Du Roy vastasi: "Kuten haluat. Ei kukaan pakota sinua." Sitten hän otti
hattunsa ja meni jälleen ulos.
Jo pitkän aikaa hän oli vakoillut Madeleinea, vartioinut häntä,
hiiviskellyt hänen jäljissään ja oli perillä hänen kaikista puuhistaan.
Hetki, jota hän oli odottanut, oli vihdoinkin tullut. Hän ei ollut
erehtynyt sävystä, jolla Madeleine oli vastannut: "Jään mieluummin
kotiin."
Georges oli hyvin rakastettava vaimolleen seuraavien päivien aikana.
Hän vaikutti melkein iloiselta, ja viime aikoina hän oli hyvin harvoin
ollut iloinen. Madeleine sanoi hänelle: "Sinähän alat jälleen tulla
kiltiksi."
Perjantaina Georges vaihtoi aikaisin pukua mennäkseen, kuten hän sanoi,
toimittamaan muutamia asioita ennen päivällistä.
Kello kuuden ajoissa hän suuteli vaimoaan ja nouti ajurin place
Notre-Dame-de-Lorettelta.
Hän sanoi: "Pysähtykää kadun toiselle puolelle vastapäätä rue
Fontaine’n 17:ää ja seisokaa siinä, kunnes annan merkin. Sitten viette
minut ravintola Coq-Faisaniin rue Lafayettelle."
Vaunut lähtivät hitaasti liikkeelle, ja Du Roy laski alas ikkunaverhot.
Saavuttuaan oman ovensa edustalle hän piti porttia tarkasti silmällä.
Kymmenen minuuttia odoteltuna hän näki Madeleinen tulevan ulos ja
lähtevän kulkemaan ulkobulevardeja kohden.
Hänen vaimonsa ennätettyä jonkin matkan päähän, Georges pisti päänsä
ulos vaunun ikkunasta ja huusi kuskille: "Ajakaa!"
Vaunut lähtivät jälleen liikkeelle ja veivät hänet Coq-Faisanin, erään
tämän kaupunginosan suosiman keskisäädynravintolan edustalle. Georges
meni ravintolaan ja söi hitaasti katsahtaen silloin tällöin kelloaan.
Hän joi kahvinsa, otti kaksi lasia konjakkia ja sytytti levollisesti
hyvän sikarin. Kun kello tuli puoli kahdeksan, hän meni ulos, otti
toisen ajurin ja ajoi sillä erään rue La Rochefoucauld’illa olevan
talon eteen.
Kysymättä portinvartijaa hän kapusi talon kolmanteen kerrokseen ja
tiedusteli ovea avaavalta palvelustytöltä: "Onko Guilbert de Lorme
kotona?"
"Kyllä, herra."
Tyttö ohjasi hänet salonkiin, jossa hän sai odottaa hetken. Sitten
huoneeseen astui pitkä, kunniamerkkinauhan koristama sotilaallisen
näköinen herrasmies, jonka tukka oli harmaa, vaikka hän vielä oli nuori.
Du Roy tervehti ja sanoi sitten: "Kuten arvasittekin, herra komissaari,
vaimoni syö parhaillaan päivällisiä rakastajansa kanssa eräässä
kalustetussa huoneistossa, jonka he ovat vuokranneet rue des Martyrs’n
varrelta."