"Se on tarpeetonta. Hän vain koettaisi saada meidät jäämään
tanssiaisiin, ja minä puolestani olen saanut tarpeekseni."
"Se on totta, olet oikeassa."
He olivat vaiti koko matkan. Mutta heti tultuaan huoneeseensa Madeleine
sanoi hymyillen, riisumatta edes harsoaan:
"Etpä tiedä, mikä yllätys minulla on sinulle."
Du Roy murahti äreästi:
"Mikä sitten?"
"Arvaa!"
"En viitsi vaivautua."
"No! Ylihuomenna on tammikuun ensimmäinen päivä."
"Niin on."
"Silloin annetaan uudenvuodenlahjoja."
"Aivan oikein."
"Tässä on sinun lahjasi. Laroche antoi sen sinulle äsken." Hän antoi Du
Roylle pienen mustan laatikon, joka muistutti jalokivirasiaa.
Du Roy avasi sen välinpitämättömästi ja näki Kunnialegioonan ristin.
Hän kalpeni hiukan, mutta hymyili sitten ja sanoi: "Olisin mieluummin
ottanut kymmenen miljoonaa. Tämä ei maksa hänelle paljoakaan."
Madeleine oli odottanut ilonpurkausta ja loukkautui nyt hänen
kylmyydestään:
"Sinä olet todella kummallinen. Sinulle ei kelpaa nykyään mikään."
Du Roy vastasi levollisesti: "Mies lyhentää vain velkaansa. Hän on
velkaa minulle paljon enemmän."
Madeleine ihmetteli hänen äänensävyään ja jatkoi: "Se on kuitenkin
sievä saavutus sinun iälläsi."
Du Roy selitti: "Kaikki on suhteellista. Olisin tänään voinut saavuttaa
enemmänkin."
Hän otti rasian ja pani sen avoimena uuninkulmalle sekä katseli hetken
siinä olevaa kimaltelevaa tähteä. Sitten hän jälleen sulki sen kannen
ja istuutui olkapäitään kohauttaen sängylle.
Tammikuun ensimmäisen päivän _L’Officiel_-lehti julkaisi todella
tiedonannon, että herra Prosper-Georges Du Roy, sanomalehdentoimittaja,
oli erinomaisista ansioista nimitetty Kunnialegioonan ritariksi. Hänen
nimensä oli painettu kahdeksi sanaksi, mikä miellytti Georges’ia
enemmän kuin itse ritarimerkki.
Tuntia myöhemmin kuin hän oli lukenut tämän virallisen tiedonannon,
hän sai kirjeen rouva Walterilta, joka pyysi häntä ja hänen vaimoaan
saapumaan tapahtuman juhlimiseksi päivälliselle samana iltana. Hän
epäröi muutaman minuutin, heitti sitten tuleen tuon kirjeen, joka oli
laadittu monella tapaa ymmärrettäväksi, ja sanoi Madeleinelle:
"Tänä iltana menemme Walterille päivälliselle."
Madeleine hämmästyi: "Niinkö! Ja minä kun luulin, ettet sinä enää
koskaan menisi heidän luokseen."