Du Roy jatkoi: "Tiedän kyllä, että olen hullu. Minun ei olisi
pitänyt sitä sanoa, minun, joka olen naimisissa oleva mies, eikä
varsinkaan teille, nuorelle tytölle. Olen enemmän kuin hullu, olen
rikollinen, melkein roisto. Minulla ei ole minkäänlaista toivoa, ja
sitä ajatellessani menetän järkeni. Mutta kun kuulen puhuttavan, että
te menette naimisiin, saan oikein raivonpuuskan. Teidän täytyy antaa
minulle anteeksi, Suzanne."
Hän vaikeni. Kaikki kalat, joille ei enää heitetty ruokaa, olivat
muuttuneet aivan liikkumattomiksi ja olivat nyt rivissä kuin
tinasotamiehet tuijottaen noiden kahden ihmisen eteenpäin kurkottaviin
kasvoihin, noiden kahden, jotka eivät enää välittäneet niistä.
Nuori tyttö kuiskasi puoliksi suruissaan, puoliksi iloissaan: "On
vahinko, että olette naimisissa. Mutta sillehän ei voi mitään. Ei
yhtään mitään."
Du Roy kääntyi kiihkeästi tyttöön päin ja sanoi aivan hänen korvaansa:
"Jos olisin vapaa, menisittekö silloin kanssani naimisiin?"
Suzanne vastasi vilpittömästi:
"Kyllä, Bel-Ami, menisin kyllä naimisiin kanssanne, sillä pidän teistä
paljon enemmän kuin kenestäkään toisesta."
Du Roy nousi änkyttäen: "Kiitos... kiitos... pyydän teitä, älkää antako
myöntävää vastausta kenellekään! Odottakaa vielä vähän! Pyydän sitä
teiltä. Lupaatteko?"
Hieman hämillään ja ymmärtämättä, mitä Georges tarkoitti, Suzanne
kuiskasi: "Lupaan sen teille."
Du Roy heitti veteen ison leivänkimpaleen, joka vielä oli hänen
kädessään, ja livisti tiehensä kuin päätön, hyvästi sanomatta.
Kaikki kalat kiiruhtivat nälkäisinä leivän kimppuun, joka oli jäänyt
pinnalle, kun eivät mitkään sormet olleet sitä muokanneet, ja alkoivat
nykiä sitä ahnain suin. Ne laahasivat sen altaan toiseen päähän
uiskennellen sen alla ja muodostaen liikkuvan rykelmän, jonkinlaisen
levottoman, pyörivän kasvin, ison elävän kukan, joka oli heitetty
veteen, terälehdet alaspäin.
Suzanne nousi ihmeissään ja levottomana ja meni hitaasti sisään.
Sanomalehtimies oli poistunut.
Du Roy tuli kotiin hyvin levollisena. Madeleine kirjoitti kirjettä, ja
Georges kysyi: "Tuletteko Waltereille päivälliselle perjantaina? Minä
aion mennä."