Heidän tullessaan rouva Walter istui yksinään pienessä Ludvig
XVI:n tyylisessä huoneessa, jonka hän oli valinnut yksityiseksi
vastaanottohuoneekseen. Hän oli pukeutunut mustiin, ja hänen hiuksensa
oli puuteroitu, mikä teki hänet ihastuttavan näköiseksi. Kaukaa hän
vaikutti vanhalta, läheltä nuorelta, ja kun katseli häntä tarkoin, hän
oli miellyttävä ansa silmille.
"Oletteko saanut surua?" Madeleine kysyi.
Hän vastasi surullisesti: "Tavallaan. En ole kadottanut ketään
omaistani. Mutta olen tullut siihen ikään, jolloin ihminen suree omaa
elämäänsä. Olen tänään mustissa vihkiäkseni tämän suruni. Mutta sitten
kannan sen vain sydämessäni."