi kiistellä.
OTTILIA. Tiede-ylpeys on kelpo ketun-pesä, johon sopii vetäytyä aina,
kun ei satu tietämään mitä sanoisi.
ADELGUNDA (huo'aten). Jospa toki viimeinkin riita meidän talosta
loppuisi!
OTTILIA. Tuohon huokaukseen yhdyn minäkin aivan sydämeni pohjasta!
ULRIKA. Ah niin, kylläpä jo olisi aika kuulla ystävällisiä sanoja
täällä!
IRMGARD. Jospa sen huomaisivat ne, jotka aina riidan alkavat!
Kahdeksas kohtaus.
Entiset. Thusnelda.
THUSNELDA (palajaa, tuopi nenäliinan, kokoo astiat, jotka asettaa
ruokapöydälle, menee perältä oikealle).
OTTILIA (laulaa).
Majassa rauhan tässä
Ei rauhaa tunneta.
(Idunan luoksi, ystävällisesti).
No, mitenkä käypi sun neulomuksesi? Hm, hm, se ei ole tarpeeksi kaavan
mukainen eikä sileä!
IDUNA. Min'en saa sitä kelvolliseksi kuuna kulloinkaan.
OTTILIA. Annappas, minä neuvon sua.
IDUNA (nousee),
OTTILIA (istuu, neuloo). Ota vaari, näin sun pitää tehdä!
IDUNA (katsoo hänen olkansa yli).
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset. Offenburg (perältä, oikealta),
OFFENBURG. Toivotan teille hyvää huomenta, hyvät naiset!
KAIKKI. Hyvää huomenta!
OTTILIA (iloisesti). Hyväpä että tulitte, herra tohtori, ikävän
yksitoikkoiselta tuntuu usein elämä huoneessa, joka on täpösen täynnä
pelkkiä naisia!
IRMGARD. No, herra tohtori ei toki tullut sinun luoksesi!
OTTILIA. Ei, Herralle kiitos, lääkärinä, vaan toki ystävällisenä
miehenä, jonka kanssa saapi puhella muutaman sanan.
OFFENBURG. Erinomaisen hupaista, että yksityisenäkin olen tervetullut.
IRMGARD (hyvin ystävällisenä ja kiekailevana). Niin olette; hyvä
tohtori, ainakin minä puolestani voin sen vakuuttaa.
OFFENBURG (läheten häntä). Kuinka olette nukkunut?
IRMGARD. Vähän paremmin! Mutta istukaahan toki!
IDUNA (tuopi sukkelaan tuolin).
OFFENBURG (nopeaan häntä vastaan, ottaa häneltä tuolin). Suokaa
neitini, -- kiitän nöyrimmästi.
(Puristan salaa hänen kättään).
IDUNA (myhäilee, varkain kiittäin häntä, menee jälleen Ottilian
taakse).
OFFENBURG (istuu Irmgardin viereen). Minä toivoin viimeksi antamien
lääkkeitteni vaikuttavan parempaa ja saattavan Teille hyvän yö-levon.
IRMGARD (ojentaa hänelle kätensä, valta-suonen tunnustelemista varten).
Lääkkeenne olivat varmaankin hyvät, mutta kenties on unettomuuteeni
muitakin, kuin vain ruumiillisia, syitä.
OFFENBURG. Neitini, jos minulta jotain salaatte, en koskaan pääse
vammanne perille.
IRMGARD (hiu'eten, kainosti). Te olette tosin lääkäri, mutta kuitenkin
mies. Me tytöt arastelemme monessa suhteessa miehiä, varsinkin nuoria.
Niin, jospa te vain olisitte harmaa-hiuksinen!
ADELGUNDA (ahkerassa työssä, hiljaa Ottilialle). Katsoppas, kuinka
Irmgard kiekailee!
OTTILIA (hiljaa, kuivasti). Hm! Pilaa kaikki!
OFFENBURG. Niin, neitiseni, jos sairas vaiti olollaan salaa jotain,
ovat lääkärin keinot voimattomat.
IRMGARD (yhä hiu'eten). Eiköhän lääkäri saata arvaamalla apua antaa?
OFFENBURG. Miks'ei, kun vain saapi pienen viittauksen.
IRMGARD (kainosti). Ettekö sitä vielä ole huomannut?
IDUNA (yskähtää hiljaa). Offenburg (kääntyy äkkiä).
IRMGARD. Mikä Teidän on?
OFFENBURG. Tuo kuului epäiltävältä.
IRMGARD. Mikä niin?
OFFENBURG. Iduna-neidin yskä.
IRMGARD. Noo, Iduna on terve, kuin kala vedessä. Turhanpäiväinen yskä
noin nuorella i'ällä --
OFFENBURG. Anteeksi, juuri hänen i'ässään saattaa helppo yskä muuttua
hyvinkin vaaralliseksi, ellei siitä ajoissa huolta pidetä. Suokaa
anteeksi! (Nousee, menee Idunan luo). Valta-suonenne, neiti.
IRMGARD (vähän kärsimätönnä). Mikä meteli heti, kun vain kuulee pienen
"hm, hm!"
OOFFENBURG. Onko teillä sydämen-ahdistus?
IDUNA (salaa katsellen häntä). Oi, -- on!
OFFENBURG. Onko se kovin tuskallinen?
IDUNA (vilkkaasti, hellästi) Ei! (Pitkällisesti). Tuskallinen? Sitä en
saata sanoa.
OFFENBURG. Nukutteko te hyvin?
IDUNA. Iltasin on mun kovin vaikea saada unta.
ADELGUNDA. Ethän siitä ole mulle mitään puhunut?
IDUNA. Ei se mua vielä juuri kauvan ole vaivannutkaan.
ADELGUNDA. Kuinka kauvan?
IDUNA. Noin neljä viikkoa.
OTTILIA (nauraen). Herra tohtori, silloin te kävitte ensi kerran
meillä. Ettehän vain tuonekkaan tautia muassanne?
OFFENBURG. Se olisi aivan vastoin ammattiani.
IRMGARD (kärsimätönnä). Kaikkienhan on vaikea iltasin saada unta, ja
luonnollistahan se, kun on kova helle.
OFFENBURG. Anteeksi, unettomuus on aina paha merkki! (Idunalle). Teidän
pitäisi kävellä ahkerasti, jotta väsyisitte. Mutta ei keskipäivällä,
vaan illan virvoittavassa viileässä, (merkityksellä) noin kello
seitsemän ajoissa.
IDUNA. Minä teen niin, hra tohtori!
IRMGARD (yskii. Kauemmaksi oikealle).
OFFENBURG. Ja kävelkää tuolla puiston takaisessa metsässä. Metsä-ilma
on erinomaisen virvoittava.
IDUNA. Hyvä, hra tohtori.
IRMGARD (yskii).
OFFENBURG (tarkoituksella). Jos puiston takana käännytte oikealle,
tulette tammi- ja pyökki-metsään, siellä on ilma erinomaisen
terveellinen.
IDUNA (älyää). Tarkoin seuraan teidän määräyksiänne.
OFFENBURG (merkityksellä). Olkaa hyvin tarkka; sillä niiden
seuraamisesta saattaa riippua paljon.
IDUNA. Olkaa vakuutettu, tänä iltana kello täsmälleen seitsemän olen
minä kävelemässä tammi- ja pyökki-metsässä.
IRMGARD (yskii). Mutta, hyvä tohtori, te tulitte tänne minun tähteni ja
kuitenkin hylkäätte minut tykkänään.
OFFENBURG (istuu hänen viereensä). Anteeksi neitini.
IRMGARD (vähän suuttuneena). Minun yskääni te ette ollenkaan huomaa.
OFFENBURG. Huomaan kyllä.
IRMGARD. Minäkään en saa unta. Minun ajatukseni ovat aina iltasin niin
kiihtyneet, ne eivät anna minun uinahtaa.
OFFENBURG. Ettekö voi poistaa noita ajatuksianne?
IRMGARD (katsoo häneen huo'aten). Oi, -- en!
OFFENBURG. Te huokasitte syvään, ovatko ajatuksenne niin kovin
vastenmielisiä?
IRMGARD. Ei, oi, ei! Jättäkää minut, te kyselette liian paljon.
Ajatukseni ovat omaisuuteeni. Ne eivät toki saa minun sairauteeni
vaikuttaa.
OOFFENBURG. Tulinen kiihtymys vaikuttaa usein pahoin ruumiisen. Mutta,
puhuessanne sairaudestanne, te lausutte liiaksi. Teidän kohtauksenne on
vain pieni pahoin-vointi, eikä mitään muuta.
IRMGARD. Pidättekö asian niin vähäpätöisenä?
OFFENBURG. En suinkaan, luottakaa minuun.
(Nousee).
IRMGARD. Ai'otteko nyt jo lähteä pois?
OFFENBURG. Minun pitää kiiruhtaa kaupunkiin takaisin; sairaani
odottavat. Nauttikaa vain edelleen rohtojanne.
IRMGARD. Mutta tulettehan te huomenna jälleen? Lääkärin läsnä-olo
vaikuttaa sanomattoman lieventävästi sairaasen, varsinkin kun luottaa
lääkäriinsä niin, kuin minä teihin.
OFFENBURG. Hupaista, että luotatte minuun.
IRMGARD. Mitä vakavammasti; minä saattaisin uskoa teille muutakin, kuin
sairauteni.
OFFENBURG. Minä olen suuresti kiitollinen. Huomiseksi siis. Hyvät
naiset, minä saan sanoa jäähyväiseni.
IRMGARD. Voikaa hyvin, hyvä tohtori!
KAIKKI (tervehtivät äänettöminä).
OFFENBURG (töyttää ovensa Schummrich'iin).
Kymmenes kohtaus.
Entiset. Schummrich (perältä, vasemmalta).
SCHUMMRICH (verrattoman muodinmukaisesti puettu, täydellinen narri).
Ää, -- tohtori! Jo näin aikaseen täällä!
OFFENBURG. Velvollisuuteni on kutsunut minua!
SCHUMMRICH. Ää -- hyvin lausuttu! Niin minuakin -- ää -- mutta minun
velvollisuuteni on mieleisempi, kuin Teidän. Odottakaapa neljännes
tuntia, niin saatte ajaa minun vaunuissani kaupunkiin takaisin.
OFFENBURG. Kiitoksia, hevoseni odottaa tuolla ulkona, minä ratsastan.
Vielä kerran: Nöyrimmästi, jääkää hyvästi!
(Perältä vasemmalle).
SCHUMMRICH (astuu esiin). Hyvät naiset, alammaisin palvelianne on
jalkojenne juuressa.
ADELGUNDA. Palveliattarenne, herra Schummrich!
ULRIKA. Kiitän!
OTTILIA (matkien). Hyvää huomenta.
IDUNA (kumartaa vaieten).
IRMGARD (hyvin kohteliaasti ja kiekailevasti). Mikä verraton äkki-ilo!
Tervetullut, herra Schummrich!
SCHUMMRICH. Kuulitteko, mitä äsken sanoin? Ää. Velvollisuuteni on
kutsunut minut tänne. Minun velvollisuuteni on osoittaa kunnioitustani,
suosiotani tämän kartanon sulottarille.
ULRIKA. Sulottaria on ainoastaan kolme, herra Schummrich, mutta meitä
on tässä viisi. Kelle nyt osoitatte suosiotanne?
SCHUMMRICH. Kellekkö? Ää, -- ää -- saattaa löytyä enemmänkin
sulottaria.
ULRIKA. Kreikkalaiset tunsivat ainoastaan kolme sulotarta, Aglajan,
Euphrosynen ja Thaleian.
SCHUMMRICH. Niin, kreikkalaiset! Synkkänä keski-aikana, mutta me olemme
edistyneet, valistuneet, me tunnemme useampia sulottaria.
IRMGARD. Älkää antako viedä itseänne hairaan, herra Schummrich,
sisareni tahtoisi mielellään sekoittaa tietojanne. Olkaa hyvä, istukaa
tähän.
(Osoittaa Offenburgin tuolia, joka jäi paikoilleen).
SCHUMMRICH (istuu). Teidän viereenne? Mainiota! Kuinka voitte, neitini?
IRMGARD. No niin, me tytöt olemme heikkoja astioita, meillä on aina
siellä täällä taisteloita.
SCHUMMRICH. Taisteloita! Aivan oikein. Minä olen myöskin nähnyt
kaikenlaisia taisteloita, härkätaisteloita, kukko-taisleloita,
poksaus-taisteloita, ää -- --
IRMGARD. Oi, kuinka hupaista! Te olette paljon matkustellut;
matkusteleminen antaa miehelle omituisen loiston.
ADELGUNDA (hiljaa Ottilialle.) Nyt hän kiekailee taas tuon kanssa.
OTTELIA (hiljaa). Pilaa kaikki.
SCHUMMRICH. Ää -- loiston! Sangen mainiosti lausuttu, neitiseni. Minä
saatankin vakuuttaa, että tuo loisto minua ympäröipi! Mun pappani sanoi
tuonoin mulle: "Anatole -- --"
IRMGARD. Teidän nimenne on Anatole? Oi, se nimi hurmaa minut!
SCHUMMRICH. Niin, Anatole, -- Anatole Schummrich. Noin meidän kesken,
minun nimeni on oikeastaan Kasper, se on lahja tuhmalta kummilta, ää,
mutta minäpä olin niin viisas, että hylkäsin mokoman lahjan ja kutsun
itseäni Anatoleksi! Siis, "Anatole," sanoi pappani tuonoin, "sinä olet
ainoa poikani, sinä saat periä koko omaisuuteni, ää, sinä saatat
tästälähin elää rikkaana raha-miehenä, sinun ei tarvitse tehdä työtä,
vaan saat käyttää kaikki sivistyksesi edistämiseksi. Mutta parahin
sivistyttämiskeino on matkusteleminen, siis matkusta." Ja minä olenkin
matkustellut, koko neljä vuotia, olen ollut Englannissa, Franskassa,
Spaniassa, Italiassa ja palasin vasta muutama viikko sitte kotiin.
Minun sivistykseni on täydellinen.
IRMGARD. Heti ensi silmäyksessä huomaa, että te olette paljon
matkustanut.
SCHUMMRICH (yhä enenevällä itse-rakkaudella) Ei niin suuria summia
turhaan tuhlatakkaan. (Kääntyy, tirkislelee lornjetilla Ottiliaa).
Ettekö tekin, neitini, tahtoisi matkustella?
OTTILIA. Varmaan! Mutta tytön ei käy laatuun.
SCHUMMRICH. Miksi ei? Hähä, seurassa -- miehen seurassa -- häämatkalla?
He?
IRMGARD (nykäisee häntä hiasta). Missä paraiten viihdyitte matkallanne?
SCHUMMRICH (kääntyy häneen). Parisissa! Mitä kysyttekään! Ainoastaan
Parisissa. _Château des fleurs, Mabille, frères provençaux, teatereja,
Cirque, cafés chantants_ -- -- --
ULRIKA. Ja verrattomia kokoelmia, kirjastoja, _Louvre, Versailles_!
SCHUMMRICH. Aivan oikein, _Louvre_, vanhoja kuvia, pelkkiä pyhimyksiä
-- _entre nous_, vähän yksitoikkoisia nuo pyhimykset!
ULRIKA. Mutta _Louvre'n_ verrattomat antikit?
SCHUMMRICH. _C'est juste_, paljon antikia, mutta pahoin pideltyjä.
Ajatelkaapa, kuvilta on usein kädet ja jalat poikki, moni on päätäkin
vailla. Parisissa lie raakaa väkeä, tai on siellä huono järjestys. Ää.
IRMGARD (on aina levoton, kun vain joku muu puheesen puuttuu).
Olittehan te kai Lontoossakin?
SCHUMMRICH. _Yes_, mutta Lontoossa kaikki yksitoikkoista. Mainioita
biffsteekkejä siellä saapi, ne oikein sulaa suussa -- mutta muuten --
(kohottaa olkapäitään).
ULRIKA. Minä luulisin Lontoossa toki olevan hyvin paljon suurellista ja
kaunista. -- Esimerkiksi _British Museum_?
SCHUMMRICH (mietiskellen). _British Museum? British Museum?_ Oikein,
oikein, paljon kirjoja, vanhaa rojua, Sodomasta ja Gomorrhasta
kaivettuja, luulen ma -- ja hevosien ja elefanttien ja vanhojen
valaskalojen luurankoja, jotka vedenpaisumukseen hukkuivat. Luurangot
eivät ole hauskoja, niissä on jotain -- kamottavaa.
ULRIKA. Entä suuri eläin-tarha?
SCHUMMRICH. Niin, niin, minä muistuttelen, se, jossa on suuri joukko
apinoita. Minä olen usein sydämestäni nauranut noille narrimaisille
apinoille.
ULRIKA. Ja ovathan laivan veistimötkin hupaisat nähdä mahtavine
laivoineen ja ne äärettömän suuret tavara-huoneet, maailman
kauppaliikkeen keskipiste?
SCHUMMRICH. Hupaisat, -- ovat kyllä, mutta se tukehduttava tervan haju!
Ajatelkaahan, ken voipi sitä kestää? Tervaa -- _abominable_! Täytyy
itsensä ihan tykkänään upottaa _eau de Cologne'en_!
IRMGARD. Te olette oikeassa, hra Schummrich. Sisareni tuntee nuo seikat
ainoastaan kirjoista, Te olette ne itse nähnyt, Te voitte varmemmin
tuomita.
SCHUMMRICH. Itse nähnyt, niin ja itse haistellut tervaakin!
_Abominabel_, sanon minä. (Lornjetteeraa Idunaa). Omakätinen, _ipse
fecit_. Neiti Iduna näyttää terävä-järkiseltä oppilaalta?
IDUNA. En, minä olen vielä vallan taitamaton.
IRMGARD (nykii häntä, jolla hänen vihdoin täytyy kääntyä). Olittehan te
Italiassakin! Oi, kertokaahan jotain Italiasta.
SCHUMMRICH (katsoo häneen tuhmana). Kyllä (kääntyy Idunaan).
Taitamaton? Ää! Nuori tyttönen ei koskaan ole taitamaton! Jolla on noin
kauniit silmät -- -- --
IRMGARD (kaikin voimin koettaen levottomuuttaan hillitä). Iduna!
IDUNA. Mitä?
IRMGARD. Anteeksi, herra Schummrich. Ole hyvä, käske tuomaan lasi
madeiraa herra Schummrich'ille.
IDUNA. Mielelläni! (Oikealle perältä).
SCHUMMRICH (seuraa häntä, lornjetilla tähystellen).
IRMGARD. Italiasta siis, herra Schummrich.
SCHUMMRICH (kääntyen häneen). Kuten haluatte.
IRMGARD. Minä tahtoisin kernaasti kuulla jonkun kertomusta, joka on
siellä ollut. Eräs vanhoista ystävistäni lähtee huonon terveytensä
tähden Italiaan ja on pyytänyt minua seurakseen. Minä olen vielä kahden
vaiheella, mikä on Teidän neuvonne?
SCHUMMRICH. Älkää lähtekö, älkää lähtekö, jääkää te meidän kanssamme
tänne vain.
IRMGARD (kainosti). Niinkö arvelette?
SCHUMMRICH. _Entre nous_, se on tuhma maa, tuo Italia. Siell' ei saa
ollenkaan voita, kaikki paistetaan öljyssä, -- varsinkin Neapelissa.
ULRIKA. Mutta se on klassillinen maa, kahden tuhannen vuotisen
historian näkymö.
SCHUMMRICH. Tiedän kaikki, siellä eli Homerus, Sokrates, Aleksander,
_Hannibal ante portas_ -- tiedän kaikki. Mutta nuo hauskat ukot ovat
kaikki kuolleet, niistä ei kuulu eikä näy mitään, korkeintaan haudat.
Ja ihmiset, jotka siellä nyt elävät, eivät -- _entre nous_ -- maksa
katsomis-vaivaa.